4.9. Raportti: Manse PP – Lohi

Lohi koki tappion ensimmäisessä osaottelussa Tampereella 2-0 (4-3, 6-0). Molemmat jaksot valuivat Lohi- nuttujen käsistä kirvelevästi viimeisissä ulkovuoroissa. Taistelu jatkuu kuitenkin lauantaina kello 14:00 Aina Aurinkoisella, joten kauan ei tarvitse synkistellä! Tampereella oli ottelua seuraamassa reilut 600 katsojaa, joten tässä lyödään Manse PP ainakin!

Ensimmäisellä jaksolla Lohi aloitti ottelun suunnitelman mukaan sisältä kapteeni Mikko Watian voitettua hutunkeiton. Joonas Savolainen löi heti luun tamperelaisten kurkkuun kiertämällä kunniaa puhtaassa kakkostilanteessa. Kolmosluukun puhkaisu toi näin 0-2 johdon Lohelle.

Kolmannessa vuorossa Pub Kierteen kummipelaaja Eetu Ikonen iski tylyllä kumuralla Lohen johdon jo kolmeen juoksuun. Kun Manse kavensi tasoittavallaan yhdellä juoksulla, edettiin viimeiseen vuoroon Lohen 1-3 johdossa. Lohi jäi juoksutta sisävuorossansa, joten kahden juoksun johdon puolustaminen jatkui. Manse PP sai tilanteen päälle, josta kotijoukkueen Jarkko Paloniemi iski jäätävällä 3-jatkelyönnillä pallon maisemiin. Lohen ulkokenttä taisteli pallon kuitenkin nopeasti takaisin kentälle, eikä lyönnistä syntynyt kuin kaksi juoksua. Tasatilanteessa 3-3 edettiin aina viimeisen lyöjän viimeisen lyöntiin. Tommi Malinen painoi kuitenkin tappikupperin väliin ja Manse vei jakson 4-3.

josa_kunnari

Toisella jaksolla edettiin jälleen ulkopelin merkeissä. Manse sai yhden juoksun, kun taas Lohi eteni juoksuitta. Neljännen aloittavalla Lohen harmittava ulkopelivirhe tappoi kuitenkin ottelun. Miro Marttila löi viimeisellä helposti 1+3. Loppujen lopuksi Lohi joutui viimeisen tasoittavalle 6-0 tappioasemassa, eikä enää noussut tästä.

Lohi sai horjutettua Mansea, mutta ei iskettyä kanveesiin. Koskenharjulla lauantaina on hyvä mahdollisuus paikata tilanne ja lähteä sunnuntaina uudelle ryöstöretkelle Kauppiin! Näin helpolla ei Lohi kaadu – isketäänpä kaikki katsomoon avustamaan: Aina Aurinkoinen kello 14:00 täyteen ja tarina jatkuu!

Manse PP – Lohi 2-0 (4-3, 6-0)

-ilmaripajala-

4.9. Ennakko: Manse PP – Lohi

Otsikko: 1. Nousukarsintaottelu: Manse PP – Lohi
Päivä: 2013-09-04
Kello: 17:00
Paikka: Kauppi, Tampere

Tänään alkaa ottelusarja, jonka voittaja nousee Ykköspesikseen kaudeksi 2014! Tampereen Kaupissa kello 17:00 aloitetaan valtavan kiehtova sarja. Jos huhupuheet pitää paikkansa, on Tampereella pesishuuma nousemassa huippuunsa ja paikalle voidaan odottaa valtavasti väkeä!

Hype Manse PP:n ympärillä ei ole täysin tuulesta temmattua. Joukkue iski runkosarjassa käsittämättömät 334 juoksua 16 ottelussa: tekee noin 21 juoksua per ottelu! Tamperelaisten ryhmä kuhisee pesispörssipisteitä. Itä-Länsi-tason Joonas Eirola on varmasti tunnetuin nimi, mutta myös Jarkko Tuikka, Miro Marttila, Jarkko Paloniemi, Juha Antikainen ja Riku Kauppinen omaavat Superpesis- kokemusta. Muutkin pelaajat ovat vääntäneet Ykköspesis- otteluita urallaan. Joukkueesta löytyy myös meille jyväskyläläisille tuttu nimi, sillä Jyväskylän Kirin kasvatti Jan Brandt hallitsee Mansen kotipesää.

Lohi selvitti tiensä nousukarsintoihin vaikeamman kautta. Vasta kolmannessa ottelussa dramaattisen trillerin jälkeen ratkennut KPL- sarja valaa uskoa Lohi- nuttuihin. Oma tekeminen on parantunut koko ajan kauden mittaan ja vastustajaa lähdetään haastamaan iloisella sisäpelillä sekä tiukalla ulkopelillä. Lohen lukkari Eetu Ikonen kuuluu ehdottomasti kauden aikana otteitaan parantaneiden joukkoon ja Edillä onkin tekemistä pitää Tampereen hurjat vasurit kurissa. Sisäpelissä Lohi luottaa kaikkiin 12 mieheen ja viuhkavelho Jyrki Faliniin ennalta suunniteltuihin, mutta myös suunnittelemattomiin pelistrategioihin.

DSC_0390

Tampere vs. Jyväskylä taistelu on nyt käynnissä! Joskin Tampereella on enemmän Facebook-tykkäyksiä kuten he sivuillaan kauniisti muistuttavat (linkki) ja enemmän Superpesis- kokemusta, niin Lohi on Lohi! Nyt kaikki jalokalan ystävät mukaan Lohen viimeiseen viikkoon: keskiviikkona Tampereella Game 1, lauantaina kello 14:00 Aina Aurinkoisella Game 2 ja viimeistään sunnuntaina (Game 3 klo 13:00 Kaupissa) tiedetään, kumpi on ansainnut paikkansa Ykköspesiksestä. Jos et pääse tänään Tampereelle, niin voit jo alkaa keräämään omaa faniryhmääsi lauantain ottelua varten. Silloin on nimittäin Koskenharjulla monttu täynnä ja hirvittävät karnevaalit!

-ilmaripajala-

21.8. Raportti: Lohi-Siipe

Lohi nappasi ensimmäisen kiinnityksen lohkofinaalipaikkaan kaatamalla Siilinjärven Pesiksen 2-0 (3-1, 2-1). Loistavassa säässä mitelty ottelu ei tarjonnut lyöntikelistä huolimatta kovin kummoista sisäpeliä. Voitto on kuitenkin tärkeintä ja tästä on hyvä jatkaa kohti lauantain vieraspeliä!

Ensimmäisen jakson Lohi aloitti sisältä. Räväkkä avaus ei mennyt aivan pelisuunnitelman mukaan, kun numerolla neljä Digitoimisto Verkkoon kummipelaaja Petri Pennanen astui lyömään, oli taululla jo kaksi paloa. Takakärjestä saatiin kuitenkin 1-2 tilanne aikaiseksi. Vierasvastus SiiPe tarjosi ystävällisellä avustuksellaan kolme juoksua heittämällä pallon kolmospuolen metsikköön. Palloi hukkui rajoittamattomalle alueelle ja Lohen kaikki etenijät lyöjää myöten rullasivat kotiin vieden Lohen 3-0 johtoon.

Lohen ulkopeli oli todella mallillaan koko jakson. Vieraat saivat tilanteita kyllä luotua komeilla lyönneillä, mutta etenijät kuolivat viimeistään kotipesän kynnykselle. Toisessa vuorossa vastustajat saivat yhden tikin, kun pienen pompotuksen jälkeen Lohi otti takapalon kolmoselta.

Laski_pajari

Toisella jaksolla molempien nihkeä sisäpeli jatkui. Täytyy antaa myös kunniaa vieraiden ulkopelille, helpolla ei saanut Lohinutut mitään. SiiPe siirtyi toisen jaksoon johtoon toisessa vuorossa (pelin kuvaan osuvasti) harhaheitolla.

Lohi lähti ajamaan takaa kolmannen tasoittavallaan. Tilanne saatiin jälleen vasta takakärjestä luotua päälle. Ensimmäisenä sitä astui purkamaan Joonas Huovinen. Teboil Keljonkankaan kummipelaaja iski merkistä oman bravuurilyöntinsä: tapin ali. Vastustamaton yläkierteinen isku yllätti jälleen vastustajan etumiehen ja Pennanen vanhempi sai tulla kävellen kotia. Seuraavana Jopo vielä töräytti tylyn laakavedon väliin ja tilanne säilyi. Lyöntivuoroon astui seuraavana Joonas Minkkinen. Ministeri ei ole turhaan tällä kaudella pelinjohdolta vastuuta saanut, mutta Minkkinen oli ladannut revolverit pudotuspelikuntoon: viimeisellä lyönnillä, kahdella palolla, pallo komeasti laakana kakkoskopparin eteen.

Lohen päästyä ottelussa jälleen kuskin paikalle, ei voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Viimeinen vuoro oli kotijoukkueen ulkopelijuhlaa, kun vastustaja ei saanut miestä edes kakkospesälle koko vuorossa. Minkkinen saa nyt yhden illan ampua pistooleilla kattoon keskustan kaksiossaan, huomenna ajatukset siirretään jo lauantain peliin. Sarja jatkuu Mantun montussa lauantaina 24.8. kello 15.00.

Lohi – SiiPe 2-0 (3-1, 2-1)

-ilmaripajala-