Hienon kauden pesäpallon miesten Ykköspesiksessä pelannut Jyväskylän Lohi päätti runkosarjansa sunnuntaina Aina Aurinkoisella Koskenharjulla kotipelillä Oulun Lippoa (juniorit) vastaan. Sarjan ennakkosuosikki Oulu oli ottelussa parempi saatuaan pelinsä rullaamaan toisella jaksolla lohelaisten räpylävirheiden avustuksella. Ottelu päättyi 0-1 (2-2, 2-12).
Lopputulos ei kerro koko totuutta ottelusta, sillä Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu oli tehnyt taktisia muutoksia Lohen pelaavaa yhdeksikköön. Poissa olivat muun muassa jokerilyöjät Teemu Lepistö ja Juuso Tajakka.
Heidän tilallaan jokereina löivät Aleksi Karttunen ja Alex Leinonen.
Veeti Lankinen puuttui kokoonpanosta niin ikään, joten kärkenä pelasi Waltteri Väistö. Eli Lohen kesältä tuttu kärkipermanentti oli suoristettu otteluun, jolla ei sinällään suurta merkitystä ollut, koska myös Kannuksen Ura hävisi ottelunsa. Muutokset näkyivät myös ulkokentän hapuiluina.
Lohelaisista parhaina palkittiin Mikko Watia ja Arttu Rauhamäki.
Koskenharjulle oli saapunut lähes 500 katsojaa, mikä on pientä sen rinnalla, mitä nähdään ensi lauantaina, kun pudotuspelivieraaksi tulee Puijon Pesis. Lohen joukkue kiitti ottelun jälkeen fanaattista kotiyleisöä kesän kannustuksesta, ja yleisö joukkueen hienoista peleistä.
Lohen lukkari Heikki Rantanen muistutti ottelun jälkeen, että joukkue käänsi runkosarjassa monta jaksotappiota voitoiksi.
”Ulvilaa ja Laukaata lukuunottamatta sarja oli tasainen, niin että kyllä loppusarjan peleissäkin kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa.”
Kirjoittanut: Seppo Pänkäläinen