Lohelle tappio kenraaliharjoituksesta

 

watia
Watian tuuletukset olivat Laurinkylässä vähissä – sarjapeleissä niitä tullaan näkemään useampia!

7. toukokuuta muistetaan, muun muassa vuoden 1995 vuoksi, Suomen urheiluhistoriassa ilon ja onnen päivänä. Lohelle toukokuun 7. päivä vuonna 2015 oli kuitenkin raskas. 

7. toukokuuta, tasan 70 vuotta sitten, myös kenraali Alfred Jodl allekirjoitti ehdottoman antautumissopimuksen Reimsissa, Ranskassa, Saksan kaikkien sotatoimien lopettamiseksi. Kuusi vuotta kestänyt toinen maailmansota saatiin näin päätökseen ja koitti pisin yhtäjaksoinen Euroopassa koettu rauhanaika.

Lohi antautui Lievestuoreen Laurinkylässä huomattavasti Natsi-Saksaa helpommalla, mutta taistelu punaisten kunniasta ei missään nimessä ole ohi. Kuin Feenix-lintu, on punertava ja 90-vuotias Lohi valmis nousemaan viime vuonna poltetun Lohi-Pesiksen tuhkista takaisin Suomensarjaan.

Lohi aloittaa sarjakautensa lauantaina 16.5. kello 14:00, kun Kuopio saapuu Aina Aurinkoiselle lohiparven vastustajaksi. Kenraaliharjoitus sarja-avausta varten sujui kuitenkin ailahdellen.

Raportti:

Jo otteluun lähtö vanhalle TUL-seuralle oli vaikea, kun huolto ilmoitti vain muutama minuutti ennen ottelun alkua, että Suomeen on syntymässä porvarihallitus. Raskaasta uutisesta yritettiin hakea voimaa otteluun, mutta selvästi Kolme Ässää painoivat lohinipun takaraivossa, sillä ensimmäisen jakson sisäpeli oli vähintäänkin väkinäistä.

Ulkopeli Lohella pysyi hyvin konseptissa, mutta Lievestuoreen Kisan entisten Lohi-miesten, Jukka Ihanaisen ja Tomi Lehesvuoren, vastustamattomilla välilyönneillä jakso merkattiin kotijoukkueelle numeroin 3-0.

Laurinkylän kentän pinta on tänäkin kesänä hyvin hidas, eikä kummankaan joukkueen juoksukuntoakaan voinut varsinaisesti kehua, joten sisäpelin rakentelusta muodostui toisellakin jaksolla vaikeaa. Molempien katsojien iloksi joukkueiden lyöntipeli kuitenkin parani selkeästi toiselle jaksolle.

Toisen jakson toisesta vuoroparista syntyi pisin koskaan. Reilusti yli tunnin kestänyt vuoro sisälsi upeita lyöntejä molemmin puolin. Myös heittoharjoitukset on tehty talvella huolella, sillä useampaan kertaa molemmat joukkueet jaksoivat heittää parikin metriä yli pesävahtien. Lohi oli Laurinkylässä mukana varsin poissaolojen täyteisellä kokoonpanolla ja Kisan kokenut miehistö käytti armotta ulkopelin jättämät aukot hyväkseen.

Jussi Muilua viuhkassa tuurannut A-J Hirvonen pyrki viemään sisäpelin kehitystä railakkaasti eteenpäin. Toisella jaksolla mies vaihtoi merkkiä välillä kesken syötönkin, mikä loi omat haasteet Lievestuoreen tekemiseen. Kisa joutuikin antaumaan peräti seitsemän kertaa jakson aikana, kun oivallinen merkkipeli saatiin toimimaan.

Lopulta toinen jakso päättyi useamman eri vivahteen ja vaiheen kautta kotijoukkueen 9-7 -voittoon. Lohen huolto muistutti kuitenkin ottelun jälkeen, että päivä se on huomennakin, ja Hankasalmella sentään pysähtyy junat, toisin kuin Lievestuoreella.

Vaikka harjoitusotteluiden tulokset jäivät Lohen osalta tänä vuonna kehnoiksi, tarttui sarjakauteen paljon hyödyllistä tietoa, mistä ammentaa. Työtä on paljon jäljellä, mutta joukkueessa on kaikki potentiaali menestyksekkääseen kesään. Positiivareista jo soiteltiin, että ainakaan kesä ei voi mennä huonommin kuin viime vuonna!

Lohen harjoitusottelut tältä kaudelta on nyt pelattu. Ensi kerran Lohi iskee siis 16.5. kello 14:00 Aina Aurinkoisella, kun pelataan jo sarjapisteistä. Tule paikalle ja tuo kaverisikin!

Harjoitusottelu:

Lievestuore – Lohi 2-0 (3-0, 9-7)

Lohen kokoonpano:

1. Riku Rytkönen 3k
2. Henri Pennanen 3p
3. Elmeri Pajari s
4. Mikko Watia 2p
5. Ville Rauhala 1v
6. Akseli Saukkola 3v
7. Riku Orpana 2v
8. Miika Kotapakka 2k
9. Tuomas Pulkkinen L
10. Joonas Huovinen

-IP-

30.7. Raportti: Kisa-Lohi

Lohi sai pitkästä aikaa tuntea tappion karvasta kalkkia kärsittyään Lievestuoreella 2-1 tappion Kisalle. Lohi esitti kaikin puolin nihkeän esityksen. Tappiollisessa ottelussa emme voi ehkä kutsua ketään sankariksi, mutta annettakoon vaikka vaatimattomasti vapahtajan viitta Joonas Huoviselle, joka yksin voitti ensimmäisen jakson Lohelle.

Lohi lähti otteluun sisältä. Heti alkuun järjestettiin palot 1-3-tilanteesta ja olemalla irti kolmoselta nykäisyllä. Kahdella palolla saatiin kuitenkin ajotilanne vielä päälle. Tätä saapui purkamaan Läskin voitelija (kuvassa), puujalkavitsien erikoismies Joonas Huovinen. Keljonkankaan Teboilin kummipelaaja lämmitteli vielä ensimmäisen lyönnin, iski toisella merkistä pallon väliin ja löi viimeisellä takaa läpi. Yhteensä tuloksena neljä lyötyä, yksi tuotu ja viisi kärkilyöntiä – vain Mikko Watia Lohesta saalisti enemmän kärkkäreitä koko ottelussa. Huovinen päätti upean jaksonsa tuomalla vielä tuplajuoksun Elmeri Pajarin lyönnistä ja lyömällä kolmosluukusta viidennen juoksunsa neljännessä vuoroparissa.

Lohen ulkopeli oli läpi jakson ailahtelevaa, mutta koska kotijoukkue Lievestuore oli shokissa Huovisen ilotulituksen jälkeen, jäi Kisa juoksuitta ensimmäisellä jaksolla.

laski_voitelu

Tauolla kopissa Lohen olisi tullut lähteä ehdottomasti parantamaan ensimmäisestä jaksosta, näin ei kuitenkaan käynyt. Kisa tyrmäsi Lohen heti avaavalla sisävuorollaan iskemällä neljä juoksua; ensin kakkospussista yksi juoksu ja tämän jälkeen pallo maisemiin kakkosluukusta. Neljä juoksua ei vielä ole mitään Lohea vastaan, mutta kun jalokalat olivat tänään pikemminkin pakastesein tasolla, ei takaa-ajosta tullut mitään. Kisa sen sijaan sai jokaisella vuorollaan ainakin juoksun aikaiseksi ja vei jakson 8-1. Lohen ainokaisen jaksolla iski Joonas Savolainen.

Supervuoro oli sitten vain jatkoa toiselle jaksolle. Lohi ei saanut käännetty kelkkaansa, vaan alamäkeen luisumaan lähtenyt pulkka oli jo kaukana karussa ja Lohi rytisi perässä leuka edellä, suomuiset evät ruvella mäkeä alaspäin. Kisa sai omalla sisällään Lohen hienoisella avustuksella kolme juoksua. Tästä punanutut eivät nousseet vaan takaa-ajo jäi torsoksi.

Joonas Huovisen lisäksi ottelussa palkittiin Lohelta ulkopeliin lukkarin paikalle palannut Eetu Ikonen. Tappiosta huolimatta Lohi jatkaa lohkon kärjessä ja runkosarjan voitto on näin omissa käsissä, kun jäljellä on kolme ottelua. Seuraavan kerran pelataan vasta 10. päivä elokuuta Juvan sinisellä laguunilla. Näin Lohella on 12 päivää aikaa sulatella tappiota ja kerätä kiukku uuteen hyökkäykseen! Seuraava kotiottelu Aina Aurinkoisella on heti Juvan pelin jälkeisenä sunnuntaina 11.8. kello 14:00 Nerkoon Nuoriso-Pesistä vastaan.

Lievestuore-Lohi 2-1 (0-6, 8-1, 3-0)

Tilastot.

-ilmaripajala-