4.9. Raportti: Manse PP – Lohi

Lohi koki tappion ensimmäisessä osaottelussa Tampereella 2-0 (4-3, 6-0). Molemmat jaksot valuivat Lohi- nuttujen käsistä kirvelevästi viimeisissä ulkovuoroissa. Taistelu jatkuu kuitenkin lauantaina kello 14:00 Aina Aurinkoisella, joten kauan ei tarvitse synkistellä! Tampereella oli ottelua seuraamassa reilut 600 katsojaa, joten tässä lyödään Manse PP ainakin!

Ensimmäisellä jaksolla Lohi aloitti ottelun suunnitelman mukaan sisältä kapteeni Mikko Watian voitettua hutunkeiton. Joonas Savolainen löi heti luun tamperelaisten kurkkuun kiertämällä kunniaa puhtaassa kakkostilanteessa. Kolmosluukun puhkaisu toi näin 0-2 johdon Lohelle.

Kolmannessa vuorossa Pub Kierteen kummipelaaja Eetu Ikonen iski tylyllä kumuralla Lohen johdon jo kolmeen juoksuun. Kun Manse kavensi tasoittavallaan yhdellä juoksulla, edettiin viimeiseen vuoroon Lohen 1-3 johdossa. Lohi jäi juoksutta sisävuorossansa, joten kahden juoksun johdon puolustaminen jatkui. Manse PP sai tilanteen päälle, josta kotijoukkueen Jarkko Paloniemi iski jäätävällä 3-jatkelyönnillä pallon maisemiin. Lohen ulkokenttä taisteli pallon kuitenkin nopeasti takaisin kentälle, eikä lyönnistä syntynyt kuin kaksi juoksua. Tasatilanteessa 3-3 edettiin aina viimeisen lyöjän viimeisen lyöntiin. Tommi Malinen painoi kuitenkin tappikupperin väliin ja Manse vei jakson 4-3.

josa_kunnari

Toisella jaksolla edettiin jälleen ulkopelin merkeissä. Manse sai yhden juoksun, kun taas Lohi eteni juoksuitta. Neljännen aloittavalla Lohen harmittava ulkopelivirhe tappoi kuitenkin ottelun. Miro Marttila löi viimeisellä helposti 1+3. Loppujen lopuksi Lohi joutui viimeisen tasoittavalle 6-0 tappioasemassa, eikä enää noussut tästä.

Lohi sai horjutettua Mansea, mutta ei iskettyä kanveesiin. Koskenharjulla lauantaina on hyvä mahdollisuus paikata tilanne ja lähteä sunnuntaina uudelle ryöstöretkelle Kauppiin! Näin helpolla ei Lohi kaadu – isketäänpä kaikki katsomoon avustamaan: Aina Aurinkoinen kello 14:00 täyteen ja tarina jatkuu!

Manse PP – Lohi 2-0 (4-3, 6-0)

-ilmaripajala-

4.9. Ennakko: Manse PP – Lohi

Otsikko: 1. Nousukarsintaottelu: Manse PP – Lohi
Päivä: 2013-09-04
Kello: 17:00
Paikka: Kauppi, Tampere

Tänään alkaa ottelusarja, jonka voittaja nousee Ykköspesikseen kaudeksi 2014! Tampereen Kaupissa kello 17:00 aloitetaan valtavan kiehtova sarja. Jos huhupuheet pitää paikkansa, on Tampereella pesishuuma nousemassa huippuunsa ja paikalle voidaan odottaa valtavasti väkeä!

Hype Manse PP:n ympärillä ei ole täysin tuulesta temmattua. Joukkue iski runkosarjassa käsittämättömät 334 juoksua 16 ottelussa: tekee noin 21 juoksua per ottelu! Tamperelaisten ryhmä kuhisee pesispörssipisteitä. Itä-Länsi-tason Joonas Eirola on varmasti tunnetuin nimi, mutta myös Jarkko Tuikka, Miro Marttila, Jarkko Paloniemi, Juha Antikainen ja Riku Kauppinen omaavat Superpesis- kokemusta. Muutkin pelaajat ovat vääntäneet Ykköspesis- otteluita urallaan. Joukkueesta löytyy myös meille jyväskyläläisille tuttu nimi, sillä Jyväskylän Kirin kasvatti Jan Brandt hallitsee Mansen kotipesää.

Lohi selvitti tiensä nousukarsintoihin vaikeamman kautta. Vasta kolmannessa ottelussa dramaattisen trillerin jälkeen ratkennut KPL- sarja valaa uskoa Lohi- nuttuihin. Oma tekeminen on parantunut koko ajan kauden mittaan ja vastustajaa lähdetään haastamaan iloisella sisäpelillä sekä tiukalla ulkopelillä. Lohen lukkari Eetu Ikonen kuuluu ehdottomasti kauden aikana otteitaan parantaneiden joukkoon ja Edillä onkin tekemistä pitää Tampereen hurjat vasurit kurissa. Sisäpelissä Lohi luottaa kaikkiin 12 mieheen ja viuhkavelho Jyrki Faliniin ennalta suunniteltuihin, mutta myös suunnittelemattomiin pelistrategioihin.

DSC_0390

Tampere vs. Jyväskylä taistelu on nyt käynnissä! Joskin Tampereella on enemmän Facebook-tykkäyksiä kuten he sivuillaan kauniisti muistuttavat (linkki) ja enemmän Superpesis- kokemusta, niin Lohi on Lohi! Nyt kaikki jalokalan ystävät mukaan Lohen viimeiseen viikkoon: keskiviikkona Tampereella Game 1, lauantaina kello 14:00 Aina Aurinkoisella Game 2 ja viimeistään sunnuntaina (Game 3 klo 13:00 Kaupissa) tiedetään, kumpi on ansainnut paikkansa Ykköspesiksestä. Jos et pääse tänään Tampereelle, niin voit jo alkaa keräämään omaa faniryhmääsi lauantain ottelua varten. Silloin on nimittäin Koskenharjulla monttu täynnä ja hirvittävät karnevaalit!

-ilmaripajala-

1.9. Raportti: Lohi-Kouvola

Lohi nappasi paikan nousukarsintaotteluita käsittämättömän trillerin jälkeen. Sateisessa säästä pelattu ottelu tarjosi todellisen jännitysnäytelmän, joka ei koleasta kelistä huolimatta jättänyt ketään kylmäksi!

Lohi aloitti ottelun sisältä, mutta merkkivirheet sekä turhat palot sävyttivät tekemistä. Kouvola pelasi tasoittavallaan todella pitkän sisävuoron lyöden 0-3-tilanteessa koppia mies kerrallaan. Viimeisenä lyöjänä Valtteri Niskanen kuitenkin onnistui vieden keskisaumavedollaan vieraat 0-1 johtoon. Toisessa vuorossa Lohen sisäpeli aukesi hieman, mutta kolmesta kotiutusyrityksestä huolimatta juoksutili jäi avaamatta. Upean ulkovuoron jälkeen tultiin kolmannen aloittavalle. Tilanne rakennettiin JyväsGolfin kummipelaaja Joonas Savolaiselle, jonka vapaa takakentän isku toi kotiin Mikko Watian!

Viimeinen vuoro meni aivan ulkopelijuhlaksi molempien osalta. Kotijoukkue ei saanut yhtään yritystä kotiin, Kouvola sai yhden siinä kuitenkaan onnistumatta. Näin ensimmäinen jakso pelattiin tasan 1-1.

titanicin nokka

Toisella jaksolla Lohi oli kaksi ensimmäistä vuoroa niskan päällä. Eetu Ikonen jatkoi upeita otteitaan lautasen äärellä ja sisäpelissä tilannetta syntyi. Kotiutusyritykset jäivät kuitenkin torsoiksi ja Kouvola siirtyi kolmannen vuoron alussa 0-1 johtoon Markus Piispan lyönnillä.

Lohi aloitti raivoisan takaa-ajon (Tai kuten VP asian ilmoitti: ”Tästä alkaa vaaaaaaaltavaaa takaaaaa-ajo!”). Kolmas vuoro ei vielä tuonut tulosta ja neljännen tasoittavallakin tilanne näytti pahalta kun ykköskärki epäonnistui, eikä kakkoskärjessäkään ollut enää paljon jalkoja jäljellä. Henri Pennanen eteni kuitenkin kentälle. Jukka Ihanainen pomputti paineen alla upeasti kahta väliä rakentaen kolmostilanteen. Takatilannetta astui purkamaan Akseli Saukkola, jonka määrämittainen kakkosrajavarsi toi Pennasen kotiin ja pelin tasoihin! Lohella oli tilaisuutensa vielä voittaakin peli, mutta juoksua ei saatu aikaiseksi.

Supervuorossa Lohi esitti kauden parasta ulkopeliään (Vallu sanoisi että perusvarma..). KPL jäi näin nollille ja Lohi siirtyi tasoittavalle hakemaan vain yhtä ainokaista juoksua. Kärjestä saatiin tilanne päälle ja kukas muukaan kuin Saukkola tilannetta purkamaan. Viimeisellä lyönnillä Teli tiputti pallon vaakamaila näpyllä etukentälle, valmiiksi katsottuun paikkaan. Lyönti riitti tuomaan siivet saaneen Mika Pesosen kotiin ja Lohi vei kamppailun 1-0 (1-1, 1-1, 1-0)!

Pelit jatkuu keskiviikkona 4.9. kello 17:00 Tampereella Manse PP:tä vastaan! Kotiottelu pelataan lauantaina 7.9. kello 14:00 Aina Aurinkoisella! Nyt nollaillaan tämä ilta tätä peliä ja huomenna aloitetaan taistelu noususta Ykköspesikseen!

-ilmaripajala-