Kauden 2016 ensimmäinen tappio pureksittavana

Lohen hallipelit talvella 2016 on nyt pelattu, taputeltu ja saateltu historian kirjoihin. Tosin pöytäkirjana on toiminut vain Hyvösen kiiltokuvakansio, joten ainoat dokumentaatiot lienevät Youtubessa sekä Lohen perskuupissa. Vai mikä se Huovisen uusi vouhotus on, Periscope?

Sunnuntaina Lohi siis pelasi Ykköspesikseen noussutta Jalasjärven Jalasta vastaan. Sieltä tuli vastaan miehen kokoista rotkaletta, jotka puhuivat kuin Rauhala, huutelivat onnistuneille tuomareille ruokottomuuksia ja löivät kuin… no, miehet. Lukkarillakin (Juho Hakomäki) on saman verran Superpesisotteluita kuin Koskenharjulla lämpöasteita keskikesällä. Kotijoukkue taisteli koko pelin mukana ja jaksotappiot olivat mahdollisimman niukat, 3 – 4 ekalla jaksolla ja 3 – 4 jälkimmäisellä. Koska halliaikaa oli jäljellä ja Majamäen pillissä herneitä, pelattiin loppuun vielä kotiutuskisa, jonka Lohi vei 3-2.

No sitten siihen kiinnostavimpaan asiaan. Eli Lohen uusvanhaan peluriin, joka oli lukemattomien arvauksien kohteena eilen julkaistussa visassa. Erinäisiä poissaoloja paikkaamaan nostettiin farmista tänään Ruho-Perttu Thil, joka esiintyikin niin jokerina kuin yhdeksikössä. Pääpalkinnon, eli yhteisen illan Laittomassa yhdessä Juho-Perttu Tillin kanssa, voitti tietämättään Janne Kainulainen. Päättäkää keskenänne kumpi tarjoaa. Juho-Pertun Diili oli vain yhden ottelun mittainen, johtuen siitä että Vekseli oli lainattu Kuopioon harjoittelemaan sateen takia peruttuja pelejä. Selvennys: Akseli pelaa B-junnuissa Puijon riveissä ja etukäteen oli sovittu, että tänään hän on siellä. No, pelit jäivät pelaamatta, kun Kuopio-hallissa lainehti vesi sprinkleriin paukahtaneen pesäpallolyönnin takia.

Seuraavaksi peliteemaan: Lohi pelasi sunnuntainakin pelin, mitä ei tarvitse hävetä. Vastustaja näytti, miksi pelaa Ykköstä. Pallo liikkui, tempoa oli ja Pohjanmaata puhuttiin/pelattiin. Mm. 3-tilanteissa löivät juuri sinne minne pyydettiin, tänään vaan ei tehty paloja siitä. 3-tilannemäärissä epävarman arvion mukaan kotijoukkue Lohi oli jopa edellä ja yhtä vaille kaikki sisävuorot täyttivät vähimmäisvaatimukset: 3-tilanne ja kaikki käyvät harjoittelemassa sitä pesäpallon lyömistä pelitilanteessa. Ikosen Henri oli lyönnissä ja monet ovat nyt (yö)juoksussa. Ulkopelissä etukenttäpeli oli lyönnissä ja paloja tehtiin pienistä, suurista ja keskikokoisista näpäytyksistä. Myös Söpö-Henri liikkui ja hyöri polttolinjassa saattaen räpylänsä pallon eteen useammin kuin Raukkiksella tulee Tinder-osumia vuodessa (mulla loppui sormet kesken laskuissa yhdeksän kohdalla, yksi sormi on vielä kovin murtunut).

Lohen rosteri tänään: 1. Orpana 3-p, 2. Rytkönen 3-k, 3. Ikonen 2-v, 4. Mattila 1-v, 5. Rauhala 2-k, 6. Pennanen 2-p, 7. Pajari S, 8. Saukkola 3-v, 9. Watia L, 10. Luukkainen, 11. Mr. Juho-Perttu Thil.

Lohi pelasi tänä vuonna hallissa neljästi ja voitti kaikki Suomisarjavastukset puhtaasti. Ainoa tappio tuli Ykköspesisjoukkueelta. Videoita ei vielä ole kelattu puhki (koska eivät ihan Axl Smith -tasoon vielä yllä), mutta peli on ollut kypsää! Sisävuorot ovat olleet rauhallisia ja pitkiä, jopa kahdella palolla olemme pystyneet pyörittämään kierroksen ja ottamaan vielä juoksuja. Ulkopelissä olemme opetelleet vielä pelaamista; rytmivaikeuksien kautta peli on kuitenkin ottanut isoja askeleita eteenpäin eikä silläkään puolella ole mitään hätää. Rosteri on ollut viime kauteen verrattuna huikean stabiili ja se näkyy! Joka peliin ei tarvitse opetella uusia pelipaikkoja tai tehtäviä ja pikkuhiljaa tiedämme, mikä lyönti millekin jalkaparille riittää. Joukkue on myös huomattavasti jalkavampi; kun vielä yhdet jokerijalat saadaan treenattua keväälle kestävämpään kuntoon, antaa se pelille muunkin vaihtoehdon kuin läpilyönnin.

Sarjan alkuun on noin kaksi kuukautta, ulkoharjoituskauden alkuun 31 päivää, 18 tuntia ja 24 minuuttia. Tai sinnepäin. Lohen suurimmat haasteet on helppo nimetä: 1. luulotauti, 2. vastoinkäymiset. Ensimmäisenä naulaamme keskiviikon treeneissä Graniitin ovet takalukkoon ja pysyttelemme maan alla, jotta kukaan ei voi luulla meidän olevan perillä. Tämä pelin taso ei edes pysy harjoittelematta laadukkaasti, saati kehity. Ja on aivan varmaa, että Lohen perkaamiseen syntyvä intohimo saa vastustajat kesällä panemaan parastaan, joten vastustajat kehittyvät kovemmin kuin edelläkävijät. Harjoituskaudella on ollut hyvä alku, hyvä mittausvaihe (testit ja hallipelit talvella), mutta se hyvä loppu siitä vielä puuttuu. Se pitää vielä kaikkien meidän tehdä. Nopeuden kehittämisen tärkeimmät vaiheet ovat vasta tulossa ja tämän viimeisen sisäharjoituskuukauden aikana pitää pystyä keräämään myös lajitoistoja niin paljon, että se heittopeli toimii vaikka silmät sidottuna elo-syyskuussa. Vastoinkäymisille voimme vähemmän, mutta tuo harjoittelu auttaa toki siihenkin. Rosteri on kapea, eikä särkymävaraa ole, joten tämä on tarkkaa kuin paskanajo ilman perälautaa. Raskaiden painojen nosteluista selvisimme ilman loukkaantumisia, mutta vielä on jäljellä kylmän kevään ensimmäiset ulkoharjoitteet sekä raskas etelän leiri. Ja sattumapomput, viistomailakäännöt sekä muut yllättävät epämukavat osumat kehon alueille.

Laajalti onnistumisia Hippoksen lauantain raveissa

Lyhykäisyydessään: Lohi oli lievästi edellä tänään Kymeenlaakson ylpeyttä, Kouvolan Pallonlyöjiä. Ottelu päättyi lukemiin 2 – 0 (16 – 3, 7 – 2).

Kouvola on ennakolta itälohkon kärkijoukkueita. Viime kaudella Kouvola antoi kyytiä isän kädestä molemmissa sarjapeleissä eikä harjoitushallipelistäkään viime talvelta jäänyt käteen kuin Ilmari Pajalan tulppaanisyöttö. Niinpä otteluun valmistauduttiin vakavuudella; huomisen pelin jälkeen joudutaan taas odottelemaan ennen kuin Lohi-paitaa peliin päälle puetaan.

Lauantain peli oli kuitenkin alusta loppuun iloista jytkytystä, nimenomaan kotijoukkueen puolelta. Jos yhdeksikön pienin kärkilyöntimäärä on viisi ja kaikki rosterissa olleet saivat nimensä vähintään kahden lyödyn/tuodun juoksun perään, ei sisäpeli pöllömmin pyörinyt. Ulkonakin olimme jo alle varttitunnin päässä siitä, että olisi väsytetty joku vastustajista niin, että näpystä olisi poltettu. Halliaika loppui kuitenkin kesken.

Pelistä ei tänään sen ihmeempää. Pennanen kymmenen kärkkäriä (hallikunnari!), Rytkönen yhdeksän ja Pajari kahdeksan. Lyötyjä juoksuja Rauhalalla kuusi, Saukkolalla neljä ja peräti kolmella pelaajalla kolme. Tuodut jakautuivat tasaisesti, kuten jalkammekin (jokaisella parillinen määrä juoksemaan kykeneviä). Ulkopeli oli kauttaaltaan hyvää, ellei jopa erinomaista. Teemana ollut heittopeli oli laadukkaampaa kuin vastustavalla orkesterilla, jolloin pystyimme pitämään tempoa ja pakotimme vastustajaa hätäisempiin ratkaisuihin.

Huomisen pelin jälkeen alkuviikon keskivaiheilla kenties koko hallikauden paketointi. Tai sitten joku hätäinen ruiskaisu vähän sinnepäin.

Kokoonpanomme tänään: 1. Orpana 3-p, 2. Rytkönen 3-k, 3. Ikonen 2-v, 4. Mattila 1-v, 5. Rauhala 2-k, 6. Pennanen 2-p, 7. Pajari S, 8. Karttunen L, 9. Watia 3-v, 10. Luukkainen, 11. Saukkola.

Huomenna lyödään hallikausi pakettiin ja vastustajat sen kuin kovenevat. Sunnuntai-illan kähmyssä vastassa on ykköspesisjoukkue Jalasjärven Jalas. Peli käynnistyy n. 18.15 ja loppuu viimeistään hallivuoron päättyessä 20.30. Lohi esittelee huomisessa rosterissa myös yllätysjäsenen. Tämän pelurin nimen oikein arvaamalla osallistut arvontaan, jonka pääpalkintona on VIP-ilta Laittomassa Lohen kotiottelussa kaudella 2016. VIP-paketti sisältää käytetyn pääsylipun, putkilohen sinapilla ja haalean kahvin sekä taktis-teknisen pesäpallo-oppitunnin oikeana vastauksena tässä kisassa olevalta pesäpalloilijalta. Vain osallistumalla voit voittaa!

Lohi harjoitteli voiton Puijosta

Perjantai-illan kähmyssä, Hipposhallin kelmeässä valaistuksessa, harjoiteltiin suomisarjan itälohkossa pelaamista, kun kohtasimme talven toisessa hallipelissämme Puijon Pesiksen.
Edellissuvena Puijo kaatoi meidät kahteen otteeseen sarjapelissä, joten aliarviointiin ei ollut varaa. Lohen valmistautumista häiritsi kova odotus, joka ei vieläkään ole ohi. Hiihtoloma alkaa siis vasta lauantain treenien jälkeen.

20160226_Lohi-PuPe_2
Pennanen hoiti roolinsa alusta alkaen mallikkaasti.

Saimme otteluun loistolähdön. Watian Wili toimi ensimmäisessä vuorossa pallomagneettina ja raapi taululle parikin voittavaa suoritusta. Puijollekin tarjottiin otetta alussa; kahdessa ensimmäisessä ulkovuorossa tarvitsimme kymmenen palon paikkaa kuuden tekemiseen, ja ottamatta jäi myös kaksi koppia, joilla vastustajan hallinta olisi saatu kiinni.
60 % onnistumissaldo olisi jäänyt harmittamaan, ellei ensimmäisessä sisävuorossa olisi saatu kaikkea onnistumaan. Ensimmäisen tasoittava tarjosi maukkaita lyöntejä, nöyrää ja fiksua pelaamista ja peräti kahdeksan juoksua! Tahti pysyi julmana koko ensimmäisen jakson, loppulukemat 14-1 ja helpottunut hymy kasvoille. Hyvösen rikkonainen tilastolaite ei kerro kaikkea, mutta juoksuja löi useampi pelaaja kuin jätti lyömättä, mutta kyllähän Saukkolan Akselin takaa keskelle sipaistu läpäri olisi kesäkelissä haettu Koskenharjun kentän takana olevan pienkerrostalon ullakolta. Koivulan 2-rajanäpyt taas olivat lähes savolaisen kieroja.

Toiselle jaksolle ulkopeli parani. Orpanan Riku nousi viime viikonvaihteen fysiikkatesteissä kategoriaan ”Urheilija” ja toi etukentälle vauhtia. Myös muilla osa-alueilla peli parani.
20160226_Lohi-PuPe_3
Riku Orpana tuo!

Jouduimme tekemään jo avausjakson lopussa vaihdon ja ottamaan Mattilan Tuomaksen pois. Syy: kokovartalovamma, paluu: avoin.
Sisäpelissä masut tuntuivat täyttyneen ensimmäisen jakson rallattelusta. Teimme merkkivirheitä, löimme kovia käsiin ja jätimme vääriä ottamatta. Toisessa vuorossa punnersimme yhden juoksun, mutta Puijo tuli tasoittavallaan tasoihin.
Kello näytti tuossa kohtaa jo mummojen (ja minun) nukkumaanmenoaikaa ja oli selvää, että kolmas vuoro jää pelin viimeiseksi. Muilu yritti vuoronvaihdossa korostaa taktisia elementtejä, joita sitten 2. pelinjohtaja toteutti huutamalla vääräksi keskelle lautaa napsahtaneen tolpan. Ei alkanut hyvin ei.
Kapteeni Hepelius Pennanen otti vastuuta ja puhkaisi tiensä kakkospesään asti. Reikä vaikutti sen verran lupaavalta, että ajolähtöä purkanut Saukkola pasautti 2-pesän kohdilta lyönnin, joka olisi kesäkelissä lävistänyt 2-vahdin räpylän, 16-vuotiaan 2-tuomaritytön, Koskenharjun 2-puolen aitaan myydyt kymmenet mainosplakaatit, Koskenharjun aidan ja nelostien meluvallin. Hevosenpotku, hallipelissä kaksi juoksua. Loppulukemat 4-1, viimeisen ulkovuoron hoitelimme Vekselillä.

Pelissä oli paljon hyvää, paljon kehitystä, mutta myös jotakin, mitkä eivät olleet vielä nytkähtäneet eteenpäin. Ulkopelin tempo ja tekeminen paranivat, mutta merkkivirheitä pystyimme tekemään silti kaikilla tavoilla ja tyyleillä. Ymmärrettävästi merkki ja pelitilanneharjoitteet eivät ole olleet harjoittelussa viime viikkoina pääteemoina, joten uskotaan siihen, että näistäkin päästään kun niitä treenataan.

Ensi viikko on Lohella vähän kevyempi: treenataan neljästi ja haetaan voimia maaliskuun peliruuhkaan. Maaliskuun toisella viikolla onkin sitten tapahtumia. Treenien lisäksi kaksi hallipeliä, kun Jyväskylään saapuvat aina kova Kopla ja Jalasjärven Jalas. Tervetuloa ihmettelemään, miltä silloin peli näyttää!

Lohen kokoonpano tänään:
1. Pano Kurari 3-p
2. Riku Rytkönen 3-k
3. Henri Ikonen 2-v
4. Tuomas Mattila 1-v (toinen jakso vempassa)
5. Ville Rauhala 2-k
6. Henri Pennanen 2-p
7. Elmeri Pajari S
8. Aleksi Karttunen L
9. Mikko Viljami 3-v
10. Joni Luukkainen
11. Aki Saukkonen
12. Heikki Koivula (toinen jakso 4./3-v)