Runkosarja sai päätöksensä – Lohi kohtaa pudotuspeleissä Puijon Pesiksen

Hienon kauden pesäpallon miesten Ykköspesiksessä pelannut Jyväskylän Lohi päätti runkosarjansa sunnuntaina Aina Aurinkoisella Koskenharjulla kotipelillä Oulun Lippoa (juniorit) vastaan. Sarjan ennakkosuosikki Oulu oli ottelussa parempi saatuaan pelinsä rullaamaan toisella jaksolla lohelaisten räpylävirheiden avustuksella. Ottelu päättyi 0-1 (2-2, 2-12).

Lopputulos ei kerro koko totuutta ottelusta, sillä Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu oli tehnyt taktisia muutoksia Lohen pelaavaa yhdeksikköön. Poissa olivat muun muassa jokerilyöjät Teemu Lepistö ja Juuso Tajakka. 

Heidän tilallaan jokereina löivät Aleksi Karttunen ja Alex Leinonen.

Veeti Lankinen puuttui kokoonpanosta niin ikään, joten kärkenä pelasi Waltteri Väistö. Eli Lohen kesältä tuttu kärkipermanentti oli suoristettu otteluun, jolla ei sinällään suurta merkitystä ollut, koska myös Kannuksen Ura hävisi ottelunsa. Muutokset näkyivät myös ulkokentän hapuiluina.

Lohelaisista parhaina palkittiin Mikko Watia ja Arttu Rauhamäki. 

Koskenharjulle oli saapunut lähes 500 katsojaa, mikä on pientä sen rinnalla, mitä nähdään ensi lauantaina, kun pudotuspelivieraaksi tulee Puijon Pesis. Lohen joukkue kiitti ottelun jälkeen fanaattista kotiyleisöä kesän kannustuksesta, ja yleisö joukkueen hienoista peleistä.

Lohen lukkari Heikki Rantanen muistutti ottelun jälkeen, että joukkue käänsi runkosarjassa monta jaksotappiota voitoiksi.

”Ulvilaa ja Laukaata lukuunottamatta sarja oli tasainen, niin että kyllä loppusarjan peleissäkin kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa.”

Kirjoittanut: Seppo Pänkäläinen

Katso Lohen kotiottelut suorana netistä – livestream Aina Aurinkoiselta

Voit katsoa Lohen kotiottelut kesällä 2021 myös kotisohvaltasi tai vaikkapa kesämökiltä. Lohi striimaa kotiottelunsa Aina Aurinkoiselta Koskenharjulta yhteistyössä Keltamusta Median kanssa.

Lohen etäkannattajia, muutoin kotiotteluun saapumaan estyneitä ja vierasjoukkueen kannattajia hemmotellaan tänä kesänä, sillä vihdoin Lohikin striimaa kotiottelunsa Aina Aurinkoiselta Koskenharjulta!

Katso Lohen ja Kuopion välierä suorana netissä

Seuraava näytettävä ottelu on Jyväskylän Lohen ja Puijon Pesiksen välinen kamppailu lauantaina 4. syyskuuta 2021 kello 14:00 alkaen (live stream lähetys käynnistyy noin 15 minuuttia ennen ottelun alkua).

Näin katsot ottelun:

  1. Siirry tästä osoitteeseen strm.fi/lohi
  2. Osta striimilippu itsellesi (koodi voimassa 8h)
  3. Avaa lähetys ja katso Lohi – Kuopio suorana nettilähetyksenä

Maksutavat:

  • Verkkopankkimaksu (kaikki suomalaispankit)
  • Korttimaksu (Visa / Mastercard)
  • Lompakkopalvelut (Mobilepay, Masterpass, Pivo, Siirto)

Striimilipun hinta: 10€

Lohi kaatoi Vähäkyrön – sunnuntaina vastaan Oulun Lippo

Jyväskylän Lohi on ottelun päässä sensaatiomaisesta paikasta miesten 
pesäpallon Ykköspesiksessä: nousukarsinnat alkavat käy sunnuntaina kotiottelussa Oulun Lippoa vastaan miten tahansa. Lauantaina Lohi 
lämmitteli voiton Vähänkyrön Viestistä Koskenharjulla lukemin 1-0 (2-2, 2-2, 1-0).

Vaikka Lohen kärki ei pelannut lauantaina prosentuaalisesi korkealla tasolla, joukkueen leveys riitti voittoon. Ratkaiseva tekijä oli se 
sama, mikä niin usein tällä kaudella: tiivis ulkopeli. Lohi on antanut tällä kaudella 21 pelissä vain 105 juoksua, eli viisi juoksua per ottelu. Vaikka Vähäkyrö voitti lauantaina 3-tilanteet 8-11, Lohi kairasi ottelusta kaksi pistettä.

Teemu Lepistö lyö tällä hetkellä jokerina varmuudella juoksuja, ja Aleksi Karttunen on varmistunut mailan varressa koko ajan. Kunhan 
Valtteri Havukainen on täydessä pelikunnossa, Lohi haastaa jokaisen loppusarjan joukkueen.

Viimeisellä runkosarjan kierroksella sunnuntaina Lohi siis kohtaa kotonaan Oulun Lipon ja Kannuksen Ura kotonaan Puijon Pesiksen. Näin 
tulee sunnuntaina testattua sarjan neljän kovimman joukkueen nykykynto.