On katkon aika

Lohen pelikirjaan oli merkitty aika katkaisuun tulevalle lauantaille. Tosin jos pelit olisivat päättyneet runkosarjaan, katkolle olisi menty vähän erilaisissa tunnelmissa kuin nyt.

Huikeita aikoja elellään

Anteeksi vaan meidän kaikkien työnantajien puolesta. Jos viime viikolla odoteltiin nousukarsintapelien alkamista parrankasvua vessan peilistä tarkkaillen, tällä viikolla kello on tikittänyt niin hitaasti, että olen vaihtanut kolmesti patterit tietokoneeseen ja neljästi kännykkään. Ajatukset tuntuvat vähän väliä eksyvän lauantaihin ja niihin kokemuksiin, mitä meillä vielä on siellä edessä. Toisaalta työt on tullut tehtyä normaaliakin nopeammin ja tehokkaammin, että pääsee kotiin odottamaan pelin alkua. Alkais nyt jo!

Opit viikonlopusta talteen

Viime viikonloppuna mentiin erinomaisen päättäväisinä Sotkamoon. Tehtiin se, mitä oli tilattu ja tultiin kotiin voittaaksemme. Sunnuntaina oltiin lähellä, mutta Sotkamo oli parempi. Oltiin ns. 60 minuutin kunnossa, mutta se ei kolmen tunnin pelissä tietenkään riitä. Parannettiin peliämme lauantaista kuitenkin niin paljon, että tuskinpa suomisarjatilastoihin olisi merkattu ottelutuloksen perään sulkuihin ”tuurivoitto” vaikka olisi voitettukin. Oman, hyvin subjektiivisen näkemyksemme mukaan, pelasimme upealle kotiyleisölle kauden parhaan pelimme, mutta se ei ihan riittänyt. Kopparipelimme oli lauantaina upeaa ja nyt se tarttui myös linjan luottomiehiin, jotka taistelivat pallot kiinni ja paloiksi uskomattoman hienosti.

No mitä nyt sitten tehdään? Takki oli ymmärrettävästi aika tyhjä sunnuntai-iltana. Onneksi ei tarvinnut saman tien lähteä pelaamaan. Petri Matikaisen termejä käyttäen me söimme sen paskan ja menimme eteenpäin. Sitkas kakku kuitenkin oli ja sitä mutustellessa ehti kyllä miettiä syntyjä syviä. Peruskysymyksenä on tietysti se, uskommeko sunnuntain esityksen riittävän ensi lauantaina Sotkamossa? Pystymmekö itse samaan vielä toisen kerran, pystymmekö vielä hiukkasen nipistämään paremmaksi samalla sapluunalla? Vai ajoiko Sotkamo ohi ja meidän pitää reagoida keksimällä pyörä uudestaan? Sotkamon tuntien, sillä on vielä yksi napsu kiristettävää, joten hyvin todennäköisesti meidän pitää pelata vähintään sunnuntaisella tasolla toisen kerran ja parantaa tietyissä iskun paikoissa tekemistämme.

Peli on muuttunut kuukaudessa paljon

Onpa eri meininki, kuin kotoisessa itälohkossa. Emme ole pelanneet näin hyvää lukkaria vastaan, koko kesänä vastustajan kopparit eivät ole montaa välilyöntiä kopiksi hamunneet (saati niistä polttaneet), mutta nyt tuo vastustajan kopparikaksikko on muuttanut kotiuttamistamme yllättävän paljon. Ja eipä voi kuin ihailla Jymyn nuoren joukkueen tasaista, taktista osaamista – sieltä on tullut tasan se, mitä Sotkamossa syntymätodistuksen liitetiedostossa jaetaan ja mikä tuntuu olevan kainuulaisten peruskoulujen opetussuunnitelmassa heti äidinkielen ja matematiikan jälkeen tärkeimpänä osattavana asiana. No me tulemme täältä Suomen sivistyksen kehdosta ja yritämme näin kokeneempina ja hitaampina oppia kainuulaisen pesäpallon laajaa oppimäärää Muilun tenttimänä. Tiedämme olevamme isompia, vahvempia ja komeampia, mutta viekas kainuulainen on hankala pysäytettävä. Videoita on täälläkin katsottu, hinkattu ja jopa laitettu siihen VHS-laitteeseen virta, mutta ei siitä sen enempää. Järvenpääläinen analyytikkomme Timotei Räty neuvoi käyttämään pikakelausta, jotta saataisiin juoksumme näyttämään nopeammalta, mutta tähän hätään kaivettiin kuitenkin pohjalainen nopeusharjoitus, jonka tuloksia voitte ihailla tämän linkin takaa. Juoksujärjestyksessä harjoitteessa Koskenharjulla kirmaavat Orpana, Pajari, Pennanen, Mattila ja Ikonen. Tekniikat alkavat olla kohdillaan, lantio ylhäällä. Vai mitä, Otto?

Viimeinen mahdollisuus on huikea tsäänssi

Moniko on voittanut Sotkamon Jymyn syyskuussa Hiukassa? Ei noussut montaa kättä. Entäpä kahdesti? Rohkeasti vaan käsiä tai niitä lampaanvehkeitä ylös. No nyt on hiljaista. (Ihan pakko kysyä tästä mauttomasta kaarella kuullusta tokaisusta, että mistä sinä lähes-kaima tiedät nuo lampaan värkit noin tarkkaan?).

Tuollainen temppu, Sotkamon voittaminen syyskuussa Hiukassa, on sarjatasosta riippumatta tilastoharvinaisuus. Siihen pystyvät vain kovimmat jätkät. Tämä on tietysti hyvä juttu, koska meillä pelaa aika kovia jätkiä, millä tahansa mittapuulla katsottuna. Nämä jätkät jaksavat viikosta toiseen Muilua ja minua, Hyvösen kiukkuja aina pelipäivien lähellä sekä Jopon juttuja aina saunailtojen läheisyydessä. Jos tuo ei karaise, niin mikä sitten? Meitä on potkittu ja meitä on kiusattu, mutta edelleen rasvaevä heiluen ja kylkiviiva kiiltäen porskutamme menemään. Koville jätkille paistaa aina aurinko, siksihän me Koskenharjulla kotipelit pelataan. Nyt ollaan kuitenkin vieraissa. En tiedä kuin yhden hienomman paikan syksyiselle pesispelille kuin Hiukka (Koskenharju) ja yleensä Hiukassa pelataan syksyisin vain isoista panoksista. Ei siinä muuta vikaa ole kuin etäisyys Jyväskylästä.

Lauantai on vuoden 2016 Lohen joukkueen viimeinen yhteinen kilpailutapahtuma. Se on viimeinen yhteinen mahdollisuutemme nauttia yhdessä jopa niin, että Akulta lipsahtaa pieni hymynkare suupielestä (se kyllä vaatii voiton lisäksi 2+16 lyötyä 100 % tehoilla, että Aku olisi semisti tyytyväinen). Lauantai on selkeä loppu tälle kaudelle, tälle rojektille. Ei tarvitse enää miettiä uskaltaako kotona lähtiessään mainita, että tältä reissulta tuskin iltauutisille (tiistaiksi) ennättää, kävi miten kävi. Voi rauhassa pakata partahöylän ja Peakin poolopaidan mukaan ja keskittyä antamaan kaikkensa kentällä, koska Hirvonen ei tule muistuttamaan tiistain treeneistä eikä edes Orpana jää pelin jälkeen loppuverkkaamaan. Ehkä twerkkaamaan (tämmöinen vanha jäärä ei ole ihan varma mitä sana tarkoittaa, mutta lauantai näyttää)? Tulemme joka tapauksessa jättämään ison muistijäljen lohelaiselle ja jämsäläisiksi naamioituneelle pesisyleisölle taistelutahdosta, jonka vakaasti uskomme riittävän myös menestykseen lauantain pelissä. Itsellemme olemme velkaa vielä sen, että muistamme nauttia tästä upeasta mahdollisuudesta olla voittajia syyskuussa Sotkamossa. Jopa tuplasti. Ei näitä pääse edes kovin moni yrittämään, saati näissä onnistumaan.

Suunnitelma on siis selkeä: lauantaiaamuna kohti Sotkamoa, pelataan hyvin, otetaan oletettavasti tiukasta pelistä voitto kotiin, kätellään vastustaja, siivotaan pukukoppi vimpeliläisiä varten ja käydään Jöllistä Kaesan kotileipomon nyrkkirieskaa tuliaisiksi rouvalle, että saa tulla myöhässä kotiin. Wili sanoo LOL ja sittenpä se on siinä. Lauantai näyttää, mihin meistä on.

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.