Ennakko: Avauspisteiden metsästys jatkuu tänään!

Lohen taival miesten Ykköspesiksessä jatkuu tänään, kun vastaan Aina Aurinkoisella Koskenharjulle saapuu Muhoksen Pallo-Salamat!

Ottelu alkaa Koskenharjulla kello 18:00. Liput 8/6€.

Lohi saa torstain otteluun vastaansa Muhoksen Pallo-Salamat, joka on aloittanut kautensa huomattavasti Lohea vahvemmin. Tosin tähän ei kummoisia tarvitakaan, sillä Lohi ei ole saanut alkukaudellaan vielä mitään aikaiseksi.

Muhos on pelannut tähän mennessä viisi ottelua, mistä on tullut kahdeksan pistettä. Vieraissa Muhos hävisi ainoan ottelunsa Jyväskylän Kirille, mutta kotona on tullut voitot Lievestuoreesta, Vähäkyröstä ja Tampereesta sekä yksi jaksovoittopiste Kuopiosta.

Tourujoessa on kuitenkin ehtinyt taas vihreää vettä valua useampana päivänä siitä, kun Lohi viimeksi pelasi. Pelinjohtaja Jussi Muilu on hionut ulkopelisapluunan kerta kaikkiaan kohdalleen, mutta sisäpeli on samalla lopettanut pyörimisen kokonaan.

Viidessä ottelussa Lohi on onnistunut lyömään vain 16 juoksua, mikä on auttamatta liian vähän. Tästäkin huolimatta ainakin joukkueen sisällä usko on voittoon kova, ellei jopa rennon varma, kuten alta olevalta videoltakin näkyy.

Kaikki sankoin joukoin tänään torstaina (1.6.) kello 18:00 paikan päälle katsomaan Lohi-Muhos -ottelua! Mikäli peli ei jostain syystä kiinnosta, niin Pub Laiton tarjoaa tällä kertaa märkää olutta ja kuivaa palvelua edulliseen hintaan. 

Kun legendaarinen Matsi Baarikin on vielä remontissa hyvän aikaa, on vaikea nähdä mitään syytä, miksi itseään kunnioittava ihminen viettäisi torstai-iltaansa jossain muualla.

Tervetuloa!

https://www.instagram.com/p/BUwuRdUATm6/

Tiukat tappiot saivat jatkoa Tampereella ja Kuopiossa

Perjantaina Manse PP oli vähäjuoksuisessa ottelussa niukasti parempi jaksoin 2-0 (3-1, 2-1). Sunnuntaina vieläkin kovemman taiston jälkeen Kuopio oli parempi lukemin 2-0 (4-0, 2-1).

Manse PP – Lohi 26.5.2017

1. Jakso

Lohen sisäpeli oli läpi ottelun nihkeää. Etenkin ykköstilanteen purku tuotti Lohipojille suuria vaikeuksia. Ilman tilanteen tekemistä, on vaikea lyödä juoksuja.

Lohi löi kuitenkin ottelun ensimmäisen juoksun, kun Esa Kejonen löi ykköstilanteessa vastustamattoman 2-jatkekumuran, mikä vaikutti alkuun vaan pesävälin arvoiselta lyönniltä, mutta Henri Pennanen pakkasi rinkkansa ja matkasi aina kotipesään saakka, Kejosen seilattua ykköspesän ja kotipesän väliä.

Saku Suurnäkki löi Manselle seuraavat pinnat identtisillä kakkosjatkekuppereillaan. Petteri Kortelainen löi vielä yhden pinnan tapin yli ja ensimmäinen jakso oli juoksujen osalta siinä.

2. Jakso

Toinen jakso oli ensimmäisen jakson kaltainen. Kortelainen kotiutti sekä ensimmäisessä vuoroparissa, että viimeisessä vuoroparissa yhden pinnan arvoisesti. Lohen jakson ainokainen juoksu syntyi Henri Ikosen mailasta, kun hän kotiutti 1-3 -tilanteessa Teemu Huhtakankaan. Lohen rynnistykset takertuivat kerta toisensa jälkeen ykköstilanteen purkuun.

Summa summarum

Lohi esitti aurinkoisessa Kaupissa erittäin miehekästä ulkopeliä. Siitä joukkue voi jälleen olla ylpeä, ottaen vielä huomioon sen, että vastassa oli ennen kauden alkua ylivoimaiseksi ennakkosuosikiksi rankattu joukkue. Matias Hangasmaan tolppa pysyi hyvin lautasella, kopparit hakivat hyvin palloja, linjassa ei pallo polttanut räpylää jne.

Lohen parhaana pelaajana palkittiin 100 % lyöntipeliä esittänyt sekä ulkopelissäkin varmaotteisesti esiintynyt Konsta Piironen. Kakkospalkinnon pokkasi hyvin vaihtopelissä onnistunut Teemu Huhtakangas

Pelinjohtaja Jussi Muilun kommentit Manse-ottelun jälkeen:

https://www.instagram.com/p/BUkJ26xgG7E/?tagged=lohionlohi

Puijon Pesis – Lohi 28.5.2017

Sunnuntaina Lohi matkasi seuraavana Kuopion vieraaksi, missä ottelun kaava oli varsin samannäköinen kuin Tampereellakin.

Lohen taistelu ulkokentällä jatkui edelleen äärimmäisen vahvana ja päättäväisenä, eikä räpylä kädessä ollut minkäänlaisia ongelmia. Sen sijaan sisäpeli oli sateisessa säässä edelleen aivan jäissä, eikä tilanteita syntynyt millään.

Koko ottelussa Lohi sai aikaiseksi vain viisi yritystä kotiin, joista Lohen ainokaisen juoksun löi Matias Hangasmaa heti ottelun avausvuorossa. Vaikka alku antoi siis odottaa hyvää, ei Lohi onnistunut enää koko ottelunsa juoksun lyömisessä.

Kun Lohi ei saanut enää tilanteita rakenneltua, eikä juoksuja lyötyä, riitti Kuopiolle muutama juoksu koko ottelun voittoon. Loppulukemat merkattiin Kuopiolle 2-0 (2-1, 4-0).

Lohelle tuli kaksi niukkaa tappiota viikonloppuna. Seuraavan kerran Lohi pelaa torstaina 1.6.2017 Koskenharjulla kello 18:00, kun vastaan asettuu Muhoksen Pallo-Salamat.

Ennakko: Lohi Manse PP:n riesaksi

Tampereella pelataan perjantaina miesten Ykköspesiksen jumbokamppailu, kun kaksi nuhaisesti kautensa aloittanutta joukkuetta, Manse PP ja Jyväskylän Lohi kohtaavat.

Lohella ei pisteitä ole plakkarissa vielä ainoatakaan kipaletta, kun kolme ottelua on takana. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa sisäpeli rullasi, mutta ulkopeli ei. Kolmannessa pelissä Lohi laittoi sitten ulkopelin kuntoon, mutta sisäpeli tussahti täydellisesti. 

Nyt Lohi lähteekin metsästämään ensimmäistä tasapainoista esitystä ja samalla kauden avauspisteitä. Takana on hieman pidempi harjoitusjakso, minkä aikana on ehditty painaa paniikkinappula pohjaan, muokata kokoonpanoja ja harjoitella.

Kovin paljon paremmin ei ole mennyt tamperelaisillakaan. Manse on tähän mennessä saalistanut vain yhden pisteen ja lyönyt ainoastaan seitsemän juoksua, kun avausottelussa joukkue hävisi Haminalle lukemin 0-2 (1-5, 0-2) ja toisessa kamppailussa Muhokselle 2-1 (6-3, 2-3, 1-0).

Tämähän on ennakko, ja jos nyt ottelun kulkua pitäisi jotenkin ennakoida, voisi ajatella että Lohi aloittaa tavoilleen vahvasti ja päästää ensimmäisessä vuorossa lohelaiseen tyyliin tasan neljä juoksua. Tämän jälkeen alkaa armoton takaa-ajo, mille Manse PP ei yksinkertaisesti voi mitään. 

Tampereella ottelu aloittaa oman superviikonlopun, minkä aikana Kaupissa nähdään jos jonkinmoista pesistä. Sen sijaan Lohi ei jää lauantaiksi Tampereelle ihailemaan Supertähtiä, vaan hyökkää jo sunnuntaina Kuopioon Puijon vieraaksi.

Lohelle Kaupin kenttä on tuttu paikka nousukarsinnoista parin vuoden takaa. Tuolloin oli myönnettävä Tampere paremmaksi, mutta nyt Lohella on mahdollisuus hakea pientä revanssia vuodelta 2013.

Tampere on myös ikävän lähellä Jämsää, joten ei olisi yllätys vaikka Kaupissa raikaisi perjantai-illan kunniaksi tutut kappaleet Lohen faneille, kun pieni mutta sitäkin äänekkäämpi etä-Lohi -ryhmä saapuu Hiacella paikalle. 

Tampereelle tai Kuopioon ei ole pitkä matka, joten ei muuta kuin Lohea kannustamaan Jyväskylästäkin käsin!

Tampere-Lohi perjantaina 26. toukokuuta kello 18:00
Kuopio-Lohi sunnuntaina 28. toukokuuta kello 17:00

Jos tämä ennakko oli sekava, niin loppuun vielä sitäkin sekavampi haastattelu ala Ville Rauhala.

https://www.instagram.com/p/BUgvDLXgzwF/