Lohen kannattajavisa – huhtikuun oikea vastaus ja toukokuun kysymys

Tulevia kesän otteluita odotellessa voit osallistua Lohen talven kannattajavisaan. Löydät tältä sivulta aina kuukausittain uuden kysymyksen. Oikein vastanneiden kesken arvotaan urheiluaiheisia palkintoja.

Huhtikuun kysymyksen oikea vastaus

Huhtikuun kysymyksessä kysyttiin, kun Lohi putosi vuosina 1973, 1975 ja 1977, mikä oli noina kolmena kautena seuran korkein pistemäärä, jolla noutaja tuli?

Oikea kysymykseen on 18 pistettä, jonka Lohi saavutti kaudella 1977. Lohi jäi pisteen putoamisviivan yläpuolelle sijoittuneesta Nurmon Jymystä. Suomenmestaruuden voitti tuolloin Imatran Pallo-Veikot.

Oikein vastanneista palkinnon voittaa tällä kertaa J. Kataja, kenelle lähtee palkinnoksi kirja Urheilun valoja ja varjoja, kirjoittanut Arto Teronen ja Jouko Vuolle.

Vastaa toukokuun kysymykseen

Seuraavaksi toukokuun kysymys:

Vuosina 1932-2009 Lohi sai miehiä myös arvo-otteluihin, joita tuolloin
olivat Itä-Länsi ja Liitto-Lehdistö. Nykyisinhän jälkimmäistä ei enää
otella.

Kuukauden kysymys kuuluu: Kuinka moni lohelainen, siis Lohea joskus
edustanut pelaaja, oli noina vuosina mukana kyseisissä arvo-ottelussa?

Jätä alta vastauksesi kysymykseen. Lisää nimi ja sähköpostiosoite. Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostilla.

    Kannattajavisan vanhat kysymykset

    Huhtikuun kysymys:

    Lohen 1970-luku oli melkoista hissiliikettä ilman, että tuon ajan
    joukkueita olisi kutsuttu Koneeksi. Lohi putosi kolme kertaa
    sarjaporrasta alemmaksi pelaten SM-sarjassa viisi kautta.

    Kun Lohi putosi vuosina 1973, 1975 ja 1977, mikä oli noina kolmena
    kautena seuran korkein pistemäärä, jolla noutaja tuli?

    OIKEA VASTAUS: 18 pistettä kaudella 1977, muut kaksi 12 ja 14 pistettä.
    VOITTAJA: J. Kataja
    PALKINTO: Arto Teronen, Jouko Vuolle – Urheilun valoja ja varjoja

    Maaliskuun kysymys:

    Kesällä 2010 Lohi pelasi totutusti Suomensarjan itälohkoa, mutta ei ihan
    tutulla nimellä. Jyväskyläläinen pesäpallo oli vielä joten kuten
    voimissaan, niinpä Lohi ei pelannut sarjaa ainoana keskisuomalaisen
    joukkueena.

    Tällä kertaa kysymys on kaksiosainen. Millä Pesäpalloliiton nimellä Lohi
    oli sarjassa, ja mitkä kaksi muuta paikallista seuraa oli samassa
    sarjassa?

    OIKEA VASTAUS: Lohi-Pesis sekä Lievestuoreen Kisa ja Jyväskylän Valo.
    VOITTAJA: Vesku Lehtonen
    PALKINTO: Petteri Nykky – Menestyksen tie (Oskari Saari)

    Helmikuun kysymys:

    Kesällä 2001 Lohi pelasi jälleen kerran Suomensarjan itälohkoa.
    Pesäpallo oli tuolloin edelleen vahvaa Jyväskylässä. Jopa niin vahvaa,
    että paikallispelejä jouduttiin sovittelemaan viikonlopulle niin, ettei
    otteluita sattuisi päällekkäin.

    Lohen kera itälohkoa pelasi kesällä 2001 toinenkin jyväskyläläinen
    joukkue. Mikähän joukkue oli kyseessä?

    OIKEA VASTAUS: Jyväskylän Valo
    VOITTAJA: Tiina Rauhamäki
    PALKINTO: Matin maailma – Äärimmäisyyksien ihminen ja urheilija Matti Nykänen (Arto Teronen / Jouko Vuolle)

    Tammikuun kysymys:

    Sotkamon Jymyä on pidetty Korhosten joukkueena. Joskus heitä on ollut
    viisikin samassa joukkueessa. Mutta ei ole Korhonen outo sukunimi
    Lohessakaan.

    Kaudella 1991 Lohi pelasi Suomensarjan itälohkoa, lukkarina muuan Heikki
    Mehtonen. Mutta se tämän kuukauden tietovisakysymys koskee Korhosia.
    Kuinka monta Korhosta Lohessa pelasi tuona kesänä?

    OIKEA VASTAUS: 2 (Jarmo ja Jyrki)
    VOITTAJA: ei oikeita vastauksia

    Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.