Vahvistusta kotipesään ja takakentälle – Rantanen ja Taijala Loheen!

Lohen sopimuspelaajien rinki kasvaa jälleen kahdella kun Vili Rantanen tulee taistelemaan lukkarin paikasta ja Niki Taijala toisesta kopparin tontista.

Lohen lukkariosasto laajenee 18-vuotiaalla Vili Rantasella. Hyvinkään Tahkon kasvatti on pelannut jo usemman kauden Suomensarjaa, jossa hän debytoi jo 15-vuotiaana. Viime kaudella Rantanen edusti Jokioisten Koetusta. Kesän mittaan lyötyjä kertyi 3+14 ja tuotuja 18 kärkilyöntiprosentin ollessa hyvä 64. Kaudella 2023 hän kuului myös Kempeleen Kirin harjoitusrinkiin ja oli Janne Kivipellon lukkarikoulussa.

– Nuori kaveri, joka on erittäin motivoitunut nappaamaan ykköspesisjoukkueen ykköslukkarin paikan itselleen. Hyvä saada sillekin pelipaikalle kilpailua. Vili on varmasti pelillisesti saanut hyvää valmennusta lyhyellä Kempele-visiitillään ja myös isältään, urheilutoimenjohtaja Matti Vilppola kertoo.

Moni muistaa tuoreen lohikasvon isän, Riku Rantasen, värikkäänä persoonana, joka osasi ottaa yleisönsä niin koti- kuin vieraskentillä. Ulkopelitaitojensa lisäksi vanhempi Rantanen oli myös pätevä kotiuttaja. Hirveän kauaksi omena ei ole puusta pudonnut.

– Vahvuutena lukkarina Vilillä on taktisuus ja lautasenhallinta. Myös hyvää särmää löytyy tarvittaessa. Sisäpelaajana on ainakin vipuvarsia olla myös siellä hyvä pelaaja, mutta lajitehokkuus vaatii vielä töitä fysiikan kanssa, Vilppola sanoo.

23-vuotiaalla Niki Taijalalla puolestaan on Ykköspesis-kokemusta jo parilta kaudelta. Kasvattajaseuraansa Vähäkyrön Viestiä hän edusti sarjassa kaudella 2021 ja seuraavalla kaudella puolet kaudesta sujui Alavudella. Kopparin tonttia hoitavalla Taijalalla on myös yhteistä historiaa Lohen pelinjohtaja Sauli Tyvin kanssa Vaasan Mailasta.

– Kovakätinen kolmoskoppari, joka on hakenut muutaman kauden vauhtia suomarista. Hän on tehnyt Vaasassa kovaa jälkeä vaihtajana ja on lisäksi hyvä kaari- ja joukkuepelaaja, Tyvi kertoo.

Suomensarjassa kärki on liikkunut Taijalan lyönneillä noin 70 kertaa kaudessa onnistumisten ollessa lähempänä 70% luokkaa. Lukemien painoarvoa lisää se, että Taijala on hyvin usein ollut kakkoskärjen vaihtajana.

– Hän lyö rajasta rajaan vaakamailalla ja on taitava pienten lyöjä. Purkanut paljon tilanteita kovilla ja on läpilyöntiherkkä. En näe, miksei voisi olla sitä myös Ykköspesiksessä, Tyvi arvioi.

Lisää pelaajauutisia on tulossa lähitulevaisuudessa. Sitä ennen pysykää kuulolla, kausikortit tulevat myyntiin aivan piakkoin!

Lisää jatkoja – Väistö ja Virkkunen Lohessa myös ensi kesänä!

Pitkän linjan lohelainen Waltteri Väistö ja viime kaudella rinkiin noussut Väinö Virkkunen nähdään Koskenharjulla myös kesällä 2025.

Kaudeksi 2020 Lohi-paitaan siirtynyt Waltteri Väistö jatkaa joukkueessa. Tuleva kausi on näin ollen miehelle kuudes peräkkäinen seurassa.

– Hän on esiintynyt Lohessa pitkään esiintynyt ja aikaisempina vuosina joutunut tyytymään pienempiin, vaikkakin tärkeisiin rooleihin. Näytön paikat kun on saanut, on osoittanut olevan roolinsa arvoinen ja nyt tulee taistelemaan isoista rooleista Lohen tulevassa joukkueessa, jos saa onnistuneen treenikauden alle, Matti Vilppola kertoo.

Viime kaudet Väistö on totuttu näkemään pääsääntöisesti etenijäjokerina. Näyttöpaikkoja ulkokentällä on tullut harvakseltaan, mutta myös räpylä kädessä hän on täyttänyt paikkansa linjapelaajana mainiosti.

– Lajitehokas pelaaja, joka viime kesänä esimerkiksi kesken pelin joutui jokerista hyppäämään numeroksi kaksi ja sytytti siinä pelissä muun joukkueen erittäin päämäärätietoisella vaihtolyöntipelillä. Näitä suorituksia tullaan näkemään ensi kesänä varmasti lisää. Myös pukukopin puolella tärkeä pelaaja ja selkeätä konkariosastoa jo ensi kauden joukkueesta. Joensuusta kajahtaa, Vilppola toteaa.

Piakkoin 21 vuotta täyttävä Väinö Virkkunen kuului viime kaudella Lohen harjoitusryhmään. Debyytti Ykköspesiksessä on vielä tekemättä, mutta suomensarjakokemusta löytyy jo neljältä kaudelta.

– Jyväskylän omia poikia, joka vielä metsästää läpimurtoa tälle tasolle. Pääsee kohta armeijasta ja toivottavasti saa hyvän treenikauden alle. Hyödyntämätöntä potentiaalia Väinössä on paljon ja toivottavasti nyt meidän valmennuksen avulla saa otettua seuraavia askeleita eteenpäin omalla urallaan, Vilppola pohtii.

Virkkunen on pelannut aiemmin monipuolisesti etukentällä ja linjassa. Tulevat kuukaudet tulevat määrittelemään, millaisen haasteen muulle kokoonpanolle hän tulee antamaan taistelussa pelipaikoista.

Hän on tärkeä joukkuepelaaja ja pukukoppipelaaja. Roolit ovat aikaisemmissa joukkueissa vaihdelleet ja katsotaan, mihin se tästä lähtee muotoutumaan nyt Lohen mukana, Vilppola miettii.

Lohi aloitti joukkueharjoitukset marraskuun alkupuolella. Seuraava leiri on marraskuun lopulla ja sieltä tulee viimeistään seuraavan kerran uutisia. Jos ei jopa aiemminkin….

Tschesmenski ja Korpijärvi jatkosopimuksiin

Jo viime kaudella Lohea edustaneet Mikke Tschesmenski ja Aaro Korpijärvi ovat solmineet Lohen kanssa vuoden jatkosopimukset.

Kauden 2024 Hyvinkään Tahkon sopimuspelaajana ja kaksoisedustussopimuksella Lohea edustanut Mikke Tschesmenski esiintyy Koskenharjulla tulevalla kaudella Lohen sopimuspelaajana. Vaihtolyönti- ja etenemisvoimaa tuovasta Tahko-kasvatista odotetaan kantavaa voimaa sekä ulko- että sisäpeliin.

– Vaaleatukkainen lahja Hyvinkäältä, joka tulee ottamaan ison askeleen eteenpäin urallaan ensi kaudella. Viime kesä näytti, että pystyy ulkona suoriutumaan monessa roolissa ja sisäpelissä tulee ottamaan ensi kesänä ison roolin. Erittäin motivoitunut ja näytönhaluinen kaveri, jota ehdottomasti kannattaa ensi kesänä seurata, Lohen urheilutoimenjohtaja Matti Vilppola kertoo.

Tschesmenski pystyy pelaamaan ulkopelissä sekä linjassa että takakentällä. Kaudella 2022 poikien Suomen mestaruuden Sotkamon Jymyssä voittanut pelaaja teki viime kaudella Superpesis-debyyttinsä Hyvinkäällä. Aiemmilla kausilla hän on kartuttanut kokemusta Ykköspesiksestä Simon Kirin ja Haapajärven Pesä-Kiilojen paidoissa.

– Tullee olemaan jopa yksi läpimurtopelaajista ensi kesänä, jos vain treenikausi onnistuu hyvin. Jokainen joukkue tarvitsee yhden Tschesmenskin, joten onneksi se löytyy meiltä jo omasta takaa, Vilppola ennustaa.

Kaupungin oma poika Aaro Korpijärvi puolestaan debytoi Ykköspesiksessä kesällä 2024. Monipuolisena pelaajana hän pystyy tarjoamaan haasteen muille sekä etu- että takakentällä.

– Vaaleatukkainen lahja Jyväskylästä! Tekee töitä pieteetillä ja motivoituneesti. Tulee myös taistelemaan tosissaan avauskokoonpanopaikasta ensi kesälle, Vilppola sanoo.

Valtaosan viime kautta Korpijärvi pelasi Suomensarjaa Kisapurren Pesiksessä. Pääsääntöisesti numeroilla 1 ja 2 lyönyt peluri löytyi ulkokentältä tasaisesti niin siepparin tai ykkösvahdin paikalta kuin vaativasta kolmoskopparin roolista.

– Hän on ottanut tähän asti urallaan joka talvi askeleita eteenpäin. Jos samojen askeleiden otto jatkuu, tulee varmasti tarjoamaan Jyväskyläläiselle ja lohelaiselle pesäpallokansalle paljon iloa. Rauhallinen, määrätietoinen ja pitkäjänteinen kaveri, Vilppola arvioi.

Lisää uutisia taas lähitulevaisuudessa!