Lohi varmisti lohkovoiton

Lohi haki Lahdesta kaksi pistettä lukemin 1-2 (6-9, 4-3, 0-1) varmistaen näin itälohkon voiton. Samalla myös Lahden Mailaveikot varmistivat toisen jakson voitollaan neljännen sijan runkosarjassa ja tulevat siten Lohea vastaan lohkovälierissä. Itse ottelusta syntyi kuuma kohtaaminen, jossa viekas auringonpaiste, suomipallo sekä uuden epävakaa tekonurmi loivat ulkopeliin oivallisen epävarmat olosuhteet. Parhaiten tämän hyödynsi Lohen Tomi Lehesvuori lyömällä viisi juoksua Lahden kentästä. Palkinnot menivät kuitenkin ykköskärkeen; Laskenta Kilpeläisen kummipelaaja Joni Jokilehdolle sekä paluun tositoimiin tehneelle Henri Ikoselle.

Ottelun alusta asti oli selvillä, että tästä ottelusta ei kukaan saa mitään ilmaiseksi. Kauden pisimmän hutunkeitto-mittelön vääntänyt kapteeni Henri Pennanen hävisi (oho!) tuon taiston johdattaen joukkonsa ulos. Kotijoukkue hyökkäsi heti rajusti saalistaen kaksi juoksua. Lohi ei ollut tästä kuitenkaan millänsäkään, vaan hyökkäsi tätäkin rajummalla metelillä sisälle, ansaiten neljä juoksua. Jakso jatkui tästä erittäin vaikeissa ulkopeliolosuhteissa molempien lyöden juoksuja kaikilla vuoroillaan. Lohi sai kuitenkin aina nipistettyä tasoittavallaan juoksun tai parin enemmän, vieden näin jakson 6-9.

Lehe vs. Lahti keskinäiset juoksut Lähes Vuorelle 12-11.

Toiseen jaksoon lähdettäessä Lohella jäi jotakin koppiin. Ulkopeli oli edelleen erittäin hankalaa, johon nähden neljä päästettyä ei ole paljon. Sen sijaan sisäpeli oli ensimmäiset kaksi vuoroa kaukana omasta tasosta. Lohi ylsi jo toista kertaa tällä kaudella Hattrickiin rakentamalla 1-2-tilanteesta yhdellä lyönnillä kolme paloa. Pari kertaa päästiin kahden palon suorituksiin ja muutaman kerran sekoiltiin muuten vain oikein urakalla. Loppujaksosta peli alkoi lähentyä omaa tasoa, mutta kolme juoksua ei riittänyt Lahden neljää vastaan.

Supervuoroon lähdettiin sisältä. Tilannetta saatiin päälle, mutta ensimmäiset kotiutukset eivät onnistuneet. Kahdella palolla lyömään astui Joni Karppanen, joka tyytyi laittamaan lentomerkillä painetta polttolinjaan. Vastustajan kakkosvahti pääsi hyvin palloon kiinni, mutta tämän jälkeen unohti heittää pallon kotipesään, hautoen sen ennemmin itsellään. Lohi kiitti juoksusta, piti nollan ulkona ja lähti voitto taskussa kotimatkalle.

Runkosarja päättyy Lohen osalta keskiviikkona 8.8. kello 18.00 Koskenharjulla Keski-Suomen derbyssä Lievestuoreen Kisaa vastaan! Ei muuta kuin kaikki paikalle kannustamaan jo lohkonsa voittanutta Lohea sekä muodostamaan kauden yleisöennätystä!

Tilastot.

-ilmaripajala-

Vastaa