Lohi jatkaa puhtaalla pelillä

Lohi jatkaa taivaltaan suomensarjan itälohkossa puhtaalla pelillä kaadettuaan kotona Joensuun Mailan 2-0 (5-0, 10-1). Illan maestroksi nousi, jälleen lautasen äärellä huippuotteita esittänyt, sekä tänään myös mailan varressa dominoinut, Joni Karppanen (1+3/3, 9/11). Jälleen hienossa lyöntikelissä pelattu ottelu tarjosi sekä huippusuorituksia, että kohtalaisia huonoja hetkiä molemmin puolin. Lohi jatkaa menoaan seuraavat kaksi ottelua vieraissa, joten seuraavan kerran Koskenharjulla nähdään lohipesistä vasta 5. päivä kesäkuuta.

Hutunkeitossa Lohen kakkospalkittu, kapteeni Henri Pennanen, voitti (!) hutunkeiton ja kotijoukkue siirtyi ulos. Vierailijat lähtivät heti alusta haastamaan komeilla lyönneillä punanuttujen ulkokenttää ja saivatkin tilanteen päälle. Lohen takatilanne oli kuitenkin betonia ja näin ensimmäisen tasoittavalle päästiin nollat taulussa. Juoksunteon aloittikin tuossa vuorossa Lohen numero kymmenen, Tomi Lehesvuori, joka lävisti Joensuulaisten ulkokentän 1-2-tilanteessa viimeisellä lyönnillään 2-rajaleikkurilla. Kun heti perään Ville Paltamaa hänkin viimeisellään – löysi täydellisellä vaakamailalla tilaa 2-kopparin edestä, ensimmäinen vuoro punaisille 2-0.

Tästä eteenpäin Lohen ulkopeli piti varmaakin varmemmin läpi jakson jättäen vieraat nollille. Henri Ikosen loistavalla 2-jatkelyönnillä saatiin toisessa vuorossa kaksi juoksua ja Lehesvuoren kumuralla yksi. Kolmannen vuoron ollessa täyttä huttua kotijoukkueelta, Lohi joutui tyytymään ensimmäisellä jaksolla viiteen juoksuun.

Illan Maestro

Tauon jälkeen jatkettiin Lohen sisävuorolla. Heti tehtiinkin perusajolähtö tilanne, josta Pennanen täräytti tappikupperilla juoksun. Tämän jälkeen saatiin myös takakärjestä ajotilanne aikaiseksi, jonka Karppanen purki vähintäänkin tyylikkäästi; riihikuiva veto koppareiden väliin tuloksena 1+3. Hetken päästä tuli jo lisää, kun kapteeni Pennanen kotiutti nerokkaasti 1-3-tilanteessa Karppasen tuppinäpillä. Vastustaja kyllä karvasi aggressiivisesti kahdella, mutta Henin tuppinäpyn taika pakotti Joensuun ykkösvahdin heittämään pallon kakkoselle kotipesän sijasta. Tämän jälkeen Lohi joutui antautumaan kerran mutta iski viisi itse, joten loppulukemat 2-0 (5-0, 10-1).

Keskiviikkoinen ottelu oli selkeästi Lohen sarja-avausta heikompi esitys useiden räpellysten, merkkivirheiden sekä harhaheittojen johdosta. Peruspilarit ovat kuitenkin kaikki loistavasti kunnossa. Hienosäätöä tulee tehdä, kun lauantaina on jo vastassa vaikeassa vierasottelussa Lahden Maila-Veikot. Keski-Suomessa pelataan seuraavan kerran tiistaina 29.5. kello 18.00, kun Lohi matkaa Lievestuoreelle Kisan vieraaksi. Näiden koitosten jälkeen palataan kotistaadiumille 5.6. tiistaina kello 18.00, kun vastustajaksi saapuu Siilinjärven Pesis.

Lohi – Joensuun Maila 2-0 (5-0, 10-1)
Tilastot:
http://www.bittilahde.fi/cgi-bin/tilastot/ottelu2.py?data=23-8-9&id=21461

-ilmaripajala-

Vastaa