Uskomaton trillerivoitto – Jyväskylän Lohi pelaa ensi viikolla paikasta Superpesikseen!

Jyväskylän Lohi iski sunnuntaina sensaation, kun se meni jatkoon Ykköspesiksen Superin karsintojen välieristä. Lohi löi Puijon Pesiksen Kuopiossa jännittävien vaiheiden jälkeen toisessa kotiutuslyöntikisassa. Illan sankarina oli jälleen jokerilyöjä Juuso Tajakka, joka onnistui vihon viimeisellä hetkellä, selkä seinää vasten.

Lohi voitti välieräpelinsä kuopiolaisia vastaan 1-2 (3-0, 0-1, 0-0, 3-4) ja kohtaa ensi keskiviikkona Kankaanpään vieraissa.

Lohen voitto tuli todella pitkän kaavan mukaan. Ensi se menetti jakson, mutta tasoitti tilit voittamalla toisen. Superissa ei nähty juoksuja. 

Kotiutuslyöntikisassa PuPe näytti jo kahdesti kairaavan itsensä jatkoon johtamalla kotareita, mutta molemmilla kertaa Juuso Tajakka ratkaisi, jälkimmäisellä kertaa jopa lopullisesti. Näin ennakkosuosikkina ottelusarjaan lähtenyt Puijo jäi nuolemaan näppejään.

”Olen ällistynyt tästä kaikesta. Juuso löi kotareissa ne ratkaisevat lyönnit ja etenijöiden jalka liikkui kivasti. Ja ulkopeli piti jälleen. Annettiin Puijolle vain neljä 3-tilannetta”, Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu kertoi.

Nyt edessä on Kankaanpää, jolla on paljon Superin kokemusta.

”Vaikea suhteuttaa omaa osaamista heihin, kun ei ole niitä vastaan pelattu. Meillä on kuitenkin vielä varaa parantaa omaa peliä.”

Ratkaiseva sarja alkaa Superin joukkueen kotona ja voittaja ratkeaa paras viidestä -systeemillä. Lohi pelaa seuraavan kerran kotonaan Koskenharjulla lauantaina.

Kirjoittanut: Seppo Pänkäläinen

Miesten Superpesis-karsinnat:

  • Ke 8.9. kello 17.00 Superpesiskarsinta 1:
    Kankaanpään Maila – Jyväskylän Lohi
  • La 11.9. kello 14.00 Superpesiskarsinta 2:
    Jyväskylän Lohi – Kankaanpään Maila
  • Su 12.9. kello 16.00 Superpesiskarsinta 3:
    Kankaanpään Maila – Jyväskylän Lohi
  • La 18.9. kello 14.00 Superpesiskarsinta 4:
    Jyväskylän Lohi – Kankaanpään Maila (tarvittaessa)
  • Su 19.9. kello 15.00 Superpesiskarsinta 5:
    Kankaanpään Maila – Jyväskylän Lohi (tarvittaessa)

Jyväskylän Lohi jatkaa taistelua Superpesiksen sarjapaikasta

Lauantaina kaatui Koskenharjulla miesten Ykköspesiksen välieräsarjassa Puijon Pesis puhtaasti 2-0 (3-0, 3-2). Näin ottelusarjan ratkaisu nähdään sunnuntaina Kuopiossa. Oulu meni jo Superin nousukarsinnoissa jatkoon, kun se voitti Kannuksen Uran lauantaina 0-2 vieraissa.

Lohi kaatoi Puijon niillä perinteisillä aseillaan. Ulkopeli oli betonia lukkari Heikki Rantasen johdolla. Vielä kun Matti Vilppola haki pari 
näyttävää syöksykoppia hyvällä hetkellä, Puijon orastanut kiri katkesi. Vastaavasti Lohen lyöjäjokeriosasto on tällä hetkellä tikissään.

Kova isku kuopiolaisille oli hetki, jossa he olisivat toisella jaksolla siirtyneet johtoon. Tuomarit tulkitsivat tilanteen kuitenkin estämiseksi, jolloin seurauksena oli kaksi paloa ja vuoron vaihto. 
Tuomio oli oikea ja lohelaiset siitä niin varmoja, että tulivat jo ulkoa sisälle ennen tuomarin lopullista ratkaisua. Lyhyet turpakäräjäthän siitä sentään saatiin.

Puijon Pesis voitti viikolla Jyväskylän Lohen miesten Ykköspesiksen nousukarsintojen ensimmäisessä kohtaamisessa Kuopiossa jaksoin 2-1.  

Lohen pelinjohtajan Jussi Muilun mukaan niin viikkoinen peli kuin runkosarjan kotipelikin Puijoa vastaan muistuttivat toisiaan: tiukkaa 
vääntöä. Muilu odottaa, että sunnuntaina jokainen pelaaja on sillä tasolla mailanvarressa, johon pystyvät.

”Muutamilla pelaajilla on varaa tason nostoon,” Muilu sanoi.

Tason nostoa sen sijaan ei kaipaa lyöjäjokeri Juuso Tajakka, joka oli lauantaina ilmiliekeissä. Pallo osui hyvin mailaan.

”Oli kyllä mahtava fiilis pelata. Kesän odotetuin peli, kun yleisökin oli niin hienosti mukana”, Tajakka sanoi.

Vaan millaista se on, kun aina pitäisi jokerina onnistua?

”Lyönnit on käyty hyvin läpi etukäteen ja ne on sisäistetty. Ei siinä sitten muuta kuin lyömään”, vasemmalta sivaltava Tajakka kertoi.

Katsomosta kuului lauantaina paljon ””Julle”-huutoja Tajakalle ja olipa katsomoon tuotu Tajakka-plakaattikin. Julle kiittikin yleisöä erikseen pelin jälkeen.

Kirjoittaja: Seppo Pänkäläinen

Avausvoitto Puijolle – lauantaina kotipelissä voiton paikka

Kuopiolainen Puijon Pesis oli Jyväskylän Lohea etevämpi Superpesiksen nousukarsintojen ensimmäisessä osassa Kuopiossa keskiviikkona. PuPe voitti Lohen supervuoron jälkeen 2-1 (0-1, 3-1, 1-0). Seuraava ottelu pelataan lauantaina Koskenharjulla kello 14:00 alkaen ja jatkoon mennään kahdella voitolla.

Ensimmäisen jakson Lohelle ratkaisi pari Aleksi Karttunen ja Janne Palomäki: Karttunen löi ja Palomäki toi jakson ainoan juoksun. Jakso 
osoitti jälleen kerran, miten hyvin Lohen ulkopeli toimii lukkari Heikki Rantasen johdolla.

Toisellakin jaksolla Lohi sinnitteli voitossa mukana, mutta PuPe käänsi jakson itselleen 3-1. Lohen ainokaisen löi Arttu Rauhamäki ja toi Alex 
Leinonen.

Supervuorossa PuPe aloitti ensin sisällä ja teki yhden juoksun. Lohen takaa-ajo tyrehtyi heti alkuunsa, kun kärki ei saanut miestä kolmoselle 
ja palot tulivat heti kättelyssä. Illan 3-tilanteet menivät tasan 9-9, joten pienet ovat marginaalit tässä sarjassa.

Lohesta palkittiin Janne Palomäki (7/8 kärkilyönnit) sekä lukkari Rantanen. Myös Veeti Lankinen pelasi mailan varressa tehokkaasti (6/7) 
mutta Matti Vilppolan ja Valtteri Havukaisen ilta sisällä oli tehottomampi. Teemu Lepistö sen sijaan jatkoi hyviä otteitaan sisällä.

Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu oli ottelun jälkeen pettynyt mies.

”Puijo oli pelko persiissä ja hallittiin täysin peliä. Mahtava peli meiltä Puijonlaaksossa. Toinenkin jakso olisi ollut otettavissa. Superissa kaveri sitten löi hyvin ja meille tuli henkilökohtaisia 
virheitä. Raskas loppu ja tosi iso pettymys. Kokonaisuutena oltiin kuitenkin parempia.”

Lauantain jälkeen jatkoon menijä ratkeaa sunnuntaina.

Kirjoittanut: Seppo Pänkäläinen