Lohi kaatoi UPV:n kotikentällä

Jyväskylän Lohi menetti yllättäen pisteen miesten pesäpallon Ykköspesiksen sarjajumbolle Ulvilan Pesä-Veikoille kotonaan Koskenharjulla lauantaina.

Kaksikin pistettä oli työn takana, sillä Ulvila pakotti Lohen kotiutuslyöntikisaan johtaen sitä parhaimmillaan jo 0-3. Lohi tuli kuitenkin takaa toisella kotarikierroksella ja löi tarvittavat viisi juoksua. Näin ottelu päättyi 2-1 (1-2, 9-3, 0-0, 5-4).

Ennen lauantain peliä Lohi oli sarjassa kolmantena ja Ulvila hännänhuippuna. UPV:n yksi piste nosti sen ohi Laukaan Urheilijoiden, kun taas Lohi säilyi kärkinelikossa.
 
Lohi voitti 3-tilanteet Koskenharjulla 18-9 ja jokerilyöjä Juuso Tajakan iskut olivat lauantaina kohdillaan. Miehen tehot olivat 1+6. Tajakka myös toi kaksi juoksua. Mutta ensimmäisen jakson tehottomuus niisti sen pisteen.
 
“Tuli yksi estämistilanne, josta vihellettiin meille kaksi paloa. Kyseenalainen tuomio. Mutta oltiin me kyllä löysiä kolme vuoroparia. Käy raskaaksi pelata koko ajan neljää vuoroparia, vaikka samahan se on kaikille. Jotain henkistä väsymistä on
varmaan. Mutta Juuso pelasi mahtavan pelin. Ihan ottamattomia olivat
miehen lyönnit vastustajalle,” Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu kertoi.
Eikä Muilu ole huolissaan yksittäisistä pistemenetyksistä. 

“Ihan iloisilla mielin ollaan, kun kotari voitettiin.”

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.