Lohi kaatoi Alajärven Ankkurit murskalukemin

Miesten Ykköspesisseuran Jyväskylän Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu on odottanut Alajärven Ankkureiden nousua sarjan kärkinelikkoon. 
Keskiviikkoisen Koskenharjun vierailun jälkeen Ankkkureille voi luvata jotain ihan muuta kuin nousujuhlia tälle kaudelle: Lohi tuuppasi 
Ankkurit pohjaan luvuin 2-0 (8-0, 14-2).

Näin Lohi jatkaa mahtavia otteitaan Ykköspesiksessä ollen sarjan kovin yllättäjä ja ihan kärkihaminoissa.

Ottelun ratkaisu koostui kahdesta tekijästä, Lohen voimalyönneistä ja Ankkureiden kehnosta lukkaripelistä. Keltanokka Tuukka Etula nimittäin 
antoi lohelaisille peräti kuusi vapaataivalta, vieläpä tilanteessa, jossa Ankkureilla oli mahdollisuus kääntää ottelu edukseen ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla Alajärvi olikin sitten ihan purjeessa.

Outoa illassa oli sekin, että mailanvarressa Etula oli joukkueensa parhaita.

Lohi loi 28 kolmostilannetta ja moukaroi niistä 22 juoksua kovalla prosentilla. Jokerilyöjät Juuso Tajakka ja Teemu Lepistö löivät kolme 
juoksua mieheen. Matti Vilppola pelasi sisällä 100 prosentin tehoin vaihtajana, kun taas Veeti Lankinen eteni loukkaantumisensa jälkeen 83 
prosentin tehoin (4/5).

Kaikki lohelaiset onnistuivat mailanvarressa, ja kun vastustaja sai vain kaksi juoksua, niin eihän ulkopelaaminenkaan huonoa ollut.

Jussi Muilu oli illan saldoon enemmän kuin tyytyväinen: pitkästä aikaa kolme pistettä helpolla iltapuhteella.

”Tässä on ollut 12 peliä lyhyeen aikaan. Kiva, kun nyt pääsi vähän helpommalla. Olen aivan hirveän tyytäväinen illan peliin, tuli onnistumisia laajalla rintamalla. Alajärvi on legendaarinen joukkue ja 
tuntuu hyvältä sellaisen voittaminen. Mutta pysytään nöyrinä,” Muilu kertoi pelin jälkeen.

Kirjoittanut: Seppo Pänkäläinen

Lohelle kolmas perättäinen voitto

Jyväskylän Lohi voitti sunnuntaina miesten pesäpallon Ykköspesiksessä jälleen lukemin 1-2. Tällä kertaa voittoon riitti hyvä supervuoro.

Alavuden Peli-Veikot karkasi superissa jo 2-0-johtoon. Lohi ei kuitenkaan lannistunut vaan tuli takaa voittaen lopulta superin 2-5. Superissa Juuso Tajakka iski kaksi juoksua ja ottelu ratkesi Lohelle, kun Alex Leinonen löi tämän jälkeen takaa läpi.

Ikävä uutinen on, että joukkueen kärkietenijä Veeti Lankinen loukkasi sunnuntaina Alavudella jalkansa lämmittelyssä ja pelasi vain ulkona. Se on iso lovi Lohen etenemisvoimaan ja sisäpeliin.
 
Illan ottelusta Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu totesi, että ensimmäinen jakso oli erinomainen.

”Toisella jaksolla oltiin huonompia ja kaveri löi hyvin. Onneksi superissa Juuso Tajakka iski kaksi. Lopullinen niitti oli, kun Alex Leinonen löi heti perään takaa läpi. Heikki Rantanen pelasi lukkarina taas hyvin.”

Muilu on valitellut kovaa pelitahtia, mutta ei auta. Kaksi pistettä Alavudelta on hyvä saldo, mutta Muilun mukaan todellinen mittari on ensi keskiviikon peli Alajärven Ankkureita vastaan Koskenharjulla.
 
”Se on tärkeä peli, Alajärvi nousee varmasti neljän sakkiin. Mutta hyvää 
meidän tekemisessä on, että usko ei pojilta lopu missään vaiheessa.”

Lohi kaatoi UPV:n kotikentällä

Jyväskylän Lohi menetti yllättäen pisteen miesten pesäpallon Ykköspesiksen sarjajumbolle Ulvilan Pesä-Veikoille kotonaan Koskenharjulla lauantaina.

Kaksikin pistettä oli työn takana, sillä Ulvila pakotti Lohen kotiutuslyöntikisaan johtaen sitä parhaimmillaan jo 0-3. Lohi tuli kuitenkin takaa toisella kotarikierroksella ja löi tarvittavat viisi juoksua. Näin ottelu päättyi 2-1 (1-2, 9-3, 0-0, 5-4).

Ennen lauantain peliä Lohi oli sarjassa kolmantena ja Ulvila hännänhuippuna. UPV:n yksi piste nosti sen ohi Laukaan Urheilijoiden, kun taas Lohi säilyi kärkinelikossa.
 
Lohi voitti 3-tilanteet Koskenharjulla 18-9 ja jokerilyöjä Juuso Tajakan iskut olivat lauantaina kohdillaan. Miehen tehot olivat 1+6. Tajakka myös toi kaksi juoksua. Mutta ensimmäisen jakson tehottomuus niisti sen pisteen.
 
”Tuli yksi estämistilanne, josta vihellettiin meille kaksi paloa. Kyseenalainen tuomio. Mutta oltiin me kyllä löysiä kolme vuoroparia. Käy raskaaksi pelata koko ajan neljää vuoroparia, vaikka samahan se on kaikille. Jotain henkistä väsymistä on
varmaan. Mutta Juuso pelasi mahtavan pelin. Ihan ottamattomia olivat
miehen lyönnit vastustajalle,” Lohen pelinjohtaja Jussi Muilu kertoi.
Eikä Muilu ole huolissaan yksittäisistä pistemenetyksistä. 

”Ihan iloisilla mielin ollaan, kun kotari voitettiin.”