Lohelle ensimmäinen kiinnitys jatkopaikkaan

Lohi hoiti ensimmäisen lohkovälierän Lahden Mailaveikkoja vastaan tiukan taiston jälkeen 2-0 (3-0, 4-3). Lohi-Senioreiden isännöimä ottelu oli sellainen hieman nihkeä ensimmäinen playoff-peli. Lohi vei takatilanteet vain 13-11, mutta onnistui kotiutuksissa selvästi vastustajaa paremmin kolme juoksua lyöneen Tomi Lehesvuoren johdolla. Toisena miehenä palkintopallille nousi Lohesta Jukka Ihanainen, jonka eleettömät otteet johtivat jälleen lohinuttujen etukenttää.

Kotijoukkue lähti otteluun selvästi vierailijoitaan paremmin. Pica-Painon kummipelaaja Henri Pennanen johdatti joukkonsa ulkopeliin isännän ottein. Muutamassa minuutissa vihelsi jo pelituomarin pilli vuoronvaihtoa, kun Lohen yhdeksikkö tuhosi vastustajan etenijöitä aina viimeistään kakkospesälle. Sisällä sen sijaan rakennettiin heti perusajolähtötilanne. Ensin vuorossa oli Digitoimisto Verkkoon kummipelaaja Petri Pennanen, jonka lämärinäppi kakkospussiin toi kärkenä pelanneen Henrik Nuutisen kotiin. Toisena vuoroon astunut Lehesvuori sen sijaan löi tylysti sauman puhki vieden Lohen kahden juoksun karkumatkalle.

Toisessa vuorossa Lohi sai aikaiseksi yhden juoksun, mutta myös jobinpostia Riku Orpanan loukattuaan takareitensä. Siepparina pelannut Richie laitettiin levolle, Joni Jokilehto siirrettiin sieppariksi ja jokerinutusta kakkospolttajaksi kaivettiin Samu Tuomaala. Tämä sekoitti Lohen ensimmäistä jaksoa. Ulkopelissä pystyttiin kuitenkin puolustamaan kolmen juoksun johto loppuun asti, muun muassa Tuomaalan onnistuttua uudella paikallaan loistavasti.

Toisella jaksolla Lahti sai pelinsä auki. Vieraat näyttivät jälleen vaarallisuutensa sisällä miesten lyödessä todella uhkaavia lyöntejä tilanteessa kuin tilanteessa. Petri Pennasen loistavat torjunnat kakkoskopparina pelastivat kuitenkin yhden jos toisenkin läpilyöntiyrityksen. Kotijoukkue joutui antautumaan jaksolla kolmesti, muttei missään vaiheessa päästänyt kuitenkaan lahtelaisia johtoasemaan.

Ensimmäinen playoff-mittelö on nyt takana, eikä muulla ole väliä kuin tuloksella. Voittoa haettiin ja se myös saatiin. Pelistä löytyi pientä nihkeyttä sekä odottavaa tarkkailua ja hieman on sellainen tunne, että todellinen täräytys on vasta edessäpäin. Tänään se on taas pesistä kun Lahdessa mitellään makkaran tuoksussa suomipalloilla auringon loisteesta sokeana kenttämestarin erikoisia odotellen!

Tilastot.

-ilmaripajala-

Vastaa