Tantulle kaksoisedustussopimus – harjoitusryhmä julki

Jo viime kesänä Lohi-paidassa pelannut Oula Tanttu nähdään Koskenharjulla myös tulevalla kaudella kaksoisedustussopimuksella. Lisäksi talven harjoitusryhmään on nimetty kuusi tryout-pelaajaa.

Lohi ja Hyvinkään Tahko ovat päässeet sopimukseen Oula Tantun kaksoisedustuksesta. Tanttu on ensisijaisesti Tahkon sopimuspelaaja, mutta mikäli riittävää roolia hyvinkääläisen Superpesis-miehistössä ei löydy, nähdään viime kesältä tuttu ykkösvahti jälleen Koskenharjun kirkkaassa auringossa.

– Oula oli jo viime kesänä joukkueen kantavia voimia ulkopelissä ja nyt vuoden vanhempana tulee ottamaan isoa roolia myös sisäpelissä. Olisi vahvistus minkä tahansa ykköspesisjoukkueen etukentälle ja toivottavasti saadaan nauttia hänen esityksistään ensi kesänä Koskenharjulla myös mahdollisimman paljon. Kiitos Tahkolle jälleen yhteistyöstä nuoren pelaajan kehittymisen varmistamiseksi, Lohen urheilutoimenjohtaja Matti Vilppola kehuu.

Menneenä suvena Tantun tilastoihin Ykköspesiksessä merkittiin kaksi tuotua juoksua ja 41 kärkilyöntiä. Näiden lisäksi näytöt Poikien Superpesiksessä riittivät Poikien Itä-Länsi-edustukseen. Kuluvan talven aikana Tanttu on kuulunut kolmessa Talvisuperin ottelussa Tahkon kokoonpanoon.

Harjoitusryhmä koossa

Jo julkistettujen pelaajasopimusten lisäksi pelipaikkaa Lohessa hakee kuusi pelaajaa. Tuttuja nimiä ovat parin vuoden tauon jälkeen paluun tekevät Mikke Nampajärvi ja Juuso Tajakka. Nuoriso-osastolta mukana ovat viime kaudella Kisapurren Pesiksessä sekä Kiri-junnuissa pelanneet Sulo Saraluoto, Antti Härkönen, Lauri Savolainen sekä Manse PP:n nuorista saapuva Antti Lepola.

– Vaikka kentällä ollaan paikallisvastustajia ja siellä pelataan vain voitosta, niin kulisseissa nuorten pelaajien osalta pyritään yhteistyöhön koko jyväskyläläisen pesäpalloilun hyväksi. Tästä syystä muun muassa Lauri on Lohen harjoitusringissä, vaikka on Kiri2020:n sopimuspelaaja, Vilppola kertoo.

Tryout-pelaajien mahdollisista sopimusmuodoista pääsemme tiedottelemaan kevään mittaan.

Lohen harjoitusryhmä kaudelle 2025

Santeri Holma

Aleksi Karttunen

Aaro Korpijärvi

Miika Peräaho

Arttu Rauhamäki

Vili Rantanen

Teemu Riekki

Tuukka Soikkeli

Niki Taijala

Mikke Tschesmenski

Väinö Virkkunen

Waltteri Väistö

Tryout:

Antti Härkönen

Antti Lepola

Mikke Nampajärvi

Sulo Saraluoto

Lauri Savolainen

Juuso Tajakka

– Syksyllä lähdettiin rakentamaan joukkuetta todella haastavasta tilanteesta monestakin syystä. Omalla urallani Lohessa identiteettinä oli tärkeää aina sellainen altavastaajuus, tietynlainen hylkiön rooli, jolle sitten Lohessa tarjotaan uusi kukoistuksen mahdollisuus luottamuksen ja ison roolin kautta. Vuosien saatossa tämä identiteetti on tarjonnut monille pelaajille isoja harppauksia urallaan eteenpäin, kun heille on annettu mahdollisuus isoon rooliin ja luotettu siihen, että pelaaja pystyy sen vastuun kantamaan, Vilppola summaa.

Lohen keski-ikä sopimuspelaajien osalta on 21 vuotta. Isojen ja valmiiden nimien perässä ei ole riehuttu, mutta sen sijaan joukkueeseen on pyritty hakemaan pelaajia, jotka ovat matkalla parhaimpaansa.

– Uskon, että vaikka paperilla emme tässä vaiheessa ole ykköspesiksen vahvimpia joukkueita, niin tämä valtava näytönhalu ja pelaajien sitoutuneisuus kehittää meitä ja Lohi tulee yllättämään monet ensi kesänä. Lohi tulee olemaan mielenkiintoinen, yllätyksellinen, nälkäinen ja altavastaajaroolista ponnistava yllättäjä ensi kesänä, Vilppola povaa.

Kausikortit kesälle 2025 myynnissä nyt! Tilaa omasi joko suoraan seuralta tai Nettilipun kautta.

Nettilipussa maksuvälineinä toimivat myös EPassi ja Smartum.

Viimeinen näytös

Viimeistä kertaa tänä kesänä. Koskenharjun Kesäteatteri esittää hersyvän farssin Lohi-Siilinjärvi!

Farssi on komedia, jonka viihdyttävyys perustuu väärinkäsityksiin, yhteensattumiin, absurdeihin tilanteisiin, verbaaliin huumoriin ja nopeaan, loppua kohden kiihtyvään juoneen. Farssit päättyvät yleensä onnellisesti.

Kyseinen farssi sijoittuu Itälohkon Suomensarjaan, jossa joukkuettaan pyörittää ahkera mutta vähäsanainen Jussi. Joukkueessa huseeraa varsinainen erilaisten miesten kerho, jossa kuitenkin jokaisella on oma paikkansa sukupuoleen, pelitaitoihin, huumoriin, seksuaaliseen ja poliittiseen suuntautumiseen tai ulkonäköön katsomatta.

Koskenharjun kesäteatteri on ollut joka kesän takuuvarma ja laadukas näytelmäelämys. Lohen tiedotuskeskuksen selvityksen mukaan ylivoimaisesti eniten katsojia keräsi vuoden 2012 karsintadraama Lohi- Haapajärvi, jonka näki 856 katsojaa. Kesän 2015 vetonaulana toimi paikallisderby Lohi-Kiri, josta nautti erilaisista tilastolähteistä riippuen 250-400 silmäparia.

Kesän 2015 suosiosta pitivät huolen estradille marssineet näyttelijäkonkarit: Jussi Muilu, Henri Pennanen, Akseli Saukkola ja Mikko Watia. Sittemmin esiintyjäkaarti on täydentynyt, kun muun muassa Riku Rytkönen, Tuomas Mattila ja Ville Rauhala pukivat Lohi-nutun yllensä.

Vuonna 2014 monen summan vuoksi Koskenharjun kesäteatteri piti välivuotta. Kesällä 2014 luotiin kuitenkin pohja, jolle on hyvä rakentaa tulevaa ohjelmistoa. Vaikka kesän 2015 näytelmissä on nähty enemmän tragikomediaa ja draamaa kuin hersyvää komediaa, on näytöskauden aikana opittu paljon.

Jyväskylän Lohen ja joukkueen puolesta tahdon kiittää jokaista mukana ollutta, niin katsojaa, talkoolaista kuin pelaajaakin. Erityismaininnan ansaitsee hurjan työn taustoilla tehneet varapuheenjohtaja Heikki Mehtonen ja huoltaja Juuso Hyvönen, jotka tekivät tästäkin kaudesta arvoisensa. Ilman Heikin panosta ei olisi ollut näyttämöä, jolla esiintyä. Ja ilman Juuson panosta, ei olisi ollut näyttelijöitä, jotka esiintyvät.

Pesäpallokausi 2015 loppuu tänään. Valehtelu on tässä vaiheessa turhaa; Kouvola-ottelun jälkeen tyhjyys on vallannut mielen. Omat odotukset eivät realisoituneet, kuten eivät joukkueen tavoitteet tai potentiaalikaan.

Se kuitenkin saatiin mitä ansaittiin – peli palkitsee vain ne keille palkinto kuuluu. Erilaisten miesten kerhossa märehtimään ei suostu kukaan. Katseet on nostettu ylös runkosarjan pettymyksen jälkeen ja tänään Jyväskylän Lohi seurana ja edustusjoukkue päänäyttelijöinä tulevat tarjoamaan Koskenharjun kesäteatterin viimeisen näytöksen. Episodi on toisen kauden loppu, mutta samalla uuden alku. Kesää 2016 varten on luotu pohja, jonka varassa myös tulevana suvena Koskenharjun Aina Aurinkoisella on tarjolla ikimuistoisina näytelmiä.

Farssin tarkoitus on siis saada yleisö nauramaan ja hymyilemään. Sirkushuvit jatkuvat taas ensi kesänä – tänään nautitaan, nauretaan ja hymyillään Aina Aurinkoisen taivaan alla viimeistä kertaa. Päätetään tämäkin farssi onnellisena.

Kiitos. Lohi on Lohi.

Elmeri Pajari