Jyväskylän Lohi on ottelun päässä sensaatiomaisesta paikasta miesten
pesäpallon Ykköspesiksessä: nousukarsinnat alkavat käy sunnuntaina kotiottelussa Oulun Lippoa vastaan miten tahansa. Lauantaina Lohi
lämmitteli voiton Vähänkyrön Viestistä Koskenharjulla lukemin 1-0 (2-2, 2-2, 1-0).
Vaikka Lohen kärki ei pelannut lauantaina prosentuaalisesi korkealla tasolla, joukkueen leveys riitti voittoon. Ratkaiseva tekijä oli se
sama, mikä niin usein tällä kaudella: tiivis ulkopeli. Lohi on antanut tällä kaudella 21 pelissä vain 105 juoksua, eli viisi juoksua per ottelu. Vaikka Vähäkyrö voitti lauantaina 3-tilanteet 8-11, Lohi kairasi ottelusta kaksi pistettä.
Teemu Lepistö lyö tällä hetkellä jokerina varmuudella juoksuja, ja Aleksi Karttunen on varmistunut mailan varressa koko ajan. Kunhan
Valtteri Havukainen on täydessä pelikunnossa, Lohi haastaa jokaisen loppusarjan joukkueen.
Viimeisellä runkosarjan kierroksella sunnuntaina Lohi siis kohtaa kotonaan Oulun Lipon ja Kannuksen Ura kotonaan Puijon Pesiksen. Näin
tulee sunnuntaina testattua sarjan neljän kovimman joukkueen nykykynto.