Tantulle kaksoisedustussopimus – harjoitusryhmä julki

Jo viime kesänä Lohi-paidassa pelannut Oula Tanttu nähdään Koskenharjulla myös tulevalla kaudella kaksoisedustussopimuksella. Lisäksi talven harjoitusryhmään on nimetty kuusi tryout-pelaajaa.

Lohi ja Hyvinkään Tahko ovat päässeet sopimukseen Oula Tantun kaksoisedustuksesta. Tanttu on ensisijaisesti Tahkon sopimuspelaaja, mutta mikäli riittävää roolia hyvinkääläisen Superpesis-miehistössä ei löydy, nähdään viime kesältä tuttu ykkösvahti jälleen Koskenharjun kirkkaassa auringossa.

– Oula oli jo viime kesänä joukkueen kantavia voimia ulkopelissä ja nyt vuoden vanhempana tulee ottamaan isoa roolia myös sisäpelissä. Olisi vahvistus minkä tahansa ykköspesisjoukkueen etukentälle ja toivottavasti saadaan nauttia hänen esityksistään ensi kesänä Koskenharjulla myös mahdollisimman paljon. Kiitos Tahkolle jälleen yhteistyöstä nuoren pelaajan kehittymisen varmistamiseksi, Lohen urheilutoimenjohtaja Matti Vilppola kehuu.

Menneenä suvena Tantun tilastoihin Ykköspesiksessä merkittiin kaksi tuotua juoksua ja 41 kärkilyöntiä. Näiden lisäksi näytöt Poikien Superpesiksessä riittivät Poikien Itä-Länsi-edustukseen. Kuluvan talven aikana Tanttu on kuulunut kolmessa Talvisuperin ottelussa Tahkon kokoonpanoon.

Harjoitusryhmä koossa

Jo julkistettujen pelaajasopimusten lisäksi pelipaikkaa Lohessa hakee kuusi pelaajaa. Tuttuja nimiä ovat parin vuoden tauon jälkeen paluun tekevät Mikke Nampajärvi ja Juuso Tajakka. Nuoriso-osastolta mukana ovat viime kaudella Kisapurren Pesiksessä sekä Kiri-junnuissa pelanneet Sulo Saraluoto, Antti Härkönen, Lauri Savolainen sekä Manse PP:n nuorista saapuva Antti Lepola.

– Vaikka kentällä ollaan paikallisvastustajia ja siellä pelataan vain voitosta, niin kulisseissa nuorten pelaajien osalta pyritään yhteistyöhön koko jyväskyläläisen pesäpalloilun hyväksi. Tästä syystä muun muassa Lauri on Lohen harjoitusringissä, vaikka on Kiri2020:n sopimuspelaaja, Vilppola kertoo.

Tryout-pelaajien mahdollisista sopimusmuodoista pääsemme tiedottelemaan kevään mittaan.

Lohen harjoitusryhmä kaudelle 2025

Santeri Holma

Aleksi Karttunen

Aaro Korpijärvi

Miika Peräaho

Arttu Rauhamäki

Vili Rantanen

Teemu Riekki

Tuukka Soikkeli

Niki Taijala

Mikke Tschesmenski

Väinö Virkkunen

Waltteri Väistö

Tryout:

Antti Härkönen

Antti Lepola

Mikke Nampajärvi

Sulo Saraluoto

Lauri Savolainen

Juuso Tajakka

– Syksyllä lähdettiin rakentamaan joukkuetta todella haastavasta tilanteesta monestakin syystä. Omalla urallani Lohessa identiteettinä oli tärkeää aina sellainen altavastaajuus, tietynlainen hylkiön rooli, jolle sitten Lohessa tarjotaan uusi kukoistuksen mahdollisuus luottamuksen ja ison roolin kautta. Vuosien saatossa tämä identiteetti on tarjonnut monille pelaajille isoja harppauksia urallaan eteenpäin, kun heille on annettu mahdollisuus isoon rooliin ja luotettu siihen, että pelaaja pystyy sen vastuun kantamaan, Vilppola summaa.

Lohen keski-ikä sopimuspelaajien osalta on 21 vuotta. Isojen ja valmiiden nimien perässä ei ole riehuttu, mutta sen sijaan joukkueeseen on pyritty hakemaan pelaajia, jotka ovat matkalla parhaimpaansa.

– Uskon, että vaikka paperilla emme tässä vaiheessa ole ykköspesiksen vahvimpia joukkueita, niin tämä valtava näytönhalu ja pelaajien sitoutuneisuus kehittää meitä ja Lohi tulee yllättämään monet ensi kesänä. Lohi tulee olemaan mielenkiintoinen, yllätyksellinen, nälkäinen ja altavastaajaroolista ponnistava yllättäjä ensi kesänä, Vilppola povaa.

Kausikortit kesälle 2025 myynnissä nyt! Tilaa omasi joko suoraan seuralta tai Nettilipun kautta.

Nettilipussa maksuvälineinä toimivat myös EPassi ja Smartum.

Ykköspesiksen otteluohjelma 2025 julkaistu

Ykköspesiksen otteluohjelma 2025 on nyt julkaistu. Lohen kausi alkaa 7. toukokuuta kotiottelulla Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Runkosarja päättyy 9. elokuuta Lohen ja Ylivieskan kohtaamiseen.

Lohi pelaa ensi kesänä viime kauden tapaan 24 ottelua, joista 12 kotona ja 12 vieraissa. Kesään sisältyy myös neljä paikallisottelua.

Alla täydellinen ohjelma.

Katso myös: Lohen kausikortit myynnissä nyt

  • Ke 7.5. Lohi – Kouvola 18.00
  • Pe 9.5. Kankaanpää – Lohi 18.00
  • Ke 14.5. Ylivieska – Lohi 18.00
  • La 17.5. Lohi – Simo 14.00
  • Ke 21.5. Kannus – Lohi 18.00
  • La 24.5. Lohi – Kankaanpää 14.00
  • To 29.5. Lohi – Siilinjärvi 14.00
  • Su 1.6. Koskenkorva – Lohi 16.00
  • Ke 4.6. Lohi – Seinäjoki 18.00
  • Pe 6.6. Lohi – Koskenkorva 18.00
  • Pe 13.6. Lohi – Kiri2020 18.00
  • La 14.6. Kiri2020 – Lohi 16.00
  • Ke 18.6. Kuopio – Lohi 18.00
  • Pe 27.6. Siilinjärvi – Lohi 18.00
  • Su 29.6. Lohi – Kannus 14.00
  • Pe 4.7. Simo – Lohi 18.00
  • Ke 9.7. Lohi – Helsinki 18.00
  • Ke 16.7. Lohi – Kuopio 18.00
  • Pe 18.7. Kiri2020 – Lohi 18.00
  • La 26.7. Lohi – Kiri 17.00
  • Ti 29.7. Helsinki – Lohi 18.00
  • Pe 1.8. Seinäjoki – Lohi 18.00
  • Ke 6.8. Kouvola – Lohi 18.00
  • La 9.8. Lohi – Ylivieska 16.00

Lohi pelaa talvella neljä harjoitusottelua Jyväskylässä – Tässä hallipelien ohjelma

Lohi pelaa talvella neljä harjoitusottelua Huhtahallissa. Täältä löydät hallipelien ohjelman talvella 2025.

Lohi pelaa kaikki neljä talven harjoitusottelua vastavalmistuneessa Huhtahallissa, Jyväskylässä. Ensimmäisessä ottelussa vastaan astuu Jyväskylän Kiri2020 ja seuraavissa Siilinjärven Pesis sekä Puijon Pesis.

Kiri2020 myy omaan kotiotteluunsa 15. helmikuuta 10€ hintaisia pääsylippuja. Lohen kotiotteluihin on vapaa pääsy.

Katso myös: Kausikortit 2025 myynnissä nyt – tilaa omasi postissa

Talven halliottelut, Huhtahalli:

  • Lauantai 15.2. kello 16:30 – Kiri2020 – Lohi
  • Sunnuntai 16.2. kello 16:00 – Lohi – SiiPe
  • Lauantai 29.3. kello 10:00 – Lohi – PuPe
  • Sunnuntai 30.3. kello 18:00 – Lohi – SiiPe