Suomensarjan herkkupala – Lohi-Nerkoo lauantaina Koskenharjulla!
Title: Lohi – Nerkoo
Location: Jyväskylä
Start Time: 14:00
Date: 2012-06-16
Lohi iskee viimeiseen otteluunsa ennen juhannustaukoa lauantaina 16.6. kello 14.00, kun Koskenharjun auringon alle vastustajaksi saapuu NeNu-Pesis Nerkoosta. Nerkoolaiset aloittivat kautensa vahvasti voittamalla kaikki toukokuun ottelunsa. Kesäkuun otteluista on kuitenkin karttunut vain kaksi pistettä. Kahdeksalla pisteellään vierailijat ovat lohkossa kuudentena ja janoavat varmasti lisäpisteitä pottiinsa lauantaina. Viimeisimmässään Nerkoo joutui taipumaan Lahden Mailaveikoille kotonaan puhtaasti 0-2. NeNu-Pesiksen värikkäästä kokoonpanosta nostetaan esiin viime kaudella Kajaanin Spartakissa vaikuttanut Miika Latvasalo sekä etukentällä häärivä Juha Asunmaa.
Purppurapaitainen kotijoukkue on jäänyt vain kerran tällä kaudella ilman täyttä pistepottia. Viime kaudella Lohi myös voitti selvähkösti molemmat keskinäiset kamppailut, mutta tänä vuonna Lohi-Pesiksen scoutit ympäri maailmaa ovat viestittäneet Nerkoon selvästä vahvistumisesta. Kotijoukkue löysi kuitenkin pilkkeen silmäkulmaansa Juvan reissulla. Saman ilon kannattelemana lauantaista onkin allekirjoittaneen näkemyksen mukaan tulossa kauden komein kotipeli. Jyväskylän Työväen Yhdistyksen isännöimästä ottelusta nostetaan kotijoukkueelta esiin lautasen äärellä jatkava, viime ottelussa loistavasti pelannut Eetu Ikonen sekä takakentällä omaperäisellä tyylillään tuhoja tekeväJoni Karppanen. Tässä tuoksuu nyt ilmassa kauden yleisöennätys, joten saavu sinäkin viihtymään aina aurinkoiselle Koskenharjulle!
-ilmaripajala-