Lohi raivasi tiensä lohkofinaaleihin kaatamalla Lahden Mailaveikot todellisen trillerin jälkeen 2-1 (7-3, 0-1, 1-0). Lahti aloitti ottelun rajusti luomalla kahdessa ensimmäisessä vuorossa kolme juoksua. Lohi heräsi peliin toisen tasoittavallaan lähtien ajamaan Mailaveikkojen johtoa kiinni. Kauaa ei tarvinnutkaan tuota odottaa kun ensimmäinen juoksu saatiin lähes heti harhalla, toisen löi Digitoimisto Verkkoon kummipelaaja Petri Pennanen tappikupperilla ja heti perään Joni Karppanen niittasi vastustamattomasti kakkosluukusta 1+1! Kun vielä kapteeni Henri Pennanen kotiutti isoveljensä viistomailalla ja vieraat tarjosivat todellisen Varkauslaisen heittotrillin juoksuttamalla Joni Jokilehtoa kotipesästä kotipesään saman heittorumban aikana, mentiin kolmanteen vuoroon Lohen 6-3 johdossa.
Tämän jälkeen Lahti ei saanut enää peliään millään uomiinsa. Lohen ulkokenttä esti Lahden hyökkäykset ja kun vielä Karppanen iski yhden juoksun keskeltä takaa, saatiin jaksolukemiksi 7-3.
Toisella jaksolla nähtiin molemmilta joukkueilta häikäiseviä ulkopelisuorituksia, komeiden syöksykoppien noustessa kirsikoiksi kakun päälle. Tauolla myös molemmat joukkueet olivat onnistuneet kadottamaan sisäpeliensä mustat kirjat sekä punaiset viivat. Näin kolmessa ensimmäisessä vuorossa lähimpänä juoksua oli kentän takaa kulkenut Schäfer. Piste saatiin kuitenkin pöytäkirjaan, kun ottelun pelituomari näytti yhden varoituspisteen arvoista keltaista läpyskää Henrik Nuutiselle, hänen tuuletettuaan kolmospesällä paloa liian lähellä hyvää ystäväänsä Hannu Virolaista.
Kiikarilukemissa neljännen tasoittavalla Lahti lähti hakemaan jaksovoittoon vaadittavaa juoksua. Kotiyleisön hurjasta mylvinnästä huolimatta vieraat onnistuivat viemään pelin superiin Mikko Muttilaisen keskisauman puhkaisulla. Supervuorossa Lohen ratkaisijaksi nousi kuitenkin, kukas muukaan kuin Tomi Lehesvuori. Lehe painoi tylysti sauman puhki, eikä Lahti saanut tasoittavallaan juoksua aikaiseksi!
Lohen kamppailut jatkuvat jo viikonloppuna. Vastaan lohkofinaaleissa asettuu Sotkamon Jymyn niukasti kellistänyt Siilinjärven Pesis. Lauantaina 18.8. pelataan Koskenharjulla ja sunnuntaina 19.8. Siilinjärvellä. Kaikki joukolla siis lauantaina Koskenharjulle – siellä ihminen viihtyy!
Ensin pelataan totta kai kotipeli, mutta jo nyt tiedoksiantona faneille, että Lohi-Pesis järjestää Mantun monttuun sunnuntaina fanimatkan. Matkan hinta on 20 euroa, joka sisältää kuljetukset sekä ottelulipun mahdollisesti ratkaisevaan finaaliin! Ilmoittautuminen matkaan onnistuu fyysisesti lauantain kotiottelussa tai puhelimitse: 040-8445290. Numerosta tavoittaa seuravaikuttaja Simo Halttusen, joka myös mielellään vastaa mieltä askarruttaviin (matkaan liittyviin) kysymyksiin.
-ilmaripajala-