Kiitos Lohen kumppaneille kaudesta 2022!

On tullut aika kiittää. Valtava kiitos Lohen loistaville yhteistyökumppaneille ja kannattajille kaudesta 2022! 

Kilpailullisesti Lohen kausi päättyi runkosarjan kuudenteen sijaan miesten Ykköspesiksessä. Kesän 2021 upeiden pudotuspeliotteluiden ja Superpesiksen nousukarsintojen jälkeen kausi oli luonnollisesti pieni pettymys sekä Lohen taustoille, että joukkueelle. 

Isossa kuvassa kausi oli kuitenkin hieno osoitus siitä, miten Lohen pitkäjänteinen työ kantaa. Lohi on noussut Suomensarjan Itälohkon kestomenestyjästä varteenotettavaksi pudotuspelijoukkueeksi Ykköspesiksessä. 

Lohi on osoittanut, että sen pelipaidassa voidaan menestyä Ykköspesiksessä joka vuosi, ja että se on valmis ottamaan seuraavia steppejä ylöspäin. Kohti ylempiä tasoa.

Vankan pohjan kilpailutoiminnalle luo kaksi asiaa: pitkäjänteinen työ ja kumppanit. Kumppaneihin voi laskea myös Aina Aurinkoisen Koskenharjun upean yleisön.

Yleisö on joukkueen tukena peleissä, mutta se auttaa myös kumppanimyynnissä ja tuo suoria euroja myynnin kautta. Lohen yhteistytökumppanit ja katsojat mahdollistavat sen, että Lohi voi mennä seurana eteenpäin. Siksi heille kuuluu myös isoin kiitos. 

Viime kaudella Lohella oli koko Ykköspesiksen kolmanneksi suurin katsojakeskiarvo: 453,8 katsojaa per ottelu. Vain Haminan Palloilijat ja Oulun Lippo keräsivät suuremman katsojakeskiarvon (Ykköspesiksen katsojamäärät). 

Viime vuoteen (532,9) nähden yleisökeskiarvo putosi jonkun verran, mutta kaudella 2021 pelasimme myös kilpailullisesti ilmiömäisen kauden, venyen aina Superpesiksen karsintoihin saakka. 

Näkyvyyden osalta tulee muistaa lisäksi pesäpalloliiton ja Ruutu+ -palvelun yhteistyö, joka aloitettiin juuri tänä kesänä 2022. Kaikki Ykköspesiksen ottelut pystyi katsomaan Sanoma Median omistamasta Ruutu+ -suoratoistopalvelusta. 

”Tulevalla kaudella on myös yksi oma erityispiirteensä – Jyväskylän Lohi täyttää keväällä varsin merkittävät 99 vuotta.”

Ruudun kautta Lohen kotiotteluita katsoi keskimäärin 1076 silmäparia ottelua kohden, mikä kertoo siitä, että samalla kun Koskenharjulle tuli jokaiseen kotipeliin keskimäärin noin 450 katsojaa, seurattiin Lohen otteita yli kaksinkertaisella katsojamäärällä myös etäyhteyksin.

Pettymys kilpailullisesti on aina joskus paikallaan – se kertoo siitä, että Lohessa halutaan mennä eteenpäin. Halutaan olla paremmalla tasolla. Tuota pettymyksen ja kiukun tunnetta valjastetaan syksyn ja talven aikana positiiviseksi energiaksi, jolla asioita yritetään tehdä ensi kaudella taas hieman paremmin. 

Huilit on siis huilattu, nyt on aika aloittaa uusi urakka, uusi työ ja uuden kauden valmistelut. 

Ensimmäisiä uusia pelaajasopimuksia onkin jo julkaistu ja lisää julkaistaan lisää tulevina viikkoina ja syksyn edetessä. Otamme yhteyttä myös yhteistyökumppaneihimme syksyn aikana ja etsimme luonnollisesti koko ajan lisäksi uusia tukijoita rinnallemme. 

Tulevalla kaudella on myös yksi oma erityispiirteensä – Jyväskylän Lohi täyttää keväällä varsin merkittävät 99 vuotta. Ennen kaikkea pitkäaikaisille talkoolaisillemme kuuluu tästä iso kiitos. Teidän ansiostanne Lohi on Lohi (edelleen).

Mutta nyt – vielä kerran – valtava kiitos ja kumarrus kaikille Lohen tukijoille ja yhteistyökumppaneille kaudesta 2022! Ilman teitä olisi aika vaikea olla tässä pisteessä.

Mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan Lohen yhteisöön, joko kumppanina, tukijana tai talkoolaisena, laita sähköpostia tai soita.

Oli kyse sitten markkinointisopimuksesta, makkaranpaistosta tai haluaisit vain vaikka kuulla hieman seurastamme lisää, voit aina ottaa yhteyttä:

Heikki Mehtonen
Jyväskylän Lohi ry
Puheenjohtaja
heikki.mehtonen@gmail.com
040 701 5459

Jyväskylän Lohi saa lisää etenemisvoimaa Superpesiksestä  – Sebastian Lahti Kempeleen Kiristä Koskenharjulle!

Sebastian Lahti, 21, siirtyy Jyväskylän Loheen 1+1 vuoden mittaisella sopimuksella. Lahti pelasi viime kaudella miesten Superpesistä Kempeleen Kirin paidassa 27 ottelua, tuoden 21 juoksua.

Sebastian Lahti pelaa lohinutussa kaudella 2023.

Sebastian Lahti tuo ennen kaikkea voimaa Jyväskylän Lohen etenemispuolelle. Kokemusta Superpesiksestä löytyy jo neljältä kaudelta (2019-2022). Superpesiksen 97:ssä runkosarjaottelussaan Lahti on tuonut yhteensä 74 juoksua.

Lohen pelinjohtajana myös kaudella 2023 jatkava Jussi Muilu vastaa tälläkin kaudella joukkueen rakentamisesta. Muilun mukaan Lahti on erinomainen lisä joukkueeseen:

– Tämä sopimus on iso asia Lohelle, kyllä tässä tohkeissaan ollaan.

– Mitä nyt ollaan lyhyesti juteltu, niin tuntuma on, että Sebastian on persoonaltaan hyvinkin Lohen näköinen pelaaja. Pilkettä, särmää ja sydäntä löytyy. 

– Peliominaisuudet taas paikkaavat sisäpelissä niitä aukkoja, mitä menetettiin (Matias) Kauppisen lähdössä. Ulkopelirooli mietitään talven aikana, mutta vastuuta on ulkonakin luvassa, Muilu päättää.

”Mitä nyt ollaan lyhyesti juteltu, niin tuntuma on, että Sebastian on persoonaltaan hyvinkin Lohen näköinen pelaaja. Pilkettä, särmää ja sydäntä löytyy.”

Ensimmäisen superpesisottelunsa Lahti pelasi jo vuonna 2019 kasvattajaseurassaan Siilinjärven Pesiksessä, tuolloin vasta 17-vuotiaana, ja tämän jälkeen otteluita Superpesiksessä on kertynyt yhteensä 121 (97 runkosarja + 24 alemmat/ylemmät pudotuspelit).

Pääsarjatason lisäksi Lahdelta löytyy kokemusta Ykköspesiksestä 24 ottelun verran Siilinjärven Pesiksestä, jonka riveissä Lahti pääsi juhlimaan nousua Superpesikseen syksyllä 2018.

Parin superpesiskauden jälkeen Lahti tekee paluun Ykköspesikseen Jyväskylän Lohen paidassa:

– Emäntä opiskellee täällä (Jyväskylässä), ja pari vuotta tuossa reissanut ristiin rastiin. Muuttanut vähän väliä, niin mietin, että nyt on hyvä aika sillai rauhoittaa elämäntilanne ja täältä löytyi sitten oikein hyvä pelipaikka.. ja hyvä joukkue! 

– Kyllähän sitä aina jännityksellä lähtee uuden porukan mukkaan, mutta onneksi siellä on tuttuja pelikavereita, niin helppoa varmasti tulla porukkaan mukkaan ja päästä pellaamaan, Lahti toteaa tulevasta kaudesta savolaisella korostuksellaan.

Vastaus tulee myös nopeasti, kun kysytään minkälaisen pelaajan Lohi Sebastian Lahdesta saa;

– No toivotaan nyt ainakin, että nopean. Juoksuja olisi ainakin tarkoitus tuoda enemmän kuin viime kesänä. 

– Varmaan sellainen läpimurtokausi ainakin ulkopelin osalta olisi tavoitteena. Ei oikein näytönpaikkaa irronnut tuolla ylempänä, ni haetaan vauhtia vähän alempaa ja toivotaan, että sitä kautta lähtis hommat rullaamaan.

Myös Matias Hangasmaa, Samu Saarinen, Valtteri Havukainen ja Tuomas Luukkonen ovat jo tehneet jatkosopimuksen Lohen kanssa.

Sen sijaan upean ykköspesiskauden pelannut Matias Kauppinen ei jatka ensi kaudella Lohessa. Uusi osoite on Superpesiksessä, Imatran Pallo-Veikoissa. 

Muista uusista pelaaja- ja jatkosopimuksista ilmoitetaan tuttuun tapaan syksyn edetessä.

Sebastian Lahti (s. 27.7.2001)

  • Superpesis (runkosarja): 97 ottelua, 74 tuotua
  • Alemmat pudotuspelit: 21 ottelua, 20 tuotua 
  • Ylemmät pudotuspelit: 3 ottelua, 1 tuotu
  • Ykköspesis: 21 ottelua, 30 tuotua
  • Muuta: A-poikien Itä-Länsi (2019), B-poikien Itä-Länsi (2018)

Lohi ja Liveto yhteistyöhön – voit ostaa nyt Lohen otteluliput netistä

Jyväskylän Lohi ja Liveto ovat aloittaneet yhteistyön. Voit jatkossa ostaa liput Lohen kotiotteluihin suoraan netistä.

Voit ostaa lippuja kätevästi Lohen omilta verkkosivuilta. Voit klikata oikealta löytyvää ”osta lippuja” painiketta tai lukea lisää Liput Lohen kotiotteluihin-sivultamme.

Maksuvälineenä Livetollla käyvät kaikki normaalit maksutavat: verkkopankkimaksu, pankkikortit ja mobiilimaksu sekä myös liikunta- ja kulttuurimaksuvälineet, kuten Smartum Saldo, ePassi ja Eazybreak.

Lippujen hinnat verkossa ovat 12€ ja 9€.

Voit aina ostaa liput myös suoraan Liveton sivuilta. Tämä onnistuu helposti osoitteessa: https://events.liveto.io/. Kirjoita hakuun ”Lohi” ja löydät kaikki Jyväskylän Lohen kotiottelut.

Lohen kesän otteluohjelman löydät kokonaisuudessaan täältä.

Hienoa päästä tekemään yhteistyötä paikallisen pesäpalloilun parissa täällä Jyväskylässä!
Toivotaan että kaudesta tulee menestynyt ja yleisöä saadaan mahdollisimman paljon paikan päälle

Sami Salmenkivi, Liveto

Liput kaikkiin Lohen kotiotteluihin ovat jo myynnissä. Ensimmäinen kotiottelu pelataan lauantaina 21. toukokuuta kello 14.00 alkaen Simon Kiriä vastaan. Voit ostaa lippusi Lohi – Simon Kiri otteluun tästä.