Lohi kaatoi KiriKisan

Otsikko: Harjoitusottelu Lohi – Kiri/Kisa
Paikka: Hipposhalli
Alkamisaika: 20:00
Päivä: 2013-02-23

Lohi jatkoi harjoitusotteluitaan Jyväskylän Kirin sekä Lievestuoreen Kisan yhdistelmäjoukkuetta vastaan, kun Joensuun Maila joutui perumaan tulonsa Hipposhalliin. Kiri/Kisa tarjosikin pätevän vastuksen Lohelle, monen nuoren pelurin ennakkoluulottomien otteiden johdolla. Lohen oma peli oli sen sijaan ailahtelevaa, mutta oma ulkopeli sekä kaksi onnistunutta sisävuoroa toivat 2-0 (3-2, 2-1) voiton.

Lohinutuissa nähtiin uusikin kasvo, kun Joensuun Mailassa Suomensarjaa viime kesänä pelannut, Jarno Volotinen puki ensimmäistä kertaa Lohen punaista päälle ja iski pelaavaan ryhmään. Volo kuului joukkueen onnistujiin ehjän ulkopelin sekä täydellisen sisäpelin johdosta.

Avausjaksolla Lohi pelasi kolme ulko- ja kaksi sisävuoroa. Ensimmäinen vuoro ei tuonut tulosta heikohkon keskittymisen johdosta, mutta toisessa saatiinkin lyötyä kolme juoksua Henri Ikosen, Petri Pennasen sekä Joonas Savolaisen voimin.

Toisella jaksolla juoksuista vastasivat Akseli Saukkola sekä Petri Pennanen. Ottelun jälkeen Lohiparvessa oli jopa apeat tunnelmat takkuisen esityksen jälkeen. Kaikin puolin ryhmä on kuitenkin mennyt koko kevään ajan eteenpäin, eikä ilmassa ole mitään syytä miksei kehitys jatkuisi. Seuraava paikka näyttää kykynsä onkin jo parin viikon päästä lauantaina 9.3. kun vastaan Hipposhallille saapuu Kouvolan Pallonlyöjät. Ei muuta kun koko väki paikalle seuraamaan Lohen talven viimeistä harjoitusottelua Jyväskylässä kello 20.15 alkaen!

Sitä ennen käy myös katsomassa Henri Ikosen mietteet lauantaisesta ottelusta Lohen Facebookista! Ja jos et vielä fanita Lohea, niin korjaapa sekin asia samantein tästä linkistä.

Lohen kokoonpano:

  1. Henri Pennanen 3p
  2. Mikko Watia L
  3. Henri Ikonen 2v
  4. Petri Pennanen 2k
  5. Joonas Savolainen 3k
  6. Petrus Heinonen 2p
  7. Eetu Ikonen 3v
  8. Jukka Ihanainen 1v
  9. Jarno Volotinen s
  10. Joonas Huovinen
  11. Akseli Saukkola
  12. Joonas Minkkinen

 

-ilmaripajala-

 

Vastaa