Lohi-Muhos: Neljä vuodenaikaa – kaksi pistettä!

Lohi taisteli itselleen avausvoiton Ykköspesiksessä kaudella 2017. Kotiottelu Muhoksen Pallo-Salamia vastaan venyi aina neljännelle kotiutuslyöntikierrokselle, minkä Lohi korjasi luvuin 5-4.

Loppulukemat kirjattiin Lohelle 2-1 (2-0, 2-3, 0-0, 5-4). Illan hahmo Matias Hangasmaa kiteytti tunnelmat ottelun jälkeen – video katsottavissa alla.

https://www.instagram.com/p/BUzlUXrgL9i/

Tarkkaa peliä

Aina Aurinkoista Koskenharjua koeteltiin ottelun ensimmäisillä vuoropareilla, kun pian alkukiilan auringonsäteet vaihtuivat raikkaaseen kesäkuiseen lumituiskuun. Lohi kiitti tästäkin tuulien luojaa, kun Joni Lehikoinen toi ensimmäisen juoksun vapaataipaleella Muhoksen lukkarin Joonas Kauppisen tuskaillessa tuulenpuuskien kanssa.

Lohen ulkopeli oli edellisten otteluiden tapaan rautaisella tasolla, eikä Muhokselle annettu avausjaksolla pinnan pinnaa, kotiutusyritystenkin jäädessä vain kolmeen. Lohen toisen juoksun löi ottelun hahmo Matias Hangasmaa kotiuttaen Henri Ikosen 1-3 -tilanteessa. Ensimmäinen jakso Lohelle luvuin 2-0.

Kesää kohden

Jo ensimmäisen jakson aikana olosuhteet alkoivat vaihtua kohden kesäisiä ja Aina Aurinkoinen näytti voimansa työntäen pilvet pois ja tyydyttäen tuulen toiseen jaksoon mennessä.

Lohi aloittikin toisen jakson terävästi, kun Hangasmaa kotiutti ensimmäisessä vuorossa Konsta Piirosen. Muhos ei tästä kuitenkaan murtunut, vaan löi kolmessa peräkkäisessä vuoroparissa pinnan per vuoro.

Viimeisen vuoroparin aloittavalla Tuomas Mattila löi kavennuspinnan 2-3, mutta enempään Lohi ei toisella jaksolla kyennyt, joten nämä jäivät toisen jakson loppulukemiksi.

Loppuhetket

Supervuoroparissa molemmat joukkueet pääsivät kotiuttamaan kertaalleen miestä kolmoselta tuottamatta tulosta, joten edessä oli kotiutuslyöntikilpailu.

Kotareissa ratkaisijan viitan sovitti itselleen, kukapas muukaan, kun Lohen ykkösenä palkittu Matias Hangasmaa. Hangasmaa onnistui jokaisella neljällä kierroksella lyömään miehen kotipesän turviin, lyöden näin ollen neljä viidestä Lohen juoksusta. Lohen ulkokenttä teki laajalla rintamalla onnistuneita suorituksia, mikä takasi kahden pinnan jäämisen Koskenharjulle.

Sunnuntaina 4.6. Lohi matkaa Vähäkyrön Viestin vieraaksi poikkeuksellisesti aina Vaasaan saakka, ja ensi viikolla Lohen kannattajia herkutellaan kahden kotiottelun verran; tiistaina 6.6. Lohi – SiiPe ja lauantaina 10.6. kauan odotettu Lohi – Kiri Koskenharjulla!

Pysykää matkassa mukana!

Lohen kokoonpano ottelussa:

  1. Konsta Piironen 2P
  2. Teemu Huhtakangas 2K
  3. Joni Lehikoinen S
  4. Henri Ikonen 2V
  5. Tuomas Mattila 1V
  6. Matias Hangasmaa L
  7. Ville Rauhala 3V
  8. Riku Rytkönen 3K
  9. Henri Pennanen 3P
  10. Esa Kejonen
  11. Mikke Nampajärvi
  12. Akseli Saukkola

Ottelun tilastot löydät täältä >>

Ennakko: Avauspisteiden metsästys jatkuu tänään!

Lohen taival miesten Ykköspesiksessä jatkuu tänään, kun vastaan Aina Aurinkoisella Koskenharjulle saapuu Muhoksen Pallo-Salamat!

Ottelu alkaa Koskenharjulla kello 18:00. Liput 8/6€.

Lohi saa torstain otteluun vastaansa Muhoksen Pallo-Salamat, joka on aloittanut kautensa huomattavasti Lohea vahvemmin. Tosin tähän ei kummoisia tarvitakaan, sillä Lohi ei ole saanut alkukaudellaan vielä mitään aikaiseksi.

Muhos on pelannut tähän mennessä viisi ottelua, mistä on tullut kahdeksan pistettä. Vieraissa Muhos hävisi ainoan ottelunsa Jyväskylän Kirille, mutta kotona on tullut voitot Lievestuoreesta, Vähäkyröstä ja Tampereesta sekä yksi jaksovoittopiste Kuopiosta.

Tourujoessa on kuitenkin ehtinyt taas vihreää vettä valua useampana päivänä siitä, kun Lohi viimeksi pelasi. Pelinjohtaja Jussi Muilu on hionut ulkopelisapluunan kerta kaikkiaan kohdalleen, mutta sisäpeli on samalla lopettanut pyörimisen kokonaan.

Viidessä ottelussa Lohi on onnistunut lyömään vain 16 juoksua, mikä on auttamatta liian vähän. Tästäkin huolimatta ainakin joukkueen sisällä usko on voittoon kova, ellei jopa rennon varma, kuten alta olevalta videoltakin näkyy.

Kaikki sankoin joukoin tänään torstaina (1.6.) kello 18:00 paikan päälle katsomaan Lohi-Muhos -ottelua! Mikäli peli ei jostain syystä kiinnosta, niin Pub Laiton tarjoaa tällä kertaa märkää olutta ja kuivaa palvelua edulliseen hintaan. 

Kun legendaarinen Matsi Baarikin on vielä remontissa hyvän aikaa, on vaikea nähdä mitään syytä, miksi itseään kunnioittava ihminen viettäisi torstai-iltaansa jossain muualla.

Tervetuloa!

https://www.instagram.com/p/BUwuRdUATm6/

Tiukat tappiot saivat jatkoa Tampereella ja Kuopiossa

Perjantaina Manse PP oli vähäjuoksuisessa ottelussa niukasti parempi jaksoin 2-0 (3-1, 2-1). Sunnuntaina vieläkin kovemman taiston jälkeen Kuopio oli parempi lukemin 2-0 (4-0, 2-1).

Manse PP – Lohi 26.5.2017

1. Jakso

Lohen sisäpeli oli läpi ottelun nihkeää. Etenkin ykköstilanteen purku tuotti Lohipojille suuria vaikeuksia. Ilman tilanteen tekemistä, on vaikea lyödä juoksuja.

Lohi löi kuitenkin ottelun ensimmäisen juoksun, kun Esa Kejonen löi ykköstilanteessa vastustamattoman 2-jatkekumuran, mikä vaikutti alkuun vaan pesävälin arvoiselta lyönniltä, mutta Henri Pennanen pakkasi rinkkansa ja matkasi aina kotipesään saakka, Kejosen seilattua ykköspesän ja kotipesän väliä.

Saku Suurnäkki löi Manselle seuraavat pinnat identtisillä kakkosjatkekuppereillaan. Petteri Kortelainen löi vielä yhden pinnan tapin yli ja ensimmäinen jakso oli juoksujen osalta siinä.

2. Jakso

Toinen jakso oli ensimmäisen jakson kaltainen. Kortelainen kotiutti sekä ensimmäisessä vuoroparissa, että viimeisessä vuoroparissa yhden pinnan arvoisesti. Lohen jakson ainokainen juoksu syntyi Henri Ikosen mailasta, kun hän kotiutti 1-3 -tilanteessa Teemu Huhtakankaan. Lohen rynnistykset takertuivat kerta toisensa jälkeen ykköstilanteen purkuun.

Summa summarum

Lohi esitti aurinkoisessa Kaupissa erittäin miehekästä ulkopeliä. Siitä joukkue voi jälleen olla ylpeä, ottaen vielä huomioon sen, että vastassa oli ennen kauden alkua ylivoimaiseksi ennakkosuosikiksi rankattu joukkue. Matias Hangasmaan tolppa pysyi hyvin lautasella, kopparit hakivat hyvin palloja, linjassa ei pallo polttanut räpylää jne.

Lohen parhaana pelaajana palkittiin 100 % lyöntipeliä esittänyt sekä ulkopelissäkin varmaotteisesti esiintynyt Konsta Piironen. Kakkospalkinnon pokkasi hyvin vaihtopelissä onnistunut Teemu Huhtakangas

Pelinjohtaja Jussi Muilun kommentit Manse-ottelun jälkeen:

https://www.instagram.com/p/BUkJ26xgG7E/?tagged=lohionlohi

Puijon Pesis – Lohi 28.5.2017

Sunnuntaina Lohi matkasi seuraavana Kuopion vieraaksi, missä ottelun kaava oli varsin samannäköinen kuin Tampereellakin.

Lohen taistelu ulkokentällä jatkui edelleen äärimmäisen vahvana ja päättäväisenä, eikä räpylä kädessä ollut minkäänlaisia ongelmia. Sen sijaan sisäpeli oli sateisessa säässä edelleen aivan jäissä, eikä tilanteita syntynyt millään.

Koko ottelussa Lohi sai aikaiseksi vain viisi yritystä kotiin, joista Lohen ainokaisen juoksun löi Matias Hangasmaa heti ottelun avausvuorossa. Vaikka alku antoi siis odottaa hyvää, ei Lohi onnistunut enää koko ottelunsa juoksun lyömisessä.

Kun Lohi ei saanut enää tilanteita rakenneltua, eikä juoksuja lyötyä, riitti Kuopiolle muutama juoksu koko ottelun voittoon. Loppulukemat merkattiin Kuopiolle 2-0 (2-1, 4-0).

Lohelle tuli kaksi niukkaa tappiota viikonloppuna. Seuraavan kerran Lohi pelaa torstaina 1.6.2017 Koskenharjulla kello 18:00, kun vastaan asettuu Muhoksen Pallo-Salamat.