Juuso Tajakan ruuti oli lauantaina kuivaa: 13 lyötyä ja Laukaa oli aseeton

Miesten pesäpallon Ykköspesiksen paikallisottelu Jyväskylän Lohi vastaan 
Laukaan Urheilijat lauantaina Koskenharjulla lässähti urheilullisesti. 
Syynä ei ollut aurinko vaan joukkueiden tasoero: Lohi on astetta tai 
kahta parempi joukkue kuin Laukaa ja se näkyi ottelussa, jonka Lohi 
voitti 2-0 (5-2, 12-5).

Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu oli ottelun jälkeen syystäkin 
tyytyväinen.

”Hyvä fiesta. Saatiin ensimmäistä kertaa sisäpeli rullaamaan. 
Mielenkiintoinen peli jossa Juuso Tajakka oli The Man. Saatiin kolmesta 
kotipelistä kolme voittoa, siihen olen oikein tyytyväinen. Oulu ja Simo 
perättisinä päivinä vieraspeleinä ei ole kenellekään helppo,” Muilu 
sanoi viitaten pistemenetyksiin pohjoisessa.

Lohi on sarjassa nyt viidentenä. Sarjaa johtaa Kuopio, sitten tulevat 
ryppäässä Oulu, Kannuksen Ura, Loimaa ja Lohi.

”Mä pidän edelleen Lippoa sarjan parhaana, heillä vaan on ollut 
loukkaantumisia,” Muilu kertoi.

Aina aurinkoinen Koskenharju oli lauantaina erityisen aurinkoinen: Muilu 
johti peliä paljain jaloin ja kotiyleisö piti huolen siitä, että Laukaa 
Siilinjärven farmiseurana sai kuulla savolaisherjoja.

Keli oli lämmin, kenttä kova ja pallo kulki, joten ei ihme, että 
lohelaiset löivät 17 juoksua, osin hyvillä lyönneillä, osin vastustajan 
virheistä. Erityisesti jokeri Juuso Tajakan lyönnit näyttivät pelottavan 
laukaalaisia: harvoin koppari yrittää takakentällä vain pysäyttää 
kropallaan lyöntiä, nyt sellaistakin nähtiin.

Lohen kärki Veeti Lankinen, Valtteri Havukainen, Janne Palomäki ja Matti 
Vilppola
on vakiinnuttanut paikkansa, Heikki Rantanen lukkaroi vahvasti 
ja jokeriosasto tekee osansa, niin siinähän se: Lohen alkukausi on ollut 
miesten Ykköspesiksen suurin yllätys. Kaikille muille kuin lohelaisille.

Lohi pelaa heinäkuussa 11 peliä.

Kirjoittanut: Seppo Pänkäläinen

Lohi – Kuopio -ottelu 23.6. jouduttiin perumaan ukkosen vuoksi

23.6. keskiviikolle tarkoitettu Ykköspesiksen ottelu Lohi-Kuopio jouduttiin perumaan ukkosmyrskyn vuoksi.

Mikäli ehdit jo ostaa striimi-lipun otteluun, raha palautetaan tilillesi automaattisesti.

Jos sen sijaan ostit lipun itse otteluun, lippu kelpaa sellaisenaan seuraavaan otteluun. Lohi-Kuopio -ottelun uusi otteluaika ja -päivä ilmoitetaan myöhemmin.

Lohen kannattajavisa – toukokuun oikea vastaus ja kesäkuun kysymys

Tulevia kesän otteluita odotellessa voit osallistua Lohen talven kannattajavisaan. Löydät tältä sivulta aina kuukausittain uuden kysymyksen. Oikein vastanneiden kesken arvotaan urheiluaiheisia palkintoja.

Toukokuun kysymyksen oikea vastaus

Toukokuun kysymys oli varmasti tähän asti hankalin, mutta niin vain siihenkin yksi oikea vastaus saatiin. Jukka Keronen poimi oikean vastauksen: kahdeksan (8).

Vuosina 1932-2009 Lohi sai miehiä myös arvo-otteluihin, joita tuolloin
olivat Itä-Länsi ja Liitto-Lehdistö. Nykyisinhän jälkimmäistä ei enää
otella.

Toukokuun kysymys kuului: Kuinka moni lohelainen, siis Lohea joskus
edustanut pelaaja, oli noina vuosina mukana kyseisissä arvo-ottelussa? Nuo kahdeksan pelaajaa ovat: A. Viinikainen, M Mörsky, S. Kauppila, P. Sihvonen, P. Lehtonen, J. Korhonen, J. Falin ja T. Tallbacka.

Vastaa kesäkuun kysymykseen

Seuraavaksi kesäkuu kysymys:

Jyväskylän Kiri ei ole aina ollut sarjassa Lohea ylempänä. Esimerkiksi
kaudella 2004 Kiri ja Lohi pelasivat Ykköspesistä.

Paikallisottelussa Lohi-Kiri Koskenharjulla oli tietenkin paljon yleisöä
27.7. Mutta kuinka paljon tuota yleisöä oikein oli? Koska kysymys on
vaikea, annetaan tällä kertaa vaihtoehdot. Katsojia oli A) 1 248, B) 999
vai C) 2 389.

Jätä alta vastauksesi kysymykseen. Lisää nimi ja sähköpostiosoite. Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostilla.

    Kannattajavisan vanhat kysymykset

    Toukokuun kysymys:

    OIKEA VASTAUS: Kahdeksan (8). A. Viinikainen, M Mörsky, S. Kauppila, P. Sihvonen, P. Lehtonen, J. Korhonen, J. Falin ja T. Tallbacka, 
    VOITTAJA: Jukka Keronen
    PALKINTO: Iittalan lasit

    Huhtikuun kysymys:

    Lohen 1970-luku oli melkoista hissiliikettä ilman, että tuon ajan
    joukkueita olisi kutsuttu Koneeksi. Lohi putosi kolme kertaa
    sarjaporrasta alemmaksi pelaten SM-sarjassa viisi kautta.

    Kun Lohi putosi vuosina 1973, 1975 ja 1977, mikä oli noina kolmena
    kautena seuran korkein pistemäärä, jolla noutaja tuli?

    OIKEA VASTAUS: 18 pistettä kaudella 1977, muut kaksi 12 ja 14 pistettä.
    VOITTAJA: J. Kataja
    PALKINTO: Arto Teronen, Jouko Vuolle – Urheilun valoja ja varjoja

    Maaliskuun kysymys:

    Kesällä 2010 Lohi pelasi totutusti Suomensarjan itälohkoa, mutta ei ihan
    tutulla nimellä. Jyväskyläläinen pesäpallo oli vielä joten kuten
    voimissaan, niinpä Lohi ei pelannut sarjaa ainoana keskisuomalaisen
    joukkueena.

    Tällä kertaa kysymys on kaksiosainen. Millä Pesäpalloliiton nimellä Lohi
    oli sarjassa, ja mitkä kaksi muuta paikallista seuraa oli samassa
    sarjassa?

    OIKEA VASTAUS: Lohi-Pesis sekä Lievestuoreen Kisa ja Jyväskylän Valo.
    VOITTAJA: Vesku Lehtonen
    PALKINTO: Petteri Nykky – Menestyksen tie (Oskari Saari)

    Helmikuun kysymys:

    Kesällä 2001 Lohi pelasi jälleen kerran Suomensarjan itälohkoa.
    Pesäpallo oli tuolloin edelleen vahvaa Jyväskylässä. Jopa niin vahvaa,
    että paikallispelejä jouduttiin sovittelemaan viikonlopulle niin, ettei
    otteluita sattuisi päällekkäin.

    Lohen kera itälohkoa pelasi kesällä 2001 toinenkin jyväskyläläinen
    joukkue. Mikähän joukkue oli kyseessä?

    OIKEA VASTAUS: Jyväskylän Valo
    VOITTAJA: Tiina Rauhamäki
    PALKINTO: Matin maailma – Äärimmäisyyksien ihminen ja urheilija Matti Nykänen (Arto Teronen / Jouko Vuolle)

    Tammikuun kysymys:

    Sotkamon Jymyä on pidetty Korhosten joukkueena. Joskus heitä on ollut
    viisikin samassa joukkueessa. Mutta ei ole Korhonen outo sukunimi
    Lohessakaan.

    Kaudella 1991 Lohi pelasi Suomensarjan itälohkoa, lukkarina muuan Heikki
    Mehtonen. Mutta se tämän kuukauden tietovisakysymys koskee Korhosia.
    Kuinka monta Korhosta Lohessa pelasi tuona kesänä?

    OIKEA VASTAUS: 2 (Jarmo ja Jyrki)
    VOITTAJA: ei oikeita vastauksia