Lohella toisenlainen pesisviikonloppu

Lohi vietti viikon takaisen viikonlopun sekä maanantain hieman erilaisissa merkeissä, kun lauantaina pelattiin TUL:n mestaruusottelu ja maanantaina siirryttiin Kampuksen kentälle Jyväskylän Kesä – festivaalien teltanpystytystalkoisiin. Tänään tarjotaan suurille faneille kuvakollaasia näistä tapahtumista, ennen herkullisen tuplareissun raportointia!

Ensimmäisellä jaksolla Lohen jalat jäi bussiin ja Jokioinen hallitsi tapahtumia.

Horisontissa siintää sorsapari?

Esa aktiivisena.

Iso kiitos Kuneliuksen Jaskalle mukaanpääsystä lyhyellä varoitusajalla. Entisen Lohinutun toilailuja pääsee nykyään seuraamaan helpoiten Happeen edutusjoukkueen otteluissa.

 

Jaska oli koko päivän hahmo. Saksari alkufutiksessa, lämmittelyn jälkeen kuvaan Esko Koveron kanssa, pelissä yksi lyöty ja pari hätäisempää ratkaisua.. Ottelun jälkeen körttiringin sekä jälkipelien ykkösmies.

 

Toisella jaksolla Lohi sai pelijuonesta kiinni.

1-2 johtoasema sai kapteeninkin kasvoille..

..pelivirneen..

sekä hymynkareen.

Tuomaala...

..ja Pajari tositoimissa.

Lohi joutui loppujen lopuksi tyytymään hopeamitailehin.

Maanantaina tappiota lähdettiin purkamaan talkootyöllä.

Mutta mitäs hemmettiä Puisto tekee talkoissa?

Ahaa.. Tuli hakemaan TV-aikaa tietysti!

Orpana oli tällä kertaa kuitenkin lipevämpi ja vei haastattelupaikan.. Kaikkien helpotukseksi kyseinen pätkä oli kuitenkin sensuroitu valtakunnallisesta lähetyksestä.

Vallu ja V-P muodostivat porayksikön.

Rakettiryhmä (Pajari, Karppanen, Jokilehto) keskittyi Esan johdolla seinien pystytykseen.

Kaikkien hämmästykseksi teltta saatiin pystyyn ja se myös pysyi kasassa läpi festivaalien.

Teksti: -ilmaripajala-
Kuvat: Juha Savolainen.

 

 

 

 

 

Vastaa