Lohi – Kiri: Ennakko

Paikallisderbyn huumaa!

 

 

Otsikko: Lohi – Kiri
Paikka: Aina Aurinkoinen, Koskenharju
Alkamisaika: 18:00
Päivä: 2015-07-14

Jyväskylän Lohi ja Jyväskylän Kiri kohtaavat Koskenharjun Aina Aurinkoisella ensimmäistä kertaa sitten toukokuun 2002. Tuolloin miesten Ykköspesiksen hegemoniakamppailu päättyi 1365 silmäparin edessä Kirin 0-2 (1-3, 0-5) voittoon. Tällä kertaa Lohella ei ole varaa tappioon. 

Vuoden 2002 jälkeen on tapahtunut paljon. Paavo Lipposen sateenkaarihallitus on muuttunut porvarihallitukseen, Jyväskylän Lohi ry on muuttunut Lohi-Pesis Ry:ksi ja takaisin Jyväskylän Lohi Ry:ksi. Kiri on pelannut divaria, noussut Superpesikseen, pudonnut ja noussut takaisin.

Lohkotilanteen Suomensarjan Itälohkossa voi sanoa olevan kimurantimpi kuin vuoden 1999 eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut. Kiri (18p) on lohkon kolmantena, neljä pistettä Lohen (14p) edellä. Välissä on Imatra neljä ja Lahti kolme pistettä Lohen edellä. Kun neljä parasta etenee Itälohkon pudotuspeleihin, voidaankin todeta, että tiistaina Aina Aurinkoisella pelataan elämästä ja kuolemasta. Voitolla Lohi olisi vain pisteen Kiriä perässä, mutta toisaalta tappion jälkeen Lohen punaiset saavat heittää hattunsa Tourujokeen ja hypätä ulos pudotuspelitaistosta, kuten Vihreä Liitto hallituksesta Olkiluoto 3:n rakentamispäätöksen jälkeen.

Kirin junioripitoinen ryhmä valmistautui tiistain otteluun maanantaina A-poikien ottelulla Sotkamoa vastaan. Pitkä bussimatka tuskin kulki ainakaan takaisin railakkaasti, sillä Kiri sai ottelussa kuonoon luvuin 2-0 (7-1, 25-2). Lohen lähtökohdat eivät ole paljon paremmat, sillä sunnuntaina Lohinutut hävisivät tärkeän kamppailun Kuopiossa luvuin 2-1 (7-5, 6-10, 1-0). Edellinen keskinäinen kohtaaminen Yrttisuolla merkattiin Kirin 2-1 (5-4, 1-5, 0-0, 3-1) voitoksi.

Kun etsitään joukkueiden avainpelaajia, ei tarvitse ottaa kuin nopea katsaus tilastoihin. Lohen Riku Rytkönen on ollut viime viikot täysin pitelemätön mailan varressa. Kuopiossa Rytsölä piti savolaisia suorastaan pilkkanaan lyömällä hurjat tehot: 2+4/4 (kl. 14/15). Kirin parhaimmistoa sen sijaan edustaa, myös Rytkösen tavoin vasemmalta sivaltava, Alex Leinonen, joka on onnistunut keräämään vain yhdeksässä ottelussa tehot 2+16/15 (kl. 58).

Tunne ja tahto ovat päivän sanat. Koskenharjun kaukalomaisella kentällä harvoin nähdään juoksujuhlaa, joten tälläkin kertaa luvassa lienee tasainen ja kuuma taistelu. Panokset eivät voisi runkosarjaottelussa olla kovemmat, eikä mikään vastus voisi olla hienompi tällaiseen otteluun kuin Jyväskylän Kiri.

Lohi – Kiri Aina Aurinkoisella tiistaina kello 18:00 alkaen!
Liput: 4/6€

Saavu paikalle, tuo kaverisikin ja kannusta Lohi voittoon! Yleisöä palvelee tuttuun tapaan Restaurant Laiton, joka tarjoilee mottonsa mukaisesti kylmää palvelua ja lämmintä kaljaa!

 

 

 

 

Lohi – Lahti

Otsikko: Lohi – Lahti
Paikka: Aina Aurinkoinen, Koskenharju
Alkamisaika: 18:00
Päivä: 2015-05-27

Lohi jatkaa taivaltaan miesten Suomensarjassa keskiviikkona 27. toukokuuta, kun Aina Aurinkoiselle saapuu vastustajaksi Lahden Mailaveikot.

Lohi avasi voittotilinsä lauantaina, kun vierasottelussa kaatui IPV lukemin 0-2 (3-6, 2-6). Kauden ensimmäinen voitto tuntui lohinutuissa luonnollisesti maukkaalta. Erityisen voitosta teki kuitenkin tapa, millä se tuli. Yhdeksikön onnistumisprosentti oli peräti 75%, vaikka useampi kärkipelaaja oli erilaisten syiden vuoksi poissa vahvuudesta.

Nyt Lohella on jälleen kaikki 15 miestä mukana vahvuudessa ja pelinjohto saakin pohtia tarkkaan, ketkä valitaan pelaavaan 12 mieheen, sillä onnistumisia on alkanut tulla laajalla rintamalla.

Lahden Mailaveikot ovat ehtineet pelata Itälohkoa jo neljän ottelun verran. Tilastot ovat kerrassaan hämmentävät, sillä Lahti on lyönyt neljään otteluun hurjat 59 juoksua, mutta vastaavasti päästänyt peräti 60 tikkiä.

Vierailla on koossa kaiken kaikkiaan yksi kolmen pisteen voitto (Varkaus v), yksi jaksovoitto (SiiPe k) ja kaksi puhdasta tappiota (Lahti/Kouvola v). Kovinta tahtipuikkoa lahtelaisten paidassa on heiluttanut Mikko Korhonen, jonka mailasta on syntynyt neljään otteluun 0+14 juoksua.

Kun molempien sisäpelirykmentti käy kuumana, voi illan ottelusta odottaa viihdyttävää. Myös sään pitäisi olla Koskenharjulla lyöjämiehille antoisa.

Saako Lohi pidettyä Mailaveikkojen lyöjämiehet kurissa? Kestääkö Lahden räpylä Lohen rynnistykset? Löytääkö VP Turpeinen norsunluutornissaan oikeat sävelet? Kuka on kotipesän keisari, kun Jarno ”Ahma” Valtonen saapuu tekemään tinkimätöntä syöttötuomarityöskentelyään?

Siinä muutama kysymys, joihin löydetään vastaus tänään Aina Aurinkoisen illassa.

Lohi-Lahti kello 18:00 – tullos paikalle ja tuo ystäväs’kin, jos sellaisia mukamas sulla on!

Lohi – Kuopio

Otsikko: Lohi – Kuopio
Paikka: Aina Aurinkoinen, Koskenharju
Alkamisaika: 14:00
Päivä: 2015-05-16

Lohi tekee vuoden tauon jälkeen paluun miesten Suomensarjaan, kun vastaan asettuu Kuopion Seudun Pesäpalloilijat! 

Kuten VP Turpeinen sen punaisella äänellään totesi, Lohi vietti viime vuonna niin railakkaasti 90-vuotisjuhliaan, että unohti ilmoittautua kokonaan sarjaan! Välivuosi on nyt kuitenkin vietetty ja Lohi on taas valmis taistelemaan kunniastaan.

Vuoden tauon aikana tehtiin myös töitä taustoilla. Vanha Lohi-Pesis ry siirrettiin muihin tehtäviin ja Koskenharjulla nähdään taas hieman pidemmän tauon jälkeen aito ja alkuperäinen Jyväskylän Lohi. Nyt jos koskaan jokaiselle vastaantulevalle lohinutulle voikin hihkaista tutut sanat ”Lohi on Lohi!”.

Lauantai-iltapäivän vastustaja on myös uusvanha tulokas Suomensarjassa. Kuopiossa pyritään palaamaan Superpesis-kartalle ja samalla Ykköspesiksen rinnalle haluttiin joukkue miesten Suomensarjaan. Vastassa Lohella lieneekin varsin railakas sekoitus nuoruuden intoa ja savolaista pesiskokemusta. Huhut Itä-Suomesta kertovat, että Suomensarjan ryhmä on tänään parilla Ykköspesis-joukkueen pelaajalla vahvistettuna liikenteessä.

Lohi tulee otteluun vahvasti viime vuosiin verrattuna muuttuneella rykmentillä. Mukana on vanhaa lohta, kirjolohta, yksi savulohi ja muutama täysin uusi taimen. Peliä pyritään kehittämään ottelu ottelulta, mutta varsinaisesti pelinjohtaja Jussi Muilu ei ole kieltänyt lyömästä palloa väliin heti ensimmäisestä ottelusta lähtien.

Kesään lähdettäessä kysymysmerkkejä onkin siis paljon ilmassa, mikä sopii yllätyksistä tykkäävälle Lohi-ryhmälle. Varmaa on vain, että tämäkin kesä tulee tarjoamaan ilmiömäisiä suorituksia, kammottavia repsahtamisia, hilpeitä riemunkiljahduksia sekä räkäisiä naurunremakoita!

Lohen aamuharjoituksissa pystymailakuningas Jolli Rytkösen lanaama kenttä kimmelsi auringon paisteessa. Koskenharju ja Lohi on valmiina – ole sinäkin!

16.5.2015 kello 14:00 Aina Aurinkoisella: Lohi – Kuoppio 

Liput: 4/6€
Ovelta voi myös ostaa kausikortteja puoli-ilmaiseksi: 25€