Kohtalaisen paljon virrannut vettä Tourujoessa siitä, kun viimeksi on Lohen nettisivuille kirjoitettu nousuterveisiä. Ja taas kirjoitetaan. Tässä vaiheessa nostan isosti hattua niille eri urheiluseurojen tiedottajille ja mediavastaaville, jotka pystyvät heti ratkaisupelin jälkeen saamaan jotakin järkevää sisältöä kannattajien ihasteltavaksi. Minä en kuulu tuohon joukkoon. Tosin en ole tiedottaja enkä mediavastaavakaan.

Vaikeimman kautta

Lohen kausi päättyi siis lauantaina Sotkamon Hiukan stadionilla Sapsojärven aaltoihin. Ja miten loppuikin! Parikymmenpäinen Lohen upea, suomisarjan paras fanijoukko jaksoi pitää ääntä tyhjällä stadionilla kolme tuntia. Aivan huikea fiilis kiittää ihmisiä, jotka olivat tulleet meitä kannustamaan 400 km:n päähän ja saivat palkintonsa, kuten mekin saimme. KIITOS!

Niin se peli… Oli huomattavasti heikkotasoisempi kuin viikkoa aiemmin. Ottelun panos tai vastustajan tunteminen varmaan vaikutti, koska eihän siellä oikein mitään saatu aikaan. Avausjaksoa hallitsimme kaikkien muiden tilastojen, paitsi juoksujen osalta. Kolmostilanteet meille muistaakseni 9-4, mutta jaksosta ansaittu ja karvas tappio 3-1. Tauolla sitten kani hatusta ja uusi lyöntijärjestys, jolla lähdettiin pelaamaan ykköspesispaikasta. Tilanne kolmannen tasoittavalle tullessa 5-1 Jymylle ja hampaita ei niin ihan älyttömästi naurattanut. Sitten se sytyke meidän peliin jostakin tuli ja jo kolmannessa vuorossa Pulkkisen kunnarilla lukemiin 5-5 ja neljänteen vuoroon. Joka oli ulkopelillisesti loistava ja sisäpelillisesti lähellä… noo, katastrofia. Saatiin vihdoin kahdella palolla kakkostilanne, jossa Aku sanoi kiss kiss ja löi pallon noin 270 km/h vauhdilla kakkosvahdille. Aikaa pelin päättämiseen oli vaikka ja kuinka, mutta heitto painui 3-pesältä vahdin ohi ja toinen jakso 5-6 meille. Supervuorossa huikea ulkopelimme jatkui, ainoan 3-tilanteen teki ottelun tuomaristo. Tasoittavalla sisävuorolla perusajolähtö peruspesäpalloilijoiden peruskärjestä ja Heikki Koivulan perusratkaisulla voittojuoksu.

Ja pelin tilastot tästä.

Upean joukkueen upea kausi

Sotkamo tarjosi huikean hienon vastuksen. Tunteet oli pinnassa molemmin puolin loppukiilassa ja -saunassa. Suomisarjasuperin itälohkon mestaruus ja kaksi voittoa syyskuisesta Hiukasta ovat kuitenkin sellainen hauiksennäyttö, että tämä joukkue voi olla hyvällä omalla tunnolla itsestään ylpeä. Saatiin voitto ja nyrkkirieskaa, käytiin tutustumassa Ylä-Karjalan helmeen, Nurmeksen urheiluravintoloiden edelläkävijään Oluttupa Obottaan ja laulettiin vähäsen. Puheitakin pidettiin. Orpana sai tehtyä loppuverryttelyn Koskenharjulla ja Guggenheim ei saanut valtion rahaa. Oli kiva reissu, ei pelkästään viimeiset kuusi tuntia bussissa vaan koko kaksi vuotta tämän joukkueen kanssa. Wili sanoi LOL.

On aika uuden

Paljon on tapahtunut viimeisen parin päivän aikana jyväskyläläisessä pesäpallossa. Suuri jytky oli nousumme, mutta myös naapurin valitettava tippuminen. Vilpittömästi tsemppiä sinivalkoisille, toivottavasti tämä tuo sähköiset paikallispelit ainoana positiivisena asiana. Syksy tulee olemaan erilainen tämän kaupungin pesäpalloelämässä.

Joka syksy joukkueet uudistuvat väkisinkin. Joku lopettaa, joku vaihtaa paikkakuntaa, joku ei pysty sitoutumaan erilaisten syiden takia. Lohi 2017 on varmuudella erilainen kuin tämän vuoden jalokala. Seuratkaa tiedotuksia. Se lienee varmaa, että Koskenharjulla pelataan ensi kesänä pesäpalloa kattamattoman katsomon edessä, että aurinko pääsee vapaasti paistamaan.

Tässä vaiheessa perinteiset… Kiitos perhe ja läheiset, kiitos seura. Kiitos kaikki joukkueen jäsenet!

Nousua olivat tänä vuonna tekemässä:

Henri Ikonen, Mr. Varmuus. Rauhallinen, eleetön 2-vahti, jonka onnistumisprosentit hipoo taivasta. Tosin ulkopelissä teki enemmän virheitä kuin koskaan, jotkut väittävät että yhteensä kolme koko kaudella. Kärkilyöntitilaston voittaja runkosarjassa, kärkilyöntiprosenttien kolmonen suurimman osan pelanneista.

Aleksi Karttunen, voittaja. Suurin ero kauteen 2015; meillä oli luotettava, voittava lukkari. Sen minkä fysiikassa (vielä) häviää, pelipäässä voittaa. Ja koputuspöydässä. Tästä pelaajasta kuullaan vielä paljon, rikkonee isänsä saavutukset ennen kuin parta alkaa kasvaa.

Heikki Koivula, täsmäase. Paluu pelikentille tapahtui osissa, johtuen fysiikan rajoitteista, mutta kentälle tultuaan luottomies kaikissa toimissa. Esimerkillinen ja positiivinen asenne, teki kovimmat suoritukset aina kun tarvittiin.

Jaska Kunelius, joukkuepelaaja. Iso pelaaja, urheilija, esikuva siitä, mitä on huippu-urheilu. Opetti meille enemmän kuin me hänelle, paljon pelillistä rooliaan enemmän. Osuvien sutkautusten Euroopan ennätys Imatran uudella kentällä. Hyvä aihio!

Joni Luukkainen, idän pikajuna. Timanttiset jalat tähän nippuun. Ailahteli suorituksissaan jonkin verran, mutta nopeudellaan toi ulkokenttään aina tilaa myös läpilyönneille, kun vastustaja ei voinut puolustaa pelkkiä kovia. Liperiläisyydestä plussaa tietenkin. Aina valmis kaikkeen, oli fyysinen lokaatio missä vaan.

Tuomas Mattila, Pelimies isolla peellä. Vaivat haittasivat menoa, mutta kentälle päästyään sarjan paras etumies ja loppupelien vaarallisin lyöjä (lyöjätilaston kolmonen, kärkilyöntien kakkonen). Kokenut ja älykäs pelaaja. Ehkä ihminenkin. Huikea seppä!

Riku Orpana, urheilija. Huikea henkilökohtainen hyppy syksystä 2014 tähän päivään, tehnyt niin valtavan määrän töitä omatoimisesti että se hyppy ei ole Rikua seuranneille edes yllätys. Jutut voisi olla parempia, mutta komeus paikkaa. Tällä työmäärällä ylittää vielä monia esteitä urallaan.

Elmeri Pajari, sielu. Kiitos sille, jolle se kiitos kuuluu. Ilman Elmeri Pajaria ei olisi Lohea nähty suomisarjassa 2015, eikä todennäköisesti 2016. Mies, jonka henkilökohtainen missio sai seuran nousemaan Tourujoesta ja lähtemään taas pelikentille. Pelillisesti todella iso panos varsinkin loppukaudesta, kun niitä kovia suorituksia piti tehdä.

Henri Pennanen, kapteeni. Esimerkillinen ja kaikkien kunnioituksen ansaitsema, moneen rooliin sopeutuva. Söpö. On esikuvana marraskuussa Harjun portailla ja syyskuussa alkuverryttelyfutiksessa. Ja kaikissa tapahtumissa siinä välillä. Huikeat kaksi viimeistä peliä ulkokentällä.

Tuomas Pulkkinen, seinä (se varmuus tuli käytettyä Ikosen kohdalla). Kahteen kauteen on pelannut nyt yhden huonon pelin, eikä sekään ollut kovin huono. Vaivat haittasivat loppukaudesta harjoittelua, mutta pelasi juuri sellaista peliä, mitä 2-kopparilta pyydetään. Sisällä vain oikeita ratkaisuja, joskin Sotkamossa piti lyödä koppi eikä takaa läpi… No, saa sitä kerran sooloillakin.

Ville Rauhala, jätkä. Epäonnisen edellisen kauden jälkeen huikea suoritus. Uusi pelipaikka haltuun ja sisällä kaikki roolit hallinnassa. Jopa pehmeäkätiset näpyt. Potentiaalia on vaikka mihin, fysiikka penkkipunnerrusta lukuunottamatta erinomainen, taktisesti pohjalainen.

Riku Rytkönen, mopoilija. Aloitti suuressa roolissa sisällä ja uudella pelipaikalla ulkona. Harmittava käsivamma siirsi loppukaudeksi jokeripaitaan, jossa taiteili multijokerina pudotuspeleissä upeat tehot. Kenties liian fiksu, mutta peittää sen hyvin boheemilla käytöksellään. Mies kuin veistos.

Akseli Saukkola, mörssäri. Lyöjätilaston ylivoimainen voittaja, Sotkamon kaataja. Lyö kovempaa kuin moni superissa; nyt sai noita lyöntejä myös rajojen sisäpuolelle. Pudotuspeleissä välillä siirto 2-tilanteen vaihtajaksi, jossa Sotkamossa viileästi 4/4. Tasaisuudessa vielä kehitettävää, mutta 60 lyötyä juoksua on semmoinen määrä, että ne saa lyödä yhdessä tai kahdessakymmenessä pelissä, ei siihen silti tänäkään vuonna muut pystyneet.

Mikko Watia, Vanha k.. eikun Kokemus. Pelinlukua, pyyteetöntä työtä sisällä ja ulkona ja kopissa. Jalat maan pinnalla, pilke silmäkulmassa. Kun Wili kiittää minun ja Muilun perhettä paluumatkalla bussissa, eihän siinä voi kuin ihmetellä mikä timantti tämä mies on. Tästä miehestä suorastaan tihkui voittamisen kiima jo Kouvolassa, eikä ihan kuivana pysynyt Sotkamossakaan.

Jussi Muilu, Velho. Työmäärä joukkueen kokoamiseksi ja kaiken järjestämiseksi on valtava. Rehellinen ja suora, mutkaton suomenhevonen. Tärkein kokoava voima tälle joukkueelle, kaikki haluavat näyttää Jussille olevansa luottamuksen arvoisia. Iso respect. Tämmöisiä miehiä jokaiseen tarvittaisiin jokaiseen pesisseuraan!

Juuso Hyvönen, Römpsis. Huoltaja Matkahuollon armosta. Kaikki peliin, hyvässä ja pahassa. Elää niin tunteella tälle joukkueelle, että ansaitsee huomionsa maailmankuulujen jyväskyläläishuoltajien top-listalle Vallun ja Virpiön jatkoksi.

Otto Raja-Aho, Kyrpis. Toi uusia tuulia nopeusvalmennukseemme, kehitystäkin joihinkin jalkoihin. Uskomaton tietotaito, kohtalainen huumorintaju.

Joonas Huovinen, ___. Huonojen juttujen erikoismiesten äiti ja siskonmies samassa paketissa. Loppuottelusarjan Facebook-taltioinnit ovat saaneet kaikki suurimmat tv-yhtiöt kiinnostumaan Joposta action-filmien olaltakuvaajaksi ja juontajaksi. Saa nähdä, viekö isommat rahat tämän miehen?

A-J Hirvonen, tämän puuduttavan kirjoitelman värkännyt.

Seurajohto ja talkoolaiset; anteeksi, etten kaikkia teitä muista kuitenkaan nimeltä mainita. Mutta ilman teidän työpanostanne, emme olisi näitäkään, meille todella merkittäviä urheiluhetkiä saaneet kokea. Se, mitä tässä seurassa tehdään, myös tehdään. Jossakin kenties puuhastellaan enemmän, mutta saadaan vähemmän aikaan. Kiitos ainakin Heikki, Manu, Taru, Kurre, Simo, V-P, O-P, ja monet muut!

Kiitos kaikki matkaamme seuranneet ja tukeneet, niin fanit kuin sponsoritkin! Lisää mahtuu molempia. Koskenharjulla tavataan, viimeistään 2017.

Lohen pelikirjaan oli merkitty aika katkaisuun tulevalle lauantaille. Tosin jos pelit olisivat päättyneet runkosarjaan, katkolle olisi menty vähän erilaisissa tunnelmissa kuin nyt.

Huikeita aikoja elellään

Anteeksi vaan meidän kaikkien työnantajien puolesta. Jos viime viikolla odoteltiin nousukarsintapelien alkamista parrankasvua vessan peilistä tarkkaillen, tällä viikolla kello on tikittänyt niin hitaasti, että olen vaihtanut kolmesti patterit tietokoneeseen ja neljästi kännykkään. Ajatukset tuntuvat vähän väliä eksyvän lauantaihin ja niihin kokemuksiin, mitä meillä vielä on siellä edessä. Toisaalta työt on tullut tehtyä normaaliakin nopeammin ja tehokkaammin, että pääsee kotiin odottamaan pelin alkua. Alkais nyt jo!

Opit viikonlopusta talteen

Viime viikonloppuna mentiin erinomaisen päättäväisinä Sotkamoon. Tehtiin se, mitä oli tilattu ja tultiin kotiin voittaaksemme. Sunnuntaina oltiin lähellä, mutta Sotkamo oli parempi. Oltiin ns. 60 minuutin kunnossa, mutta se ei kolmen tunnin pelissä tietenkään riitä. Parannettiin peliämme lauantaista kuitenkin niin paljon, että tuskinpa suomisarjatilastoihin olisi merkattu ottelutuloksen perään sulkuihin ”tuurivoitto” vaikka olisi voitettukin. Oman, hyvin subjektiivisen näkemyksemme mukaan, pelasimme upealle kotiyleisölle kauden parhaan pelimme, mutta se ei ihan riittänyt. Kopparipelimme oli lauantaina upeaa ja nyt se tarttui myös linjan luottomiehiin, jotka taistelivat pallot kiinni ja paloiksi uskomattoman hienosti.

No mitä nyt sitten tehdään? Takki oli ymmärrettävästi aika tyhjä sunnuntai-iltana. Onneksi ei tarvinnut saman tien lähteä pelaamaan. Petri Matikaisen termejä käyttäen me söimme sen paskan ja menimme eteenpäin. Sitkas kakku kuitenkin oli ja sitä mutustellessa ehti kyllä miettiä syntyjä syviä. Peruskysymyksenä on tietysti se, uskommeko sunnuntain esityksen riittävän ensi lauantaina Sotkamossa? Pystymmekö itse samaan vielä toisen kerran, pystymmekö vielä hiukkasen nipistämään paremmaksi samalla sapluunalla? Vai ajoiko Sotkamo ohi ja meidän pitää reagoida keksimällä pyörä uudestaan? Sotkamon tuntien, sillä on vielä yksi napsu kiristettävää, joten hyvin todennäköisesti meidän pitää pelata vähintään sunnuntaisella tasolla toisen kerran ja parantaa tietyissä iskun paikoissa tekemistämme.

Peli on muuttunut kuukaudessa paljon

Onpa eri meininki, kuin kotoisessa itälohkossa. Emme ole pelanneet näin hyvää lukkaria vastaan, koko kesänä vastustajan kopparit eivät ole montaa välilyöntiä kopiksi hamunneet (saati niistä polttaneet), mutta nyt tuo vastustajan kopparikaksikko on muuttanut kotiuttamistamme yllättävän paljon. Ja eipä voi kuin ihailla Jymyn nuoren joukkueen tasaista, taktista osaamista – sieltä on tullut tasan se, mitä Sotkamossa syntymätodistuksen liitetiedostossa jaetaan ja mikä tuntuu olevan kainuulaisten peruskoulujen opetussuunnitelmassa heti äidinkielen ja matematiikan jälkeen tärkeimpänä osattavana asiana. No me tulemme täältä Suomen sivistyksen kehdosta ja yritämme näin kokeneempina ja hitaampina oppia kainuulaisen pesäpallon laajaa oppimäärää Muilun tenttimänä. Tiedämme olevamme isompia, vahvempia ja komeampia, mutta viekas kainuulainen on hankala pysäytettävä. Videoita on täälläkin katsottu, hinkattu ja jopa laitettu siihen VHS-laitteeseen virta, mutta ei siitä sen enempää. Järvenpääläinen analyytikkomme Timotei Räty neuvoi käyttämään pikakelausta, jotta saataisiin juoksumme näyttämään nopeammalta, mutta tähän hätään kaivettiin kuitenkin pohjalainen nopeusharjoitus, jonka tuloksia voitte ihailla tämän linkin takaa. Juoksujärjestyksessä harjoitteessa Koskenharjulla kirmaavat Orpana, Pajari, Pennanen, Mattila ja Ikonen. Tekniikat alkavat olla kohdillaan, lantio ylhäällä. Vai mitä, Otto?

Viimeinen mahdollisuus on huikea tsäänssi

Moniko on voittanut Sotkamon Jymyn syyskuussa Hiukassa? Ei noussut montaa kättä. Entäpä kahdesti? Rohkeasti vaan käsiä tai niitä lampaanvehkeitä ylös. No nyt on hiljaista. (Ihan pakko kysyä tästä mauttomasta kaarella kuullusta tokaisusta, että mistä sinä lähes-kaima tiedät nuo lampaan värkit noin tarkkaan?).

Tuollainen temppu, Sotkamon voittaminen syyskuussa Hiukassa, on sarjatasosta riippumatta tilastoharvinaisuus. Siihen pystyvät vain kovimmat jätkät. Tämä on tietysti hyvä juttu, koska meillä pelaa aika kovia jätkiä, millä tahansa mittapuulla katsottuna. Nämä jätkät jaksavat viikosta toiseen Muilua ja minua, Hyvösen kiukkuja aina pelipäivien lähellä sekä Jopon juttuja aina saunailtojen läheisyydessä. Jos tuo ei karaise, niin mikä sitten? Meitä on potkittu ja meitä on kiusattu, mutta edelleen rasvaevä heiluen ja kylkiviiva kiiltäen porskutamme menemään. Koville jätkille paistaa aina aurinko, siksihän me Koskenharjulla kotipelit pelataan. Nyt ollaan kuitenkin vieraissa. En tiedä kuin yhden hienomman paikan syksyiselle pesispelille kuin Hiukka (Koskenharju) ja yleensä Hiukassa pelataan syksyisin vain isoista panoksista. Ei siinä muuta vikaa ole kuin etäisyys Jyväskylästä.

Lauantai on vuoden 2016 Lohen joukkueen viimeinen yhteinen kilpailutapahtuma. Se on viimeinen yhteinen mahdollisuutemme nauttia yhdessä jopa niin, että Akulta lipsahtaa pieni hymynkare suupielestä (se kyllä vaatii voiton lisäksi 2+16 lyötyä 100 % tehoilla, että Aku olisi semisti tyytyväinen). Lauantai on selkeä loppu tälle kaudelle, tälle rojektille. Ei tarvitse enää miettiä uskaltaako kotona lähtiessään mainita, että tältä reissulta tuskin iltauutisille (tiistaiksi) ennättää, kävi miten kävi. Voi rauhassa pakata partahöylän ja Peakin poolopaidan mukaan ja keskittyä antamaan kaikkensa kentällä, koska Hirvonen ei tule muistuttamaan tiistain treeneistä eikä edes Orpana jää pelin jälkeen loppuverkkaamaan. Ehkä twerkkaamaan (tämmöinen vanha jäärä ei ole ihan varma mitä sana tarkoittaa, mutta lauantai näyttää)? Tulemme joka tapauksessa jättämään ison muistijäljen lohelaiselle ja jämsäläisiksi naamioituneelle pesisyleisölle taistelutahdosta, jonka vakaasti uskomme riittävän myös menestykseen lauantain pelissä. Itsellemme olemme velkaa vielä sen, että muistamme nauttia tästä upeasta mahdollisuudesta olla voittajia syyskuussa Sotkamossa. Jopa tuplasti. Ei näitä pääse edes kovin moni yrittämään, saati näissä onnistumaan.

Suunnitelma on siis selkeä: lauantaiaamuna kohti Sotkamoa, pelataan hyvin, otetaan oletettavasti tiukasta pelistä voitto kotiin, kätellään vastustaja, siivotaan pukukoppi vimpeliläisiä varten ja käydään Jöllistä Kaesan kotileipomon nyrkkirieskaa tuliaisiksi rouvalle, että saa tulla myöhässä kotiin. Wili sanoo LOL ja sittenpä se on siinä. Lauantai näyttää, mihin meistä on.

Olipahan ottelu! Ensinnäkin, Lohi pisti pöytään koputustermein vähintään jätkäparin. Ollaan voitettu tällä kaudella koputuskierroksia kymppihailla, ristiseiskalla ja eilenkin vietiin korkeintaan akka-kymppi -yhdistelmällä. Sotkamon Jymy koputtaa syksyisin yleensä vain kuvakorteilla ja akkaparihan se sieltä tuli. Ei auta, potti on kuitattava ja viimeinen jako on todennäköisesti viikon päästä Kainuussa.

Upea peli!

Yli 400 silmäparia (tai mistä minä tiedän, oliko silmäpuoliakin paikalla pelituomarin lisäksi…) todisti erinomaisen tasokasta suomisarjaottelua Koskenharjulla, lähes aurinkoisessa säässä. Lähes aurinkoisessa siksi, että aurinko paistoi, mutta vesisade ja pilvirintama olivat varanneet kenttävuoron, eikä edes karsintapelin tärkeys aja varauksien yli. Ei täällä, eikä Kainuussa.

Lohi tuli pelin alkuun sillä tahdolla, taidolla ja kiimalla, jolla pitikin. Heti ensimmäisen aloittavalla Tuomas Mattila ja Ville Rauhala, ykköskärjen kotiuttajat, pääsivät yrittämään kotiutusta ja jälkimmäinen onnistuneesti. Tasoittavalla myös Sotkamon kärki toimi, mutta kotiutusyritykset puolustettiin hienosti. Toisessa vuorossa kotiutettiin sitten liukuhihnalta: kuusi yritystä, kolme onnistumista. Rauhala kerran ja Heikki Koivula kahdesti. Sotkamo kavensi kolmannen tasoittavalla parin juoksun verran, mutta Koivula löi kolmannen juoksunsa neljännessä vuorossa ja jakso meille 5-2 vakuuttavan esityksen jälkeen.

Sitkeitä ovat Kainuussa

Kuten kaikki vaimoni tuntevat tietävät, sitkeitä on kainuulaiset; jaksanut yli kymmenen vuotta katsella minua. Ja niinhän sieltä taas tuli, kaikenlaista. Enkä siis puhu enää meidän kotioloista, vaan siitä pesäpallopelistä Koskenharjulla. Jymy meni 0-2 johtoon heti avausvuorossa ja roikuimme mukana aina kolmanteen vuoroon. Yritimme psyykkisen valmentajamme J-P Kuneliauskaksen johdolla kuvitella taululle neljännen vuoron ja kaksi paloa, että pääsisimme Lohen kuuluisaan vastavirtamoodiin ja takaa-ajoon, mutta ei auttanut meditointi. Neljännen aloittavalla Jymy naulasi jakson tennislukemiin 0-6 ja pääsimme keskittymään jatkopalloihin.

Nähtiin jo se tikkari mistä nuolaista

Ja Jopo ei sitten keksi tuosta otsikosta mitään kaksimielistä, eihän? Supervuorossa ja kotiutuskisassa ulkopelimme oli täydellistä. Supervuoro nollille, eikä Sotkamo tainnut saada edes kakkostilannetta. Itsehän teimme tilanteen ja kokeilimme jopa kotiuttamista, mutta ei maistunut. Kotiutuskisassa Sotkamo teki yhden juoksun vastustamattomalla saumapuhkaisulla. Loput parit Karttunen kuori aseista helpommin kuin klementiinin. Minä kun en noita todennäköisyyslaskentoja osaa tällä nykyisen opetussuunnitelman numerojärjestelmällä laskea, niin en tiedä mikä on todennäköisyys voittaa kun tulee kotiutuskisaa tasoittamaan vain yhden juoksun takaa-ajoasemassa. Ehkä se on 50-50, voi voittaa tai sitten ei. Peiliin pitää katsoa, että emme siihen pystyneet. Tietenkin kaikkia paikallaolleita jäi harmittamaan jo toisessa parissa tullut tasoitusjuoksu, joka ei tuonut meille napakymppiä. Syöttötuomari ennakoi pahasti ja pelituomari ei uskaltanut oikeata tuomiota tehdä, joten nollille jäätiin. Ja nyt sitten entiset tuomarikollegat ja muut entiset kaverit: en minä täällä tuomareita teilaa ja syytä tappiosta. Tuomarit olivat eilen loistavia, tänään hyviä. Itse ei sitä tasoitus-/voittojuoksua viidellä parilla saatu aikaan, mutta tuo juoksu oli valitettavan selvä tilanne poltettavaksi. Meille ei riittänyt edes virheetön ulkopeli supervuorossa ja kotiutuskisassa voittoon, siksi tätä ei oikein voi puolustella sillä, että tuomarit tekee vähemmän virheitä. Pelin oikein tehdyt tilastot löytyvät vaikkapa tästä.

Katseet tiistaihin

Oletko koskaan käynyt vaikkapa Ruunaan koskilla heittelemässä viehettä tai perhoa? Tai kenties jossain pohjoisen Suomen kohteessa? Oletko saanut siellä semmosen upean Lohen? Ei semmoista pussissa kasvatettua kirjolohta, vaan villin ja vapaan jalokalan. Oletko kokeillut tainnuttaa sitä puolihuolimattomasti kopauttamalla? Taintuuko semmoinen iso, kiimainen kutumötikkä kertahuitaisulla? Vai sätkiikö ja potkiiko? Voiko se karata vielä koskeen ja puskea ylävirtaan? Vastaukset minua askarruttaviin kysymyksiin voi lähettää tänne Palokkaan, koska en minä tiedä. En minä oikeasti ole mitään kunnollista kalaa virvelillä saanut. Saakeli Ruunaallakin tuli vain kiloinen hauki vaikka kyllä minä kaikkeni yritin. Postilla ei kannata lähettää, emme kuulu Tanen alueeseen ja kaikki viikoittaiset urheilujulkaisutkin myöhästyvät. Tule vaikka käymään, keitetään kahvit.

Huomenna on ansaittu kehonhuoltopäivä, tiistaina palataan rikospaikalle harjoittelemaan jotain uutta ja varmistamaan vanhoja taitoja. Harjoituksiin on vapaa pääsy, Pub Laiton ei ole valitettavasti auki, mutta kahvit tarjotaan kaikille jotka lupaavat meihin edelleen uskoa. Ensi lauantaina nähdään, sätkiikö tämä jalokala vielä vai taintuuko se Jymyn vahvaan iskuun.

Tämän Lohen tarina ei ole ohi, mutta onneksi tämä nettiartikkeli on.

Loppuun kuitenkin vielä kuva-arvoitus: onko alla näkyvä kuva a) New Kids On The Blockin keikan loppyryysis Lahdesta vuonna 1998, b) Jounin Kaupan ämpärijono Äkäslompolosta, c) Skifflepappojen Saksan kiertueen avauskeikan puoliajalla pakoon lähtevien härdelli vai d) Lohen pelin jälkeinen liikennekaaos Taulumäeltä? Tähän oikein vastaamalla voi voittaa yhteisen illanvieton some-tv:n edelläkävijäohjaajan, Joonas Huovisen (ei sen kiekkoilijan) kanssa! Jopo tarjoaa kahvit. Upeaa pyyteetöntä, Jopo!