Raportti: Suomensarjapesistä! Lohi avasi pudotuspelit voitolla

Syksyinen kostea sää, kova tunnelataus, paljon varsin hämmentäviä tilanteita ja lopulta niukka voitto Lohelle 2-1 (3-1, 0-6, 1-0).

Koskenharjun Kesäteatteri tarjoili yleisölle Lohen tyylille uskollisesti monivaiheisen jännitysnäytelmän, missä tapahtumia riitti taas oikealla ja vasemmalla.

Suomensarjassa marinoitua pelinjohtaja Jussi  Muilua erikoiset tilanteet eivät kuitenkaan yllättäneet, päinvastoin. Muilulle ottelu eteni todella odotetusti.

Katso Muilun kommentit pelin jälkeen videolta. Raportti jatkuu videon jälkeen.

Ottelun alku oli Lohelle loistava. Kapteeni Henri Ikosen voitettua hutunkeiton siirtyi joukkue ulkopeliin ja piti vakuuttavasti nollan. Sisävuoroon tultiin latautuneina ja tilannetta saatiin nopeasti päälle. Teemu Lepistö, Tuomas Mattila ja Mikko Watia veivät lyönneillään Lohen nopeasti 3-0 -johtoon. 

Juva ei Lohen salama-alusta kuitenkaan hätkähtänyt, vaan paransi peliään koko ajan. Myös Juvan kokoonpanossa nähtiin mielenkiintoinen vahvistus, kun Superpesiksestäkin varsin tuttu Saku Kapanen pelasi vieraiden numerolla kolme.

Kapasen johdolla tai Kapasesta huolimatta, Juvan ulkopeli oli keskiviikkona todella vahvalla ja aggressiivisella pelipäällä. Juvan rohkea ulkopeli sotki pahasti Lohen sisäpeliä, mutta loistavan ulkopelinsä johdosta Lohi vei jakson lukemin 3-1.

Toinen jakso jatkui siitä mihin edellinen jäi

Toisella jaksolla ote pysyi ikävä kyllä Juvan hallinnassa. Vieraat pelasivat röyhkeää ulkopeliä, eikä Lohi meinannut löytää ratkaisuja mihinkään tilanteeseen. Ennen kaikkea kotiuttaminen (4/12) oli ottelussa Lohelle hankalaa.

Kliseinen lausahdus ”kun et itse tee, kaveri tekee” piti jälleen pintansa. Lohen hakatessa päätä seinään mailassa, sai Juva vastaavasti itseluottamusta omaan sisäpeliinsä. Pari äärimmäisen kovaa lyöntiä yhteen vuoroon ja vierailijat olivat yhtäkkiä 6-0 -johdossa.

Pelinjohtaja Jussi Muilu tarjosi illan komeimmat tuuletukset.

Supervuorossa iski jälleen Lohi

Lähtökohdat supervuoroon olivat haastavat. Teemu Lepistön saatua kovan iskun pallosta jalkaansa viimeisessä sisävuorossa, jouduttiin supervuoroon tekemään vaihdoksia. Pelinjohtaja Muilu arpoi pikavauhtiin uuden sisäpelijärjestyksen ja jokerilyöjä Juuso Tajakka nostettiin Lepistön tilalle ulkopeliin.

Lohi ei ole tällä kaudella hävinnyt ainoatakaan supervuoroa ja sama itseluottamus saatiin koottua loukkaantumisista huolimatta myös tällä kertaa supervuoroon. Ensin ulkona Lohen etukenttä suolasi lukkari Heikki Rantasen johdolla miehet nopeaan tahtiin pesille, eikä vieraat saaneet aikaiseksi edes kolmostilannetta.

Tasoittavalla sisävuorollaan Lohi teki palottoman ajolähdön välittömästi kolmella ensimmäisellä lyöjällä ja perusajolähtötilannetta saapui purkamaan Tuomas Mattila. Mattila iski hermopallon linjaan, mikä riitti tällä kertaa 1-0 -voittoon.

Lohi – Juva 2-1 (3-1, 0-6, 1-0)

Otteluvoitot: 1-0
Yleisöä: 275
Lohen palkitut: Heikki Rantanen, Mikke Nampajärvi
Tilastot >>

Otteluvoitot ovat nyt Lohelle 1-0, kun kahdella voitolla irtoaa paikka lohkofinaaleihin. Seuraavan kerran pelataan lauantaina 18.8. kello 16:00 Juvalla ja mahdollinen kolmas sekä ratkaiseva ottelu isketään Aina Aurinkoisella Koskenharjulla sunnuntaina 19.8. kello 14:00.

Kiitos loistavalle yleisölle kannustuksesta! Lauantaina mennään taas. Voit seurata Lohen menoa Juvalla mm. Lohen Instagram-tililtä.

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.