28.8. Raportti: Lohi-KPL

Lohi nappasi ensimmäisen kiinnityksen nousukarsintapeleihin kaatamalla Kouvolan Pallonlyöjät kotonaan 1-0 (7-4, 1-1). Loistavan ensimmäisen jakson jälkeen kotijoukkueen peli notkahti toiselle jaksolle, mutta vain voitot lasketaan. Kiitos upealle yleisölle – kaikki 403 silmäparia oli upeasti mukana pelissä!

Lohi aloitti sisältä nihkeällä vuorolla mutta piti nollat ulkona. Toisessa vuorossa alkoi tapahtua! Takakärjestä saatiin tilanne päälle. Ensin Lohen kakkospalkittu Akseli Saukkola (kotiutukset 4/6) iski kotiin komealla vedolla kotiin Eetu Ikosen. Heti perään Joonas Huovinen kotiutti Metsä-Perälän kummipelaaja Henri Pennasen. Tämän jälkeen Lohen viuhkavelho Jyrki Falin rauhoitti tilanteen ja peliä lähdettiin pelaamaan uudestaan ykköskärjestä. Sieltäkin saatiin tilanne päälle ja juoksut mieheen iski vapailla välilyönneillä Mikko Watia sekä Petri Pennanen.

Tämän jälkeen jaksoa tähditti Saukkola-Show. SA Ukkola lyödä mäjäytti kolmannessa vuorossa yhden juoksun ja vielä neljännessä vuorossa läpilyönnillä kaksi lisää. Loistavasti kestänyt ulkopeli antoi hieman siimaa viimeisessä vuorossa kun peliä johdettiin 7-0. Kouvola myös löi vuorossa loistavasti ja pari kertaa annettiin räpylästä: tuloksena 7-4 jaksovoitto Lohelle.

DSC_0390

Tauolla Lohen peli-ilme hukkui Tourujoen juoksevaan veteen. Vastustaja sai heti ensimmäiseen vuoroon avausjuoksun Lohen räpylästä, eikä kotijoukkueen oma sisäpeli lähtenyt rullaamaan. Päätä lyötiin seinään aina kolmannen tasoittavalle asti. Tilanne saatiin jälleen takakärjestä päälle, jolloin Lohen ykköspalkittu Jukka Ihanainen (2 tuotua ja kärkilyönnit 4/5) karkasi hieman kopparilta karanneella Joonas Huovisen lyönnillä.

Ulkopeli piti viimeisessä vuorossa joten toinen jakso tasattiin 1-1 ja koko ottelu merkittiin Lohelle 1-0 (7-4,1-1). Palkittujen lisäksi Lohesta oli loistavalla pelipäällä kapteeni Watia, joka hoiteli tehtävänsä kiitettävästi niin numerolla kaksi kuin vaativalla etumiehen paikallakin. Seuraavan kerran KPL kohdataan Kouvolassa lauantaina 31.8. kello 14:00. Lohi järjestää jälleen fanimatkan, jos et muistanut ilmoittautua kotiottelun huumassa, yhteydenotot Heikki Mehtoselle: 040-701 5459.

-ilmaripajala-

27.8. Ennakko: Lohi-Kouvola

Otsikko: 1. Lohkofinaali: Lohi-Kouvola
Paikka: Aina Aurinkoinen Koskenharju
Alkamisaika: 17:30
Päivä: 2013-08-28

Lohi kaatoi Siilinjärven suoraan voitoin 2-0 ja Kouvolan Pallonlyöjät Lievestuoreen Kisan niukemmin 2-1 lohkovälierissä. Nyt pelataan paikasta nousukarsinnoissa!

Kouvolan Pallonlyöjät kaatoi komeasti toisen keskisuomalaisen joukkueen Lievestuoreen Kisan lohkovälierissä, vaikka hävisi ensimmäisen osaottelun. Upeaa juniorityötä tekevällä Kouvolalla on kaikissa ikäluokissaan joukkue mitalipeleissä. Myös suomensarjajoukkue koostuu suurimmilta osiltaan junioripelaajista, joten pelituntumaa ei ainakaan puutu, kun pojat pelaavat sekä B-poikien, A-poikien että Suomensarjan otteluita pitkälle syksyyn. KPL tulee sarjaan haastajana, mutta väkevänä sellaisena. Runkosarjan otteluiden voitot tasattiin, kun molemmat joukkueet voittivat omat kotiottelunsa.

Kouvolalta tulee nostaa esiin joukkueen harvoihin ei-juniori-ikäisiin pelaajiin kuuluva Valtteri Niskanen. Lyöjäjokeri omaa vaaralliset lyönnit ympärikenttää ja kuuluu joukkueen ratkaisijoihin. Toinen kova kivi kammettavaksi on KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen, joka tekee tunnetusti kaiken mahdollisen sekä mahdottoman joukkueensa voiton eteen. Kuuma sarja on varmasti tiedossa, kun persoonia löytyy molemmilta puolilta, eikä provosoinneiltakaan kenties vältytä.

JoukkueetSlider_KPLPOF1

Lohi lähtee Kouvolan kaatoon kaksi puhdasta voittoa takanaan. Ulkopeli on ollut omalla tasollaan, mutta sisäpelissä Lohella jäi huomattavasti parannettavaa tähän sarjaan. Lohen tasaisempiin suorittajiin kuulunut Joonas Savolainen on pelaaja jota on syytä tarkkailla. Yllättäjäosastolta kannattaa painaa mieleen lyöjäjokeri Joonas Huovinen, jolta löytyy potentiaalia ja pelipäätä kuumiin peleihin. Kahdella kärjellä tasaisen tappavasti iskevä sisäpelirykmentti omaa paljon potentiaalia joka alueella, eikä turisteja viuhkavelho Jyrki Falinin ryhmityksessä tunnetusti ole.

Lohi teki loistavan valmistavan harjoituksen maanantaina ja pieniä muutoksia tullaan näkemään niin pelisapluunassa kuin kokoonpanopuolellakin Siilinjärvi-sarjaan nähden. Jätetään muutokset kuitenkin vielä salaisuuksiksi ja tulkoon jokainen itse ottamaan selvää asiasta Koskenharjulle!

Lohi pelasi kaikki vähäjuoksuista kamppailua Siilinjärveä vastaan, eikä mikään kieli siitä, että lohkofinaaleissakaan herkuteltaisiin suurilla juoksumäärillä. Tasaista vääntöä on luvassa, mutta mikäs sen parempaa yleisölle! Kuumat ottelut starttaa huomenna keskiviikkona kello 17:30 Aina Aurinkoisella! Nyt on tosipelien aika ja kaikkien kynnelle kykenevien on saavuttava paikalle Kouvolan kaatoon!

-ilmaripajala-

24.8. Raportti: Siipe-Lohi

Lohi eteni lohkofinaaleihin puhtaasti kahdella voitolla kaatamalla Siilinjärven Pesiksen vieraissa 0-2 (2-3,2-3). Savolaiset iskivät otteluun aivan erilaisella tunnetasolla kuin keskiviikkona, mutta sekään ei riittänyt Lohen kaatoon.

Lohi aloitti ottelun komeasti tekemällä tilanteen ykköskärjestään. Tätä astui purkamaan ottelun ykköspalkittu Joonas Savolainen, joka löi tylysti pallon merkistä väliin. Kakkoskärjestä saatiin vielä tehtyä uusi tilanne samassa vuorossa. Tällä kertaa tilannetta astui purkamaan viimeisenä lyöjänä Joonas Minkkinen, joka pakotti vapaalla lyönnillään vastustajan takakentän virheeseen ja vei Lohen 0-2 johtoon. Siipe tasoitti tilanteen kuitenkin heti omalla tasoittavallaan. Siilinjärven ensimmäisen lyöjän, ensimmäisen lyönti yllätti Lohen ulkokentän kunnarin arvoisesti. Vielä jatkotilanteesta Siilinjärvi sai keskisaumalyönnillä tasoituksen 2-2.

Ottelun toinen vuoropari edettiin tasaisissa merkeissä. Suurimman mylläkän sai aikaan Joonas Minkkinen jonka 2-luukku lyönnin sai vastustajan kakkosvahti Perttu Westersund haettua aivan maan rajasta kopiksi. Itse kopista voidaan olla jo montaa mieltä, mutta kovin hässäkkä saatiin aikaiseksi kun tuomarit päättivät polttaa Lohen etenijän kolmoselta irti olleena.

Tunteet jatkuivat kuumina molemmin puolin läpi ottelun. Kylmäpäisyyttä osoitti Lohesta Akseli Saukkola joka iski komeasti kolmossauman puhki kolmannen aloittavalla. Vastustamaton lyönti vei Lohen 3-2 johtoon, vaikka Saukkola joutui lyömään palloa melkoisesta väärästä, Lohen mailamiehen vedellessä tuttuun tapaan hirsiä kaarella. Koska Siilinjärvi ei tästä enää kyennyt nousemaan, vaan Lohen ulkopeli oli rautaisessa iskussa, saivat vieraat ensimmäisen jakson kiinnityksen 3-2.

watia

Toisen jakson aloitti Siilinjärvi sisältä lyöden heti juoksun tauluun. Lohi ei omalla vuorollaan mitään aikaiseksi, mutta nousi tasoihin toisen tasoittavalla. Asialla oli jälleen kerran ykköspalkittu Savolainen jonka vapaa 2-sauman puhkaisu kiidätti Lohikapteeni Mikko Watian kotiin. Siilinjärvi kampesi itsensä kuitenkin heti seuraavassa vuorossa takaisin johtoasemaan. Kun kolmas vuoro ei Lohelle tuonut menestystä, siirrettiin ratkaisu viimeiseen vuoroon.

Tuossa vuorossa rooliin nousi jälleen kerran se kuuluisa possu. Nyt en puhu Babesta, vaan vaihtotilanteissa välimiehenä pelaavasta ulkomiehestä. Ottelun ratkaisu nähtiin, kun kärkikaksikko Henrik Nuutinen-Mikko Watia pakotti vastustajan välimiehen ratkaisevaan harhaheittoon. Ykköstilanne muuttui äkkiä Lohen kahdeksi juoksuksi, kun pallo lingottiin kauaksi Mantun montun perille.

Siipe – Lohi 0-2 (2-3, 2-3)

Tilastot.

Lohkofinaalit alkavat 28.8. keskiviikkona klo 17:30 Aina Aurinkoisella Koskenharjulla. Kaikki kannustamaan Lohi voittoon, kun vastaan asettuu Lievestuoreen Kisan jatkosta pudottanut Kouvolan Pallonlyöjät!

-ilmaripajala-