Lohelle harjoituskauden ensimmäinen tappio

Lohi kärsi harjoituskauden ensimmäisen tappion, kun Lievestuoreen Kisa vie voiton kauden kenraaliharjoituksessa lukemin 0-1 (2-5, 1-1).

Aina Aurinkoisella Koskenharjulla nähtiin lauantaina mukava määrä yleisöä loistavassa säässä, kun Lohi ja Kisa pelasivat viimeisen harjoitusottelunsa ennen kauden alkua.

Suurta pesäpallojuhlaa ei ottelussa loistavasta säästä huolimatta nähty. Pelinjohtaja Jussi Muilu lähtee kauteen kuitenkin odottavin ja luottavaisin mielin.

https://www.instagram.com/p/BiZhLOZg9W3/

Lohen osalta ottelu starttasi kehnosti. Heti ensimmäisessä sisävuorossaan Lievestuore iski 4-0 -johdon, ja vaikka Lohi pystyi parantamaan peliään ottelun edetessä, ei se riittänyt voittoon. Ensimmäinen jakso merkattiin Kisalle 5-2 ja toinen jakso tasalukemiin 1-1.

Tappio oli Lohen ensimmäinen harjoituspeleissä. Sekä kokoonpanossa että jopa pelinjohdossa on nähty Lohen osalta vahvaa rotaatiota harjoituskauden aikana, sillä miehistössä on käynyt yli 20 nimeä vaihtelevilla pelipaikoilla.

Toukokuun aikana Lohi tiivistääkin pakkaansa ja pyrkii löytämään voittavan koostumuksen tulevaan Suomensarja-kauteen.

Kausi alkaa lauantaina 12.5. Imatralla ja ensimmäinen kotipeli pelataan 20. toukokuuta Koskenharjulla, kun vastaan asettuu Lahden Maila-Veikot. 

Lohen otteluohjelman löydät täältä >>

Tilaa kesän kausikortti kotiin täältä >>

Lohi vs. Lievestuore lauantaina kello 15:00

Lohi pelaa viimeisen harjoitusottelunsa ennen sarjakauden alkua lauantaina 5.5. kello 15:00 Koskenharjulla. Vastustajaksi saapuu Lievestuoreen Kisa.

Huomaathan, että aiemmin ilmoitusta kellonajasta poiketen ottelu alkaa kello 15:00, ei kello 14:00. Otteluun on luonnollisesti vapaa pääsy.

Pub Laiton palvelee ottelussa normaaliin tapaan, joten tervetuloa Aina Aurinkoisen lämpöön tarkastamaan, missä kunnossa Keski-Suomen joukkueet ovat ennen kauden alkua.

Pub Laittomassa myynnissä myös Lohen kesän 2018 kausikortteja. Mikäli et kuitenkaan pääse paikalle ja haluat Lohen kausikortin, tilaa kausikorttisi kotiin postitettuna täältä: Lohen kausikortit 2018 >>

Kyseessä siis Lohen viimeinen harjoitusottelu ennen kauden alkua. Löydät kaikki Lohen ottelut täältä >>

Lauantaina 5.5. kello 15:00 – Harjoitusottelu: Lohi-Lievestuore

Lohi kaatoi Kuopion supervuoroparin jälkeen!

Lohi kaatoi Puijon Pesiksen harjoitusottelussa supervuoroparin jälkeen lukemin 2-1 (1-6, 3-1, 2-0). 

Pelinjohtaja Jussi Muilua tuuranneen Elmeri Pajarin kommentit ottelun jälkeen:

https://www.instagram.com/p/BiHcmKAgfkC/

Avausjakson sääolosuhteiden mukaisesti myös Lohen ottelun avaus oli kohmeinen. Pallot eivät ensimmäisellä jaksolla tarttuneet räpylään, eivätkä heitot osuneet kohdalleen.

Lisäksi Lohen sisäpelin starttia jäykisti Riku Orpanan loukkaantuminen heti ottelun alussa, mikä toi lieviä haasteita Muilua tuuranneen Elmeri Pajarin viuhkatyöskentelyyn.

Vieraat sen sijaan aloittivat vapautuneesti ja saivat luotua tilannetta jatkuvalla syötöllä. Laadukkaiden lyöntien ja Lohen räpylävirheiden johdosta PuPe vei avausjakson selvin numeroin 6-1.

Tauon aikana sää kirkastui ja Lohi juoni kopissa uuden sisäpelijärjestyksen toiselle jaksolle. 

Jos ensimmäisen jakson ulkopelille antaisi arvosanan hylätty, voi toisen jakson tekemistä räpylä kädessä kuvailla sanalla erinomainen. Lohi sai paineistettua Kuopion kovaa kärkeä virheisiin ja teki voittavia suorituksia jokaisessa vuorossa.

Ulkopelin jämäkkä tekeminen tarttui samalla myös sisäpeliin. Tilannetta syntyi useasta kohtaa ja Lohi siirtyi nopeasti 2-0 -johtoon. Stabiili ulkopeli kesti loppuun asti ja Lohi vei jakson tyylikkäästi 3-1.

Supervuorossa Lohi aloitti sisältä ja kärki hoiti loistavasti 1-3 -tilanteen Akseli Saukkolalle. Saukkola siirsi ensimmäisellä lyönnillä tyylikkäästi takapesät täyteen ja toisella lyönnillä niittasi pallon takaa läpi. Tuloksena kaksi juoksua.

Ulkopelissä jatkettiin siitä, mihin toisella jaksolla jäätiin, eikä PuPe onnistunut pääsemään takaa ohi. Näin ollen loppulukemat Lohelle numeroin 2-1 (1-6, 3-1, 2-0).

Seuraavan kerran Lohi pelaa harjoitusottelun Koskenharjulla lauantaina 5.5. kello 14:00 Lievestuoreen Kisaa vastaan. Tähän peliin saataneen myös Pub Laiton auki täysine palveluileen, joten tervetuloa seuraamaan kenraaliharjoitusta ennen kauden avausta!

Lohen kokoonpano 1. Jakso / 2. Jakso:

  1. Matti Vilppola 3k        (1. Mikke Nampajärvi 2v)
  2. Riku Orpana s.             (2. Matti Vilppola 3k) 
  3. Janne Palomäki 1v      (3. Janne Palomäki 1v)
  4. Teemu Lepistö 2p        (4. Akseli Saukkola 3v)
  5. Mikko Watia 3p.          (5. Teemu Lepistö s)
  6. Heikki Rantanen L.     (6. Mikko Watia 2p)
  7. Elias Takala 2k.            (7. Heikki Rantanen L)
  8. Seppo Väliheikki 3v.    (8. Seppo Väliheikki 3p)
  9. Mikke Nampajärvi 2v  (9. Elias Takala 2k)
  10. Kalle Virolainen ”C”
  11. Juuso Tajakka
  12. Akseli Saukkola             (2. Riku Orpana)