Rutkasti lisää lyöntivoimaa: Juuso Tajakka jatkaa – kovalyöntinen Samu Saarinen siirtyy Tarmosta Loheen

Jyväskylän Loheen rutkasti lisää lyöntivoimaa – Juuso Tajakka jatkaa lyöjäjokerin roolissa ja kovalyöntinen Samu Saarinen liittyy joukkueeseen Ikaalisen Tarmosta.

Juuso Tajakka ja Samu Saarinen iskevät ensi kaudella juoksuja Jyväskylän Lohessa

Viime kaudella Ikaalisen Tarmossa Ykköspesistä pelannut Samu Saarinen pelasi 24 ottelua Tarmon paidassa ja iski näissä otteluissa peräti 48 juoksua, eli tasan kaksi juoksua ottelua kohden kohden.

– Siirryin Loheen, koska muutin vuosi sitten tänne ja pääsin nyt tänä syksynä opiskelemaan kemian maisteriohjelmaan. Lisäksi on paljon helpompaa pyörittää arkea, kun asuu samalla paikkakunnalla, missä pelaa, Saarinen toteaa kahden vuoden sopimuksestaan.

Saarinen siirtyy Loheen kahden vuoden sopimuksella ja tulee muodostamaan Lohen lyöjäjokerikaksikon yhdessä Juuso Tajakan kanssa. Tajakka oli viime kaudella Lohen sisäisen lyöjätilaston ykkönen iskettyään 24 otteluun 44 juoksua.

– Lohessa sai jatkamaan tämä mahtava lohiyhteisö ja -perhe. Se on jotain mitä ei sanoin osaa kuvata ja se saa jatkamaan vuodesta toiseen. Toki urheilullisesti täällä on todella mainiot puitteet kehittyä pelaajana eteenpäin, Tajakka kommentoi jatkosopimustaan.

Tajakan mielestä viime kausi oli suuri menestys, ennen kaikkea se minkälaisen ilmiön Lohi sai aikaiseksi. Ensi kaudella Tajakan tavoitteena on jatkaa siitä, mihin jäätiin:

– Henkilökohtaisesti olin tyytyväinen siihen, että pystyin näyttämään sen potentiaalin mitä minussa olen tiennyt olevan ja siitä on hyvä rakentaa ensi kauteen. Innolla odotan talvea ja Graniitin alamäkeä. Halu kehittyä on kova jokaisella pelaajalla ja näen, että meillä on loistavat mahdollisuudet viedä jyväskyläläistä miespesäpalloilua eteenpäin.

Saarinen on Hyvinkään Tahkon kasvatti, joka on ehtinyt pelata yhteensä 48 ottelua miesten Ykköspesistä ja lyönyt näissä 67 juoksua. Tahkossa Saarinen voitti myös A-poikien suomenmestaruuden kaudella 2018 ja pelasi samana vuonna poikien Itä-Länsi -ottelussa.

– Tänne oli oikein mukava tulla. En paljoa entuudestaan Lohesta tiennyt, mutta tiesin että täällä on hyvä ilmapiiri ja olenkin päässyt joukkueeseen hyvin sisälle ja minut on otettu todella hyvin vastaan, Saarinen jatkaa.

– Viime kaudella sai seurata Lohi-ilmiötä ja sitä myös ensi kaudella toivon maistavani. Omat odotukset omasta pelaamisestani on kehittyä lyöjänä ja varsinkin lyöjäjokerina, koska viime kausi oli ensimmäinen täysi kausi jokerin roolissa. Odotan tasaista suorittamista sekä itseltäni että joukkueeltani, niin tuloskin tulee sen myötä, Saarinen päättää.

Samu Saarinen (s. 14.9.1997)

  • Ykköspesis: 48 ottelua, 67 lyötyjä juoksua
  • Viime kausi: Ykköspesis, Ikaalisen Tarmo, 24 ottelua, 48 lyötyä juoksua
  • Saavutukset: 2018 A-poikien suomenmestari & A-poikien Itä-Länsi -edustus
  • Kasvattajaseura: Hyvinkään Tahko

Juuso Tajakka (s. 8.10.1996)

  • Ykköspesis: 36 ottelua, 52 lyötyjä juoksua
  • Viime kausi: Ykköspesis, Jyväskylän Lohi, 24 ottelua, 44 lyötyä juoksua
  • Jyväskylän Lohessa: Pelannut Lohessa vuodesta 2018. Yhteensä 47 ottelua, joissa 94 lyötyä juoksua.
Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.