Nuoriso-osastolle jatkosopimuksia!

Jatkosopimusten tulva vaan lisääntyy. Viime kaudella vakiokokoonpanoon noussut Meisam Qeyam ja ringissä ollut Noel Brandt nähdään kaksi seuraavaa kautta Lohen paidassa.

Lohi on solminut kaksi tärkeää tulevaisuuteen tähtäävää jatkosopimusta. Viime kaudella jo pientä yleisönsuosiota kerännyt Meisam Qeyam on tehnyt 2+1 vuoden jatkon ja sopimusrinkiin kuulunut Noel Brandt kahden vuoden paperin.

Qeyam nousi vakiokokoonpanoon jo viime kaudella pääsääntöisesti etenijäjokerina. Nopeajalkainen Meisam oli heti joukkueen runkosarjan sisäisen etenijätilaston jaetulla kolmannella paikalla 19 tuodulla juoksulla. Myös pudotuspeleissä jalka liikkui tehokkaasti ja seitsemän ottelua tuotti kuusi tuotua juoksua. Kaiken muun lisäksi poikien Ykköspesiksessä Qeyam oli koko sarjan neljänneksi eniten juoksuja tuonut pelaaja.

Brandt puolestaan profiloituu huomattavasti enemmän lyöjäpuolen pelaajaksi. Hän puki päällen kauden aikana yhdessä ottelussa Lohi-paidan. Pääosa kaudesta kului Qeyamin joukkuetoverina poikien Ykköspesiksessä SiiPen ja Jyväskylän Kirin yhdistelmäjoukkueessa, jossa hän oli joukkueen paras kotiuttaja.

– Heidän kohdallaan aletaan mitata, että onko millaiseksi peluriksi aikuisten tasolla. Meisam teki viime kaudella vaikutuksen varsinkin kotiyleisöön ja Noelin kohdalla keskitymme nyt lyömäpuoleen, Jukka Karttunen Lohen valmennuksesta kertoo.

Seuraavia sopimuksia jo lähiaikoina, mutta odotellessa voi käydä vaikka kausikorttiostoksilla joko suoraan seuralta tai Nettilipun kautta!

Jyväskylän Lohen kesän 2027 kausikortit nyt myynnissä!

Jyväskylän Lohen ensi kesän kausikortit ovat saatavilla nyt. Lohen kausikortin hinta on 60€.

Lohi pelaa ensi kesänä pesäpallon miesten Suomensarjaa. Kausikortti oikeuttaa pääsyn kaikkiin runkosarjan kotiotteluihin.

Kausikortin voi tilata verkkosivujen lomakkeella täältä tai Nettilippu.fi -palvelusta.

Nettilippu.fi -palvelussa maksutapoina ovat myös Epassi ja Smartum. Kausikortin voit lunastaa ensimmäisestä kotiottelusta tai talven ja kevään harjoitusotteluista.

Mikäli haluat kausikortin jo aiemmin, esimerkiksi lahjaksi, voit tiedustella asiaa alta löytyvistä yhteystiedoista.

hyvonen1 (a) gmail.com
Puh: 040 867 4201

Juuso Hyvönen
Puheenjohtaja
Jyväskylän Lohi ry

Lue lisää & tilaa Lohen kausikortti täältä >>

Lisää sopimuksia – Riekki ja Korpijärvi jatkolappuihin

Tulevan kauden sopimuspelaajat 5. ja 6. ovat Teemu Riekki ja Aaro Korpijärvi. Ensin mainittu on solminut 2+1 vuoden jatkosopimuksen ja jälkimmäisen sopimus kattaa kauden 2027.

Viime kaudella Lohen jokaisessa ottelussa aloittavana lukkarina pelannut Teemu Riekki pysyy seurassa vähintään kaksi seuraavaa kautta ja mahdollisesti kauden 2029 optiovuotena. Riekki oli päättyneellä kaudella Lohen runkosarjan toiseksi paras kotiuttaja yhdellä kunnarilla ja 20 tavallisella. Kovalyöntisenä pelaajana hänen odotetaan tuovan leveyttä ja ratkaisukykyä nimenomaan kotiutusosastolle.


Vuoden jatkon tehnyt Aaro Korpijärvi puolestaan esiintyi viime kesänä seuran väreissä 14 ottelussa. Noissa peleissä enemmän etenijäksi profiloituvalle Korpijärvelle kirjattiin 5 lyötyä ja 13 tuotua. Ulkopelipaikka löytyi pääosin siepparin tontilta, mutta tarvittaessa Korpijärvi pystyy paikkaamaan myös kopparina.

– Riekki on tietysti lukkari ja lisää lyöntivoimaamme. Korpijärvi taas sitten tuo monipuolisuutta. Oman kaupungin pelaajiin luotetaan ja on mahtavaa, että meiltä löytyy pelaajia kaupungista, jotka haluavat sitoutua seuran tavoitteisiin ja arvoihin. Lohi-henkeä vaalitaan ja tulevaisuutta tehdään niin joukkueessa kuin seuran taustoilla, joukkuetta kasannut Jukka Karttunen summaa viikon pelaajauutisia.

Lohi julkistaa lisää sopimuksia aivan lähitulevaisuudessa.