Lohen kausi 2026 huipentuu nousukarsintoihin – Tässä ohjelma & aikataulut

Jyväskylän Lohi eteni Suomensarjan pudotuspeleissä nousukarsintaotteluihin.

Lohi kaatoi Suomensarjan Itälohkon finaaleissa Imatran Pallo-Veikot voitoin 2-1 ja eteni näin Ykköspesiksen nousukarsintaotteluihin. Karsintasarja pelataan tällä kaudella Suomensarjan Pohjoislohkon voittajaa vastaan, joka on ylivoimaisesti oman lohkonsa voittanut Oulun Lippo.

Lohen ja Lipon välinen ottelusarja pelataan paras kolmesta, eli ottelusarjan voittoon vaaditaan kaksi otteluvoittoa. Nousukarsintojen voittaja nousee Ykköspesikseen kaudelle 2027.

Kotietu sarjaan on runkosarjassa paremmalla pistekeskiarvolla pelanneella Oulun Lipolla. Ottelusarja alkaa lauantaina 29. elokuuta Oulun Raksilassa ja jatkuu sunnuntaina 30. elokuuta Aina Aurinkoisella Koskenharjulla.

Liput pudotuspeleihin voit ostaa ennakkoon nettilippu.fi -palvelusta tai portilta. Nettilipuissa maksutapana verkkopankkimaksu, Epassi ja Smartum. Portilla käy kortti ja käteinen.

Huomaathan, että kausikortit eivät oikeuta sisäänpääsyyn pudotuspeleissä. Kausikorttilaiset voivat kuitenkin ostaa alennetun 8€ lipun. Alle 15-vuotiaat ovat aina tervetulleita Lohen otteluihin ilmaiseksi.

Lauantain fanireissusta Ouluun voit lukea lisää Lohen kannattajayhdistyksen sivuilta: https://tonninkalat.com/

Pudotuspelien ohjelma:

  • 1. Nousukarsinta: Oulu – Lohi lauantaina 29.8. klo 16:00
  • 2. Nousukarsinta: Lohi – Oulu sunnuntaina 30.8. klo 14:00
  • (Tarvittaessa) 3. Nousukarsinta: Oulu – Lohi lauantaina 5.9. klo 16:00

Osta liput Lohen nousukarsintoihin tästä >>

Lohen pudotuspelit jatkuvat perjantaina 21.8. kello 17:30

Jyväskylän Lohi jatkaa Suomensarjan pudotuspeleissä lohkofinaaleihin. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 21.8. kello 17:30. Tässä pudotuspelien ohjelma ja tietoa lipuista.

Lohi kaatoi lohkovälierissä Kiteen Pallon puhtaasti voitoin 2-0 ja eteni lohkofinaaleihin. Myös Imatran Pallo-Veikot kaatoivat oman vastustajansa Kouvolan puhtaasti 2-0 ja näin Lohi sekä IPV kohtaavat itälohkon finaaleissa.

Lohen ja Imatran kauden keskinäiset kohtaamiset menivät molemmat Lohelle, mutta ennen kaikkea Lohen kotiottelussa nähtiin kaikenlaista tapahtuu, kun voitto merkattiin Lohelle vasta kotiutuslyöntien jälkeen 2-1 (3-1, 0-3, 3-2).

Otteluparin voittaja etenee nousukarsintoihin, jossa vastaan tulee pohjoislohkon voittajajoukkue. Nousukarsintojen voittaja sen sijaan nousee Ykköspesikseen kaudelle 2027.

Liput pudotuspeleihin voit ostaa ennakkoon nettilippu.fi -palvelusta tai portilta. Nettilipuissa maksutapana verkkopankkimaksu, Epassi ja Smartum. Portilla käy kortti ja käteinen.

Huomaathan, että kausikortit eivät oikeuta sisäänpääsyyn pudotuspeleissä. Kausikorttilaiset voivat kuitenkin ostaa alennetun 8€ lipun. Alle 15-vuotiaat ovat aina tervetulleita Lohen otteluihin ilmaiseksi.

Vieraspelireissuista voit kysyä lisää Lohen kannattajayhdistykseltä: https://tonninkalat.com/

Pudotuspelien ohjelma:

  • 1. Lohkovälierä: Lohi – IPV perjantaina 21.8. klo 17:30
  • 2. Lohkovälierä: IPV – Lohi lauantaina 22.8. klo 15:00
  • (Tarvittaessa) 3. Lohkovälierä: Lohi – IPV tiistaina 25.8. klo 17:00

Osta liput Lohen ensimmäiseen pudotuspeliotteluun tästä >>

Jyväskylän Lohi ry:n kevätkokous 18.6.2026

Jyväskylän Lohi ry pitää kevätkokouksen torstaina 18.6.2026 kello 18:00 Koskenharjulla.

Jyväskylä Lohi ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Koskenharjun kentällä torstaina 18.6.2026 kello 18:00. Kokouksessa käydään läpi kevätkokouksen sääntömääräiset asiat.

Jyväskylän Lohi ry – Kutsu kevätkokoukseen:

Paikka: Koskenharjun kenttä, Niskakuja 6b, 40200 Jyväskylä
Päivämäärä: Torstai 18.6.2026
Alkaen: Kello 18:00

Tämän vuoden jäsenmaksun voit maksaa Jyväskylän Lohen tilille:

FI15 5290 0220 0813 66
Saaja: Jyväskylän Lohi ry
Summa: 20€
Viite: 100052

Uudet henkilöt voivat liittyä Jyväskylä Lohi ry:n jäseneksi täältä >>

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1) valitaan kokoukselle tarpeelliset toimihenkilöt;
2) valitaan pöytäkirjan tarkistajat;
3) esitetään hallituksen/johtokunnan kertomus seuran toiminnasta
edelliseltä kalenterivuodelta;
4) esitetään tilinpäätös edelliseltä kalenterivuodelta ja tilintarkastajien
lausunto;
5) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä;
6) valitaan seuran edustajat ja varaedustajat eri järjestöjen ja yhteisöjen
kokouksiin;
7) käsitellään seuran aloitteet ja esitykset eri järjestöille ja yhteisöille;
8) päätetään seuran koollekutsumistavasta seuran sääntöjen
9 §:n edellyttämällä tavalla; sekä
9) käsitellään kokoukselle tehdyt esitykset ja muut esille tulevat asiat.

Lisätiedot ja kyselyt:

hyvonen1 (a) gmail.com
Puh: 040 867 4201

Juuso Hyvönen
Puheenjohtaja
Jyväskylän Lohi ry