Lohi otti neljännen peräkkäisen kolmen pisteen voittonsa torstaina Kouvolan Pallonlyöjien kustannuksella 2-0 (6-0, 6-2). Viikonlopun lakerikenkätansseihin jalkojaan säästellyt Lohi-ryhmittymä antoi sisäpelissään tällä kertaa hieman siimaa, mutta tiukan ulkopelin johdosta ei ottelussa ollut missään vaiheessa hädän päivää. Lohen parhaina palkittiin loistavista ulkopeliotteista sieppari Tomi Hakkola sekä lautasen äärellä peliä hallinnut Eetu Ikonen.
Lohiparven kapteeni Henri Pennanen oli jälleen oivalla pelipäällä niin sisällä (1+1/5 (9/11)) kuin ulkonakin. Heni alkoi herkutteluun heti hutunkeitosta johdattamalla kotijoukkueen ulkopeliin. Ottelun alku oli totutun väkevä – nollavuoro ulkona ja paloton ajolähtötilanne päälle sisältä. Tästä rakenneltiin yksitellen kolme juoksua taululle. Räväkkä alku vei ehkä suurimman kiiman tulleista sisävuoroista. Eräässä vuorossa Lohipojat esittivät jopa legendaarisen Hattrickin saamalla palottomasta ajolähdöstä aikaiseksi kolme paloa. Niin edellä mainittujen, kuin myös kakkosvahdin paikalla pelanneen Riku Orpanan hienojen ulkopeliesitysten johdolla Lohi piti kuitenkin nollat taulussa jakson loppuun asti. Näin ensimmäinen jakso kirjattiin puhtaisiin kuusi-nolla lukemiin.
Toiselle jaksolle mentäessä peli jatkui hieman ensimmäisen jakson kaltaisena. Lohi aloitti jakson tylysti sisältä nuoremman Pennasen upealla kakkosluukun puhkaisulla (1+1) ja loppujakson esitti hienoa ulkopeliä sekä keskinkertaista sisäpeliä halliten kuitenkin koko ajan tapahtumia. Kopla sai kaksi juoksua palkittujen, Juuso Latun sekä Lassi Vuorelan, lyönneillä mutta todellista takaa-ajoa ei Kouvolan puolesta nähty.
Koko joukkueen sekä seuran puolesta myös iso kiitos torstain yleisölle – 246 silmäparia on hieno luku arkipeliin! Seuraavan kerran Lohi taistelee torstaina Lahdessa todennäköistä lohkovälierävastusta Lahden Mailaveikkoja vastaan. Runkosarja sen sijaan päättyy kotoisella Koskenharjulla keskiviikkona 8.8. kello 18.00 hegemoniaottelussa paikallista Lievestuoreen Kisaa vastaan!
Lohi – Kouvolan Pallonlyöjät 2-0 (6-0, 6-2)
-ilmaripajala-