Kuopiolainen Puijon Pesis oli Jyväskylän Lohea etevämpi Superpesiksen nousukarsintojen ensimmäisessä osassa Kuopiossa keskiviikkona. PuPe voitti Lohen supervuoron jälkeen 2-1 (0-1, 3-1, 1-0). Seuraava ottelu pelataan lauantaina Koskenharjulla kello 14:00 alkaen ja jatkoon mennään kahdella voitolla.
Ensimmäisen jakson Lohelle ratkaisi pari Aleksi Karttunen ja Janne Palomäki: Karttunen löi ja Palomäki toi jakson ainoan juoksun. Jakso
osoitti jälleen kerran, miten hyvin Lohen ulkopeli toimii lukkari Heikki Rantasen johdolla.
Toisellakin jaksolla Lohi sinnitteli voitossa mukana, mutta PuPe käänsi jakson itselleen 3-1. Lohen ainokaisen löi Arttu Rauhamäki ja toi Alex
Leinonen.
Supervuorossa PuPe aloitti ensin sisällä ja teki yhden juoksun. Lohen takaa-ajo tyrehtyi heti alkuunsa, kun kärki ei saanut miestä kolmoselle
ja palot tulivat heti kättelyssä. Illan 3-tilanteet menivät tasan 9-9, joten pienet ovat marginaalit tässä sarjassa.
Lohesta palkittiin Janne Palomäki (7/8 kärkilyönnit) sekä lukkari Rantanen. Myös Veeti Lankinen pelasi mailan varressa tehokkaasti (6/7)
mutta Matti Vilppolan ja Valtteri Havukaisen ilta sisällä oli tehottomampi. Teemu Lepistö sen sijaan jatkoi hyviä otteitaan sisällä.
Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu oli ottelun jälkeen pettynyt mies.
”Puijo oli pelko persiissä ja hallittiin täysin peliä. Mahtava peli meiltä Puijonlaaksossa. Toinenkin jakso olisi ollut otettavissa. Superissa kaveri sitten löi hyvin ja meille tuli henkilökohtaisia
virheitä. Raskas loppu ja tosi iso pettymys. Kokonaisuutena oltiin kuitenkin parempia.”
Lauantain jälkeen jatkoon menijä ratkeaa sunnuntaina.
Kirjoittanut: Seppo Pänkäläinen