#LohionLohi!

Kohtalaisen paljon virrannut vettä Tourujoessa siitä, kun viimeksi on Lohen nettisivuille kirjoitettu nousuterveisiä. Ja taas kirjoitetaan. Tässä vaiheessa nostan isosti hattua niille eri urheiluseurojen tiedottajille ja mediavastaaville, jotka pystyvät heti ratkaisupelin jälkeen saamaan jotakin järkevää sisältöä kannattajien ihasteltavaksi. Minä en kuulu tuohon joukkoon. Tosin en ole tiedottaja enkä mediavastaavakaan.

Vaikeimman kautta

Lohen kausi päättyi siis lauantaina Sotkamon Hiukan stadionilla Sapsojärven aaltoihin. Ja miten loppuikin! Parikymmenpäinen Lohen upea, suomisarjan paras fanijoukko jaksoi pitää ääntä tyhjällä stadionilla kolme tuntia. Aivan huikea fiilis kiittää ihmisiä, jotka olivat tulleet meitä kannustamaan 400 km:n päähän ja saivat palkintonsa, kuten mekin saimme. KIITOS!

Niin se peli… Oli huomattavasti heikkotasoisempi kuin viikkoa aiemmin. Ottelun panos tai vastustajan tunteminen varmaan vaikutti, koska eihän siellä oikein mitään saatu aikaan. Avausjaksoa hallitsimme kaikkien muiden tilastojen, paitsi juoksujen osalta. Kolmostilanteet meille muistaakseni 9-4, mutta jaksosta ansaittu ja karvas tappio 3-1. Tauolla sitten kani hatusta ja uusi lyöntijärjestys, jolla lähdettiin pelaamaan ykköspesispaikasta. Tilanne kolmannen tasoittavalle tullessa 5-1 Jymylle ja hampaita ei niin ihan älyttömästi naurattanut. Sitten se sytyke meidän peliin jostakin tuli ja jo kolmannessa vuorossa Pulkkisen kunnarilla lukemiin 5-5 ja neljänteen vuoroon. Joka oli ulkopelillisesti loistava ja sisäpelillisesti lähellä… noo, katastrofia. Saatiin vihdoin kahdella palolla kakkostilanne, jossa Aku sanoi kiss kiss ja löi pallon noin 270 km/h vauhdilla kakkosvahdille. Aikaa pelin päättämiseen oli vaikka ja kuinka, mutta heitto painui 3-pesältä vahdin ohi ja toinen jakso 5-6 meille. Supervuorossa huikea ulkopelimme jatkui, ainoan 3-tilanteen teki ottelun tuomaristo. Tasoittavalla sisävuorolla perusajolähtö peruspesäpalloilijoiden peruskärjestä ja Heikki Koivulan perusratkaisulla voittojuoksu.

Ja pelin tilastot tästä.

 

Upean joukkueen upea kausi

Sotkamo tarjosi huikean hienon vastuksen. Tunteet oli pinnassa molemmin puolin loppukiilassa ja -saunassa. Suomisarjasuperin itälohkon mestaruus ja kaksi voittoa syyskuisesta Hiukasta ovat kuitenkin sellainen hauiksennäyttö, että tämä joukkue voi olla hyvällä omalla tunnolla itsestään ylpeä. Saatiin voitto ja nyrkkirieskaa, käytiin tutustumassa Ylä-Karjalan helmeen, Nurmeksen urheiluravintoloiden edelläkävijään Oluttupa Obottaan ja laulettiin vähäsen. Puheitakin pidettiin. Orpana sai tehtyä loppuverryttelyn Koskenharjulla ja Guggenheim ei saanut valtion rahaa. Oli kiva reissu, ei pelkästään viimeiset kuusi tuntia bussissa vaan koko kaksi vuotta tämän joukkueen kanssa. Wili sanoi LOL.

On aika uuden

Paljon on tapahtunut viimeisen parin päivän aikana jyväskyläläisessä pesäpallossa. Suuri jytky oli nousumme, mutta myös naapurin valitettava tippuminen. Vilpittömästi tsemppiä sinivalkoisille, toivottavasti tämä tuo sähköiset paikallispelit ainoana positiivisena asiana. Syksy tulee olemaan erilainen tämän kaupungin pesäpalloelämässä.

Joka syksy joukkueet uudistuvat väkisinkin. Joku lopettaa, joku vaihtaa paikkakuntaa, joku ei pysty sitoutumaan erilaisten syiden takia. Lohi 2017 on varmuudella erilainen kuin tämän vuoden jalokala. Seuratkaa tiedotuksia. Se lienee varmaa, että Koskenharjulla pelataan ensi kesänä pesäpalloa kattamattoman katsomon edessä, että aurinko pääsee vapaasti paistamaan.

Tässä vaiheessa perinteiset… Kiitos perhe ja läheiset, kiitos seura. Kiitos kaikki joukkueen jäsenet!

Nousua olivat tänä vuonna tekemässä:

Henri Ikonen, Mr. Varmuus. Rauhallinen, eleetön 2-vahti, jonka onnistumisprosentit hipoo taivasta. Tosin ulkopelissä teki enemmän virheitä kuin koskaan, jotkut väittävät että yhteensä kolme koko kaudella. Kärkilyöntitilaston voittaja runkosarjassa, kärkilyöntiprosenttien kolmonen suurimman osan pelanneista.

Aleksi Karttunen, voittaja. Suurin ero kauteen 2015; meillä oli luotettava, voittava lukkari. Sen minkä fysiikassa (vielä) häviää, pelipäässä voittaa. Ja koputuspöydässä. Tästä pelaajasta kuullaan vielä paljon, rikkonee isänsä saavutukset ennen kuin parta alkaa kasvaa.

Heikki Koivula, täsmäase. Paluu pelikentille tapahtui osissa, johtuen fysiikan rajoitteista, mutta kentälle tultuaan luottomies kaikissa toimissa. Esimerkillinen ja positiivinen asenne, teki kovimmat suoritukset aina kun tarvittiin.

Jaska Kunelius, joukkuepelaaja. Iso pelaaja, urheilija, esikuva siitä, mitä on huippu-urheilu. Opetti meille enemmän kuin me hänelle, paljon pelillistä rooliaan enemmän. Osuvien sutkautusten Euroopan ennätys Imatran uudella kentällä. Hyvä aihio!

Joni Luukkainen, idän pikajuna. Timanttiset jalat tähän nippuun. Ailahteli suorituksissaan jonkin verran, mutta nopeudellaan toi ulkokenttään aina tilaa myös läpilyönneille, kun vastustaja ei voinut puolustaa pelkkiä kovia. Liperiläisyydestä plussaa tietenkin. Aina valmis kaikkeen, oli fyysinen lokaatio missä vaan.

Tuomas Mattila, Pelimies isolla peellä. Vaivat haittasivat menoa, mutta kentälle päästyään sarjan paras etumies ja loppupelien vaarallisin lyöjä (lyöjätilaston kolmonen, kärkilyöntien kakkonen). Kokenut ja älykäs pelaaja. Ehkä ihminenkin. Huikea seppä!

Riku Orpana, urheilija. Huikea henkilökohtainen hyppy syksystä 2014 tähän päivään, tehnyt niin valtavan määrän töitä omatoimisesti että se hyppy ei ole Rikua seuranneille edes yllätys. Jutut voisi olla parempia, mutta komeus paikkaa. Tällä työmäärällä ylittää vielä monia esteitä urallaan.

Elmeri Pajari, sielu. Kiitos sille, jolle se kiitos kuuluu. Ilman Elmeri Pajaria ei olisi Lohea nähty suomisarjassa 2015, eikä todennäköisesti 2016. Mies, jonka henkilökohtainen missio sai seuran nousemaan Tourujoesta ja lähtemään taas pelikentille. Pelillisesti todella iso panos varsinkin loppukaudesta, kun niitä kovia suorituksia piti tehdä.

Henri Pennanen, kapteeni. Esimerkillinen ja kaikkien kunnioituksen ansaitsema, moneen rooliin sopeutuva. Söpö. On esikuvana marraskuussa Harjun portailla ja syyskuussa alkuverryttelyfutiksessa. Ja kaikissa tapahtumissa siinä välillä. Huikeat kaksi viimeistä peliä ulkokentällä.

Tuomas Pulkkinen, seinä (se varmuus tuli käytettyä Ikosen kohdalla). Kahteen kauteen on pelannut nyt yhden huonon pelin, eikä sekään ollut kovin huono. Vaivat haittasivat loppukaudesta harjoittelua, mutta pelasi juuri sellaista peliä, mitä 2-kopparilta pyydetään. Sisällä vain oikeita ratkaisuja, joskin Sotkamossa piti lyödä koppi eikä takaa läpi… No, saa sitä kerran sooloillakin.

Ville Rauhala, jätkä. Epäonnisen edellisen kauden jälkeen huikea suoritus. Uusi pelipaikka haltuun ja sisällä kaikki roolit hallinnassa. Jopa pehmeäkätiset näpyt. Potentiaalia on vaikka mihin, fysiikka penkkipunnerrusta lukuunottamatta erinomainen, taktisesti pohjalainen.

Riku Rytkönen, mopoilija. Aloitti suuressa roolissa sisällä ja uudella pelipaikalla ulkona. Harmittava käsivamma siirsi loppukaudeksi jokeripaitaan, jossa taiteili multijokerina pudotuspeleissä upeat tehot. Kenties liian fiksu, mutta peittää sen hyvin boheemilla käytöksellään. Mies kuin veistos.

Akseli Saukkola, mörssäri. Lyöjätilaston ylivoimainen voittaja, Sotkamon kaataja. Lyö kovempaa kuin moni superissa; nyt sai noita lyöntejä myös rajojen sisäpuolelle. Pudotuspeleissä välillä siirto 2-tilanteen vaihtajaksi, jossa Sotkamossa viileästi 4/4. Tasaisuudessa vielä kehitettävää, mutta 60 lyötyä juoksua on semmoinen määrä, että ne saa lyödä yhdessä tai kahdessakymmenessä pelissä, ei siihen silti tänäkään vuonna muut pystyneet.

Mikko Watia, Vanha k.. eikun Kokemus. Pelinlukua, pyyteetöntä työtä sisällä ja ulkona ja kopissa. Jalat maan pinnalla, pilke silmäkulmassa. Kun Wili kiittää minun ja Muilun perhettä paluumatkalla bussissa, eihän siinä voi kuin ihmetellä mikä timantti tämä mies on. Tästä miehestä suorastaan tihkui voittamisen kiima jo Kouvolassa, eikä ihan kuivana pysynyt Sotkamossakaan.

Jussi Muilu, Velho. Työmäärä joukkueen kokoamiseksi ja kaiken järjestämiseksi on valtava. Rehellinen ja suora, mutkaton suomenhevonen. Tärkein kokoava voima tälle joukkueelle, kaikki haluavat näyttää Jussille olevansa luottamuksen arvoisia. Iso respect. Tämmöisiä miehiä jokaiseen tarvittaisiin jokaiseen pesisseuraan!

Juuso Hyvönen, Römpsis. Huoltaja Matkahuollon armosta. Kaikki peliin, hyvässä ja pahassa. Elää niin tunteella tälle joukkueelle, että ansaitsee huomionsa maailmankuulujen jyväskyläläishuoltajien top-listalle Vallun ja Virpiön jatkoksi.

Otto Raja-Aho, Kyrpis. Toi uusia tuulia nopeusvalmennukseemme, kehitystäkin joihinkin jalkoihin. Uskomaton tietotaito, kohtalainen huumorintaju.

Joonas Huovinen, ___. Huonojen juttujen erikoismiesten äiti ja siskonmies samassa paketissa. Loppuottelusarjan Facebook-taltioinnit ovat saaneet kaikki suurimmat tv-yhtiöt kiinnostumaan Joposta action-filmien olaltakuvaajaksi ja juontajaksi. Saa nähdä, viekö isommat rahat tämän miehen?

A-J Hirvonen, tämän puuduttavan kirjoitelman värkännyt.

Seurajohto ja talkoolaiset; anteeksi, etten kaikkia teitä muista kuitenkaan nimeltä mainita. Mutta ilman teidän työpanostanne, emme olisi näitäkään, meille todella merkittäviä urheiluhetkiä saaneet kokea. Se, mitä tässä seurassa tehdään, myös tehdään. Jossakin kenties puuhastellaan enemmän, mutta saadaan vähemmän aikaan. Kiitos ainakin Heikki, Manu, Taru, Kurre, Simo, V-P, O-P, ja monet muut!

Kiitos kaikki matkaamme seuranneet ja tukeneet, niin fanit kuin sponsoritkin! Lisää mahtuu molempia. Koskenharjulla tavataan, viimeistään 2017.

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.