Lohelle tärkeä voitto niukkajuoksuisesta trilleristä

Miesten pesäpallon Ykköspesiksessä Ikaalisten Tarmo on outo lintu. Joukkue ei tee paljon juoksuja, mutta ei niitä annakaan. Tämän sai todeta Jyväskylän Lohi vieraillessaan tiistaina harmonikkapitäjässä: kaksi pistettä irtosi vasta ylitöiden jälkeen.

Ei ollut Lohikaan parhaimmillaan tiistaina, sillä kolmen pisteen voittoa tarjoiltiin pitkin iltaa. Kävi nimittäin niin, että juoksuja nähtiin vasta kuudennessa vuoroparissa. Tuolloin Lohi teki ensimmäisensä.

Tämä innotti myös vastustajaa, koskapa Tarmo löi heti seuraavassa vuoroparissa kaksi juoksua. Kolmannen lopettavalla Lohen Teemu Lepistö 
pelasti koskenharjulaiset jatkoajalle, kun toinen jakso päättyi 2-2. Ensimmäinen jakso oli siis 0-0.

Mentiin superiin ja kotituslyöntikisaan, joissa molemmilla oli mahdollisuutensa ratkaista ottelu. Mutta niin siinä vain kävi, että Lohen paremmuus ja rutiini riitti. Alex Leinonen löi lopulta toisessa kotarissa Valtteri Havukaisen kotiin ratkaisevalla hetkellä ja Lohi voitti kotarit 2-3 ja koko ottelun 0-1.

Tarmo oli todellakin antanut ennen illan peliä vain 59 juoksua vastustajille. Sen lyöntitehokkuus on heikkoa, joten ei ihme, ettei joukkue onnistunut kotiutuksissa tiistainakaan. Lukkari Rasmus Paananen kuitenkin vaikeutti lohelaisten peliä sen verran, että tehottomaksi jäivät lohelaistenkin kotitukset, vaikka joukkue pelasi parhaalla miehistöllään.

“Taisi kaveri tietää merkin, sen verran vahvasti pääsi lukkari juhlimaan,” Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu totesi.

Lohi voitti varsinaisen peliajan 3-tilanteet 11-9, mutta ruuti oli nyt märkää, vaikka Teemu Lepistölle ja Juuso Tajakalle paikkoja siunaantuikin. Ilahduttavaa lohelaisittain oli, että peräpää toimi hyvin akselilla Alex Leinonen ja Aleksi Karttunen. Parhaina palkittiin kuitenkin Valtteri Havukainen ja lukkari Heikki Rantanen, joka ei monta mahdollisuutta vastustajalle antanut.

“Sekava peli. Meille tuli kopinnostopaloja aivan liikaa. Toisaalta kolmas peli neljään päivään. Alkaa olla takki aika ryhjä,” Muilu totesi.

Lohi nousi nyt sarjassa kolmanneksi 23 pisteellä. Seuraavan kerran Lohi pelaa kotonaan Koskenharjulla lauantaina 24.7., kun vastaan asettuu sarjan hännänhuippu Ulvila.

Kirjoittanut: Seppo Pänkäläinen

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.