Lohi kaatoi Kannuksen Uran – ensi viikolla ratkeaa pudotuspelipaikat

Jyväskylän Lohi saavutti helpottavan voiton lauantaina Koskenharjulla, kun kotijoukkue voitti miesten pesäpallon Ykköspesiksessä Kannuksen Uran 2-1 (4-3, 2-3, 2-1).

Lohella on ollut pari vaikeampaa ottelua loukkaantumisten vuoksi. 

Lauantain peliin joukkue sai kärjen jo lähes ehjänä kentälle, puuttui vain Valtteri Havukainen. Tiukka ottelu meni supervuoropariin, jonka 
Lohi selvitti 2-1.

Lohesta palkittiin Aleksi Karttunen, joka löi numerolla viisi sekä jokeriksi palannut Waltteri Väistö, joka pelasi kovilla tehoilla.

Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu oli tyytyväinen lauantain tulokseen vaikka kolmekin pistettä oli kuulemma tarjolla.

”Ei tarjonnut Uran tänään oikein mitään. Mutta pelattiin varmasti kesän kehnoin ulkopeli kotikentällä siinä mielessä, että tehtiin eniten 
virheitä. Mutta hyvät on nyt fiilikset.”

Muilun fiiliksiin vaikutti varmasti sekin, että Havukainen, joka on tärkeä myös ulkopelaajna, tekee pian paluun kentille. Lisäksi loppusarja 
on lohelaisten omissa käsissä ja jaloissa, kun sillä on enää kaksi kotipeliä ja yksi vieraspeli.

Seuraavaksi Lohi pelaa Loimaalla 25.8., 
sitten 28.8. kotona Vähänkyrön Viestä vastaan rästipelin sekä lopuksi sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvan Oulun Lipon kotonaan 29.8.

Loimaa-peli on monella tapaa ratkaiseva, koska Lohi on nyt sarjassa kolmantena ja Loimaa viidentenä neljän pisteen erolla. Nousua niin ikään havitteleva Alajärven Ankkurit hävisi lauantaina.

Sarjan kärkiottelussa 
Lippo voitti Puijon tiukassa ottelussa 2-0.

Kirjoittanut: Seppo Pänkäläinen