Lohelta tyly kauden avaus

Lohikausi 2012 lähti näyttävästi käyntiin torstaina, kun Sotkamon Jymy saapui vierailemaan Koskenharjulle. Heti alkuun kapteeni Henri Pennanenkuten aina ennenkin – hävisi hutunkeiton, Lohi lähti sisältä, rakensi palottoman ajon ja teki neljä juoksua. Tämä tulitus johdatti vanhat ja kankeatkin vertymään, kun palkinnot Lohen puolesta kävi noutamassa, 173. suomensarjaottelunsa pelannut, Henrik Nuutinen (1+4/2, 9/10), sekä 254 superpesismittelöä läpi käynyt, Petri Pennanen (0+2/1, 6/7). Lämpimän kelin, hienoisen vastustajan avustuksen sekä miellyttävästi mukana olleen kotiyleisön tukemana, Lohi vei lopulta kainuulaisia lukemin 2-0 (14-0, 6-2).

Kuten todettua Lohi sai heti ensimmäisellä sisällään rakennettua perusajolähtötilanteen. Tätä purkamaan astui joukkueen rookie Petri Pennanen, jonka vastustamaton limbolyönti 2-pussiin, ensinnäkin toi Joni Jokilehdon kotiin, mutta myös pakotti vastustajan 2-vahdin heittämään pallon Koskenharjun katsomon yli. Hieman tästä saapui Lohen lyöjäjokerikaksikko, Tomi Lehesvuori sekä Akseli Saukkola, jatkamaan Lohen juoksuttelua kahdella riihikuivalla keskisaumavedolla. Ensimmäinen vuoro Lohelle 4–0.

Tästä jakso etenikin selvästi Lohen hallinnassa. Vierailla oli vaikeuksia saada kakkostilannetta aikaan, kun taas Lohi löi miestä kotiin läpilyönnillä läpilyönnin perään; nuorempi Pennanen pystymailalla kakkosjatkeelta 1+1 (innostui muuten niin ensimmäisestä kunnaristaan että heitti voltinkin kolmosella), Nuutinen mörkökupperilla 2-kopparin tontilta 1+2 ja Saukkola 3-leikkurilla 0+2. Loppujen lopuksi Lohi sai ensimmäisellä jaksolla 14 juoksua aikaiseksi, jättäen vieraat ilman paunan paunaa.

Toisen jakson Lohi aloitti ulkoa pitäen nollan. Sisävuoro alkoi hieman nihkeämmin, mutta kakkoskärjestä saatiin tilanne, jonka Joonas Minkkinen tyhjensikin komealla lyönnillä kakkoskopparin paikalta (1+2) avaten näin lohinuttujen toisen jakson juoksutilin. Nuutinen jatkoi vielä samalta paikalta lyönti-iloittelua kahden juoksun arvoisella lyönnillä vieden näin Lohen 5-0 johtoon. Tämän jälkeen kotijoukkue sai seuraavissa vuoroissa aikaiseksi yhden juoksun, vastustajan tehtyä kaksi, joten koko ottelu maistuvasti Lohelle 2-0 (14-0, 6-2).

Nuutisen sekä Pennasten lisäksi ottelun onnistujiin kuului koko jokerikolmikko; Lehesvuori (kotiutukset 2/2), Saukkola (kotiutukset 3/4) ja Samu Tuomaala (kentällemenot 3/3). Kokonaisuutena sarja-avaus oli jämäkkä ja tyly esitys lohinutuilta. Ulkopeli näyttäisi olevan mallillaan ja kun kevään kylmät tuuletkin ovat poistuneet Koskenharjulta, näyttää pallo lähtevän iloisesti koko ryhmän mailoista. Tästä on hyvä jatkaa keskiviikkona 23.5. kello 18.00 kun vieraaksi Koskenharjulle astelee Joensuun Maila.

Lohi – Sotkamo 2-0 (14-0, 6-2)
Tilastot:
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/ottelu2.py?data=23-8-9&id=21393

-ilmaripajala-

Vastaa