Ennakko: Lohi – Kuopio – Viikonloppu käynnistyy Koskenharjulta

Lohi pelaa viimeisen kevätkauden ottelunsa ennen kahden viikon juhannustaukoa, kun vieraaksi harvinaislaatuiseen perjantain otteluun saapuu Puijon Pesis Kuopiosta.


Pe 14.6. Lohi – Kuopio
Kello:
18:00
Paikka:
Aina Aurinkoinen, Koskenharju
Otteluisäntä: Valtavalo
Ottelupalkinnot: Baits.fi
Liput: 7/5€

Lohi ja Kuopio pelaavat Itälohkossa “paikallisottelut”, joten kohtaamisia tulee runkosarjaan yhteensä neljä, kun muita joukkueita vastaan sen sijaan pelataan vain kaksi kertaa. 

Lohi ja PuPe kohtasivat tällä kaudella jo kerran 5. kesäkuuta Kuopiossa sangen erikoisessa ottelussa. Muun muassa Ville Rauhalan, Akseli Saukkolan (Hyvän Olon Piste Oy) ja Tuomas Mattilan voimin Lohi pommitti taululle hurjat 34 juoksua ja vei kamppailun kokonaisuudessaan lukemin 2-0 (6-5, 28-0).

Rauhala (Kespet Oy) takoi ottelussa kuusi ja Mattila sekä Saukkola seitsemän juoksua mieheen. Rauhala myös johtaa Lohen sisäistä tehopistetilastoa selvin lukemin, kun viidessä ottelussa on syntynyt hurjat tehot: 3+16+10=29. Itälohkon tehotilastossa vain Ville Pesu (3+7+24=34) on edellä, mutta hänellä on kaksi ottelua enemmän pelattuna.

Lohi siis rokotti Kuopiota edellisessä ottelussa selkein numeroin, eikä PuPe ole tältä kaudelta kerännyt vielä pistettäkään kuudesta ottelusta. Ennen kaikkea ulkopelissä on ollut ongelmia, sillä joukkue on päästänyt jo 120 juoksua. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Lohi on päästänyt lohkossaan vähiten juoksuja: 20.

Lohi kohtaa viimeisessä kotiottelussaan ennen kahden viikon juhannustaukoa Puijon Pesiksen. Lohen Janne Palomäki kävi haastattelupisteellä läpi, miltä tuntuu pelata tuttuja kavereita vastaan. Ennakko jatkuu videon jälkeen.

https://www.instagram.com/p/ByneNril40I/

Runkosarjan osalta ei olla vielä puolivälin krouvissa, mutta Lohella tulevaan otteluun päättyy kuitenkin kevätkausi ja tämän jälkeen alkaa kahden viikon juhannustauko. Sarja-avauksessa koetun Lahti-tappion jälkeen Lohi on voittanut kaikki ottelunsa puhtaasti, joten samaa kolmen pisteen metsästystä jatketaan myös perjantaina.

Itälohkossa Lohi on ennen illan ottelua toisena, peräti 11 pistettä Lahden Mailaveikkoja perässä. Lahti on kuitenkin pelannut kolme ottelua enemmän, mikä hieman vääristää tilannetta, vaikkakin Mailaveikot on ollut hyvin vakuuttava alkukaudella.

Kolmen pisteen voitolla Lohi kuitenkin pysyy vielä hyvin mukana runkosarjan ykköstilan havittelussa, minkä kannalta varsin makoisa ottelu nähdään juhannustauon jälkeisessä kotiottelussa lauantaina 29. kesäkuuta, kun vieraaksi Aina Aurinkoiselle saapuu juuri Lahti.

Tulevat kotiottelut:
Perjantai 14.6. kello 18:00: Lohi – Kuopio
Lauantai 29.6. kello 14:00: Lohi – Lahti

Ennakko Lohi – Kouvola: Sarjakärki saapuu Koskenharjulle

Lohi kohtaa Sports Car Centerin isännöimässä, kauden kolmannessa ottelussaan Kouvolan Pallonlyöjät, joka on aloittanut kautensa Suomensarjan Itälohkossa puhtaalla pelillä kerättyään neljästä ottelusta täydet 12 pistettä.

KPL on ehtinyt kohdata jo Kuopion, Juvan, Imatran sekä Kiteen ja voittanut nämä kaikki selkeällä marginaalilla. Neljän ottelun jälkeen lyötyjä juoksuja Koplalla on peräti 57. Parhaiten KPL-paidasta on onnistunut Lauri Yrjölä, joka on iskenyt neljään otteluun 13 juoksua ja johtaa Itälohkon lyöjätilastoa.

Edellisottelussa KPL:n paidassa nähtiin myös kokenut Saku Kapanen, joka keräsi tililleen yhden lyödyn ja kolme tuotua. Muitakin tuttuja nimiä vieraiden kokoonpanosta saattaa löytyä, sillä alkukaudella Suomensarjaa ovat käyneet pelaamassa muun muassa Iiro Nokkalaja Valtteri Niskanen. Yhdessä ottelussa KPL:n viuhkaa myös käsitteli itse Eero Pitkänen.

Jyväskylän Lohi sen sijaan on ehtinyt pelata vasta kaksi ottelua. Avausottelussa Lohi kaatui Lahdessa jaksoin 0-2, kun taas kotiavauksesta tuli komea voittoa Juvasta lukemin 2-0 (6-3, 5-1).

Lohesta parasta alkukauden virettä on osoittanut Ville Rauhala, joka on kerännyt kahden ottelun jälkeen tehotilastoon lukemat 1+4/3. Näistä suurin osa syntyi viime ottelussa, missä Rauhala hurjasteli komeat 11 kärkilyöntiä.

Viime kaudella Lohi kohtasi Kouvolan kaksi kertaa ja molemmat kamppailut merkattiin niukasti Lohelle. Kotiottelussaan Lohi vei kamppailun numeroin 2-1 (1-3, 3-1, 1-0), kun taas vieraissa lukemin 1-0 (5-1, 7-7).

Lohi – Kouvola siis lauantaina 25.5.2019 kello 14:00. Tervetuloa Aina Aurinkoisen lämpöön pakoon hieman koleampaa toukokuun jaksoa. Restaurant Laiton tarjoaa perusantimien lisäksi muun muassa uusia Lohi-lippiksiä.

Matti Vilppolan kommentit perjantailta:

https://www.instagram.com/p/Bx2h6PwF5qN/

Raportti: Lohi – Juva – Rauhala kurmootti Juvan kumoon

Lohi avasi pistetilin Suomensarjan Itälohkossa kaatamalla Juva Pesiksen juhlaottelussaan selkein lukemin 2-0 (6-3, 5-1). Lohen ykköspystin sekä Baits.fi -tukkuverkkokaupan tarjoaman BLIND COM 4 TRAVEL ROD -kalastusvavan vei Ville Rauhala, joka iski otteluun suorastaan hurjat tehot 1+5/2 (kl. 12/13).

Lohen 95-vuotisjuhlaottelu ja TUL:n 100-vuotisjuhlaottelu alkoi Koskenharjun Aina Aurinkoisella upeassa säässä ja välittömästi runsain juoksuin. Lohi aloitti ensin sisältä, missä kärjestä saatiin välittömästi paloton 1-2 -tilanne päälle.

Sunnuntai-iltapäivän hahmo Ville Rauhala näytti heti juhlaottelun alussa, että kevään etelän leiriltä hankittu flow kantaa vielä pitkälle kesään. Kespetin kummipelaaja siirsi ensin rauhallisesti miehet takapesille ja iski vielä viimeisellä pallon takaa läpi kunnarin arvoisesti. Hetki tästä ja Matti Vilppola kuritti jälleen Juvan takakenttää iskien Rauhalan kotipesään siirtäen Lohen 4-0 -johtoon.

Alla ykköspalkitun Ville Rauhalan kommentit. Otteluraportti jatkuu videon jälkeen.

https://www.instagram.com/p/BxpVEslF9QH/

Juva ei Lohen salama-alusta hätkähtänyt, vaan näytti omaa tulivoimaansa jo ensimmäisen tasoittavalla. Takatilanteessa juvalaiset kävivät yksitellen lyömässä palloa vastustamattomasti viimeisellä merkistä väliin ja tilanne oli nopeasti 4-3.

Tämän jälkeen Lohen ulkopeli kuitenkin selkeästi lujittui, eikä Juva lyönyt koko ottelussa enää kuin yhden juoksun. Lohi sen sijaan keräsi jaksoon vielä kaksi juoksua, toisen vapaataipaleen turvin ja toisen jälleen Rauhalan mailasta, kun mies paukautti 1-2 -tilanteessa täydellisen vedon 2-jatkeelle. Ikävä kyllä tällä kertaa pallo pysähtyi sen verran kentän takaa löytyvään irtaimistoon, että läpilyönnistä seurasi vain yksi juoksu.


Toinen jakso Lohen juhlaa

Mikäli aivan ensimmäisessä vuorossa Juva pääsi uhittelemaan kolmella juoksullaan, ei toisella jaksolla jäänyt mitään jossiteltavaa. Ensimmäisessä vuorossa Juva iski jälleen yhden juoksun, mutta tämän jälkeen Lohen ulkopeli piti timanttisesti. 

Sisällä sen sijaan Lohi iski tarvittavat juoksut kahteen ensimmäiseen vuoroon. Ensimmäisessä vuorossa Tuomas Mattila ja jälleen Rauhala iskivät juoksut mieheen. Toisessa vuorossa Akseli Saukkola iski ensin 3-0, minkä jälkeen Vilppola löi iltapäivän toisellaan numeroiksi jo 4-1. 

Porsche Vilppola kruunasi vielä komean sisävuoronsa karkaamalla Joni Karppasen kakkostilanteessa kakksosauman puhkaisseella lyönnillä aina kotiin saakka. Jaksolukemat näin Lohelle 5-1. 

Ulkopelin sankarit: Watia ja Rauhamäki

Juvan parhaana ottelussa palkittiin neljä kärkilyöntiä kerännyt Waltteri Väistö. Lohen ykköspalkitun, jokeripaidassa iskeneen sisäpelisankari Rauhalan lisäksi Lohi-paidasta tulee muistaa myös paria räpyläsoturia.

Lohen kovin kalamies, konkari Mikko Watia sai kuulla jo hyvissä ajoin ennen peliä, mitä ottelupalkintoina on jaossa, joten sekä räpylä että heittokäsi olivat luonnollisesti kauden kuumimmassa iskussa. Watia teki 3-vahdin paikalta useamman ison suorituksen, millä tapettiin Juvan tulevat pyristykset.

Toisella puolella, vaikealla 2-vahdin paikalla Lohi-debytantti Arttu Rauhamäki (Heatco Finland Oy) veti ensimmäistä kertaa harmaata vaatetta päälle. Rauhamäki tuli heti avausottelussa loistavasti joukkueeseen sisään, pelaten upean ottelun ja tehden lukuisia tärkeitä paloja. Välillä tuntuikin, että Rauhamäki ja Watia pelaavat ulkopeliä pääasiassa kahdestaan, vain kopitellen palloa poikkikentän toisilleen.

Seuraavan kerran Lohi pelaa kotikentällään jo lauantaina 25.5. kello 14:00, kun vastaan asettuu Kouvolan Pallonlyöjät. Säätiedotukset näyttävät tuttuun tapaan pelkkää aurinkoa, joten tervetuloa nauttimaan Pub Laittoman antimista sekä Koskenharjun hersyvästä kesäteatterista.

Lohi – Juva 2-0 (6-3, 5-1)
Yleisöä: 308
Ottelutilastot
Otteluisäntä: Suomen Työväen Urheiluliitto TUL
Ottelupalkinnot: www.baits.fi
Palkitut: Ville Rauhala (Lohi), Waltteri Väistö (Juva)