Ohessa koonnos 5.11.2026 pidetyn syyskokouksen pääkohdista.
Jyväskylän Lohi Ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin torstaina 5.11. Hipposhallin auditoriossa. Tilaisuudessa käytiin läpi seuran toimintakertomus,talousarvio sekä valittiin toimihenkilöt toimintakaudelle 2027.
Seuran johtokunta vuodelle 2027:
Puheenjohtaja: Juuso Hyvönen
Varapuheenjohtaja: Mikko Huuska
Sihteeri: Antti Ruotsalainen
Taloudenhoitaja: Matti Mäkinen
Muut jäsenet:
Jani Kokkonen
Markus Komi
Tino Mehtonen
Elmeri Pajari
Kokonaisuutena seuran vuosi 2026 oli urheilullisesti menestyksekäs. Tämä heijastui myös talouden parantumiseen. Kuten monet Keskisuomalaisen uutisointia
seuranneet havaitsivat, Lohi on pystynyt lyhentämään esimerkiksi Jyväskylän kaupungille olevia velkoja jo lähes puolet, kun otetaan huomioon julkisuuteen kerrottujen lukujen lisäksi marraskuun lopun maksuerät. Tästä
huolimatta vallitsevaan tilanteeseen ei voi tuudittautua, vaan työ seuran kehittämiseksi kohti korkeampia sarjatasoja jatkuu. Positiivisia merkkejä on kuitenkin useita ja joukkuekin näyttäisi rakentuvat urheilullisesti vähintään yhtä kovaksi kuin päättyneellä kaudella. Lohi on Lohi myös vuonna 2027!
Jyväskylän Lohi Ry. Johtokunta