Lohi voittoon upeassa trillerissä!

Olipa yksi hienoimmista pesispeleistä Jyväskylässä kuluneena kesänä! Halusimme haasteen, saimme sen ja vastasimme siihen upealla tavalla. Lohi uiskentelee kesätauolle sarjakärjessä tappiottomana kun paikallisvastus Kiri kaatui eilen kotiutuskisan jälkeen lukemin 1 – 2 (6-8, 4-3, 0-0, 0-3). Iso kiitos Hippokselle saapuneille Lohi-faneille, jotka pitivät hienosti ääntä läpi ottelun. Lukumääräisesti ei tehty Hippoksen kesän katsojaennätystä, mutta tunnelmallisesti ei tehnyt edes tiukkaa. Kiitos ja hatunnosto erityisesti Jämsän suuntaan!

Tähän väliin esitän suuret pahoittelut tämän(kin) nettijutun viivästymisestä Cheersissä asiaa ihmetelleille kannattajille. Allekirjoittanut on viettänyt vuoden valoisinta aikaa tänään mahdollisimman paljon pimeässä huoneessa migreenikohtausta potien, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa.

Miehekäs vastine shokkialulle

Ensimmäisen aloittavan jälkeen tennispelissä olisi siirrytty jo toiseen erään. Kiri aloitti sisällä eikä tuntunut saavan mitään aikaan. Kenttä oli tyhjänä puoleen väliin lyöntikierrosta ja vasta ripeäkinttuinen Mursu Karppanen saatiin saateltua kolmospesälle. Mutta sitten alkoi rumputuli: jokeri Juuso Tajakka löi ja tällä kertaa Rauhalan Ville ajatteli lähteä juhannuksen viettoon viime vuotta siistimmässä kunnossa eikä pysäyttänytkään palloa päällä (eikä millään muullakaan). Taululle kaksi juoksua. Sitten Kiri juoksutti lyöjäjokerit Tajakan ja Atte Brandtin kotiin. Ja kun lyönti tippui väliin, niin se myös tippui väliin. Ensimmäistä tasoittavaa päästiin aloittamaan 6-0 tappioasemasta. Mutta niskat eivät naksahtaneet poikki, päinvastoin. Ensimmäiseen vuoroon yksi juoksu, toisessa kahden juoksun päähän ja kolmannessa tasoihin. Ulkopeli löysi tutut uomansa, eikä Kiri päässyt ensimmäisen sisävuoronsa jälkeen koko jaksolla yrittämään kotiutusta kuin yhden kerran. Viimeisen tasoittavalle tulimme siis tasatilanteessa ja upean ratkaisun jaksolle löi Ville Rauhala. Pallo maisemiin 3-puolelta Muilun ohjeistuksen mukaisesti 2-tilanteessa ja jaksovoitto kotiin.

Nihkeämpi toinen jakso

Kuten koko pelin, Kiri oli iholla. Pelin luonne muuttui lyöntikilpailusta tasaiseksi kärkikamppailuksi, johon ei  ehkä tarvittavalla vakavuudella osattu tauolla suhtautua. Kiri kotiutti huikealla prosentilla (10/12 koko pelin kotiutukset) ja onnistui ulkona estämään pidemmät painostusjaksomme. Lukkari Jesse Suuronen sotki meidän kotiuttamista pikkuväärillä ja itse tupuloimme merkattuja lyöntejä laittomiksi suuren määrän. Jakso eteni tasaisissa merkeissä johdon vaihdellessa vuorotellen. Viimeiseen vuoroon lähdettäessä Kiri johti 3-2 ja taas vaadittiin Akseli Saukkolan järkyttävää mörrikkää, että päästiin tasoihin. Johtoon asti ei päästy ja Kiri sai tasoittavallaan yhden palon ajolähdön, eikä Brandt erehtynyt tässäkään vaan käänsi komeasti kupperivauhdista 2-saumaan ja vei Kirin 4-3 jaksovoittoon.

Ratkaisut kotiutuskisaan asti

Supervuorokokemuksia meillä ei vielä tältä kesältä paljon ole, mutta taas sellainen pelattiin. Omalla aloittavallamme saimme kaksi yritystä kotipesään, mutta juoksuitta jäätiin. Kiri säikäytti Karppasen lyömällä 3-rajapommilla (olihan se tässä eikä toisen jakson neljännessä vuorossa?), mutta joskus ansaitaan tuuriakin – pallo pomppasi rakenteista takaisin kentälle. Kotiutuskisaan mentiin, josta kokemus oli tälle kesää ensimmäinen ja varmasti kutkuttava sekin, koska Kirin kotiutukset olivat toimineet niin upeasti.

Omalla aloittavallamme onnistuimme kuitenkin upeasti. Toisena lyöjänä Saukkola löi näpyllä 1-0, Ikonen kolmantena näpyllä 2-0 ja neljäntenä Rauhala 3-0. Kirin yritykset torjuttiin, eikä juoksut olleet lähelläkään. Upea voitto, jolla tappioton sarja säilyi ainakin runkosarjan puolivälin krouviin asti. Onnistujia joukkueessa oli paljon, mutta palkintoraati antoi prenikan Rauhalalle (neljä lyötyä juoksua) jotta saa Himoksen juhannuksessa elvistellä (kunhan nyt ei Seiskan sivuille kuitenkaan) ja Ikoselle (kärkilyönnit 14/16). Myös Saukkolan neljä lyötyä ansaitsee pienen, hyväksyvän nyökkäyksen ja Luukkaisen vasen-oikea -jalkayhdistelmä kevyet kehut jopa Kyrpikseltä. Kiersi avausjaksolla kakkoselta kotiin juostessaan Köyhälammen (kahdesti) ja ehti silti. Ja tämä kaikki ilman kärkkäreitä. Ulkopelissä onnistujiksi voi avausvuoron jälkeen laskea lähes kaikki, seitsemässä vuorossa vastustaja sai aikaan enää kuusi kolmostilannetta. Myös ottelun tuomaristo (Majamäki – Ryynänen) oli pelipäällä kotiutuskisaan asti, jossa Topille osuneet kaksi syöttötulkintaa laskevat arvosanaa. Matille adjektiivi ”mahtavaa”, Topille 9 ja napakymppimatka seuraavaan peliin.

Pelin tilastot tästä.

Upea kevätkausi

Lohen kutuaika alkaa nyt olla taputeltu ja on aika selvittää, miten Tourujoesta noustaan ohi patojen ja esteiden, jopa tätä Alvajärveä pohjoisemmaksi. Ennen kautta tuli vihkon reunaan raapustettua, että 15 pistettä juhannustauolla on erinomainen suoritus, 20 ihan maksimi, mutta meillä on nyt enemmän. No ei se haittaakaan, ei niitä poiskaan viedä kun tässä sarjassa ei ole doping-testejä (ei, tämä ei ole salaisuutemme). Juhannusviikko vietetään miten kukakin sen tykkää tehdä; Koivula pesee pyykkiä, Allu pelaa pesistä, Pajari ja Hirvonen kirmaavat Kiimaisen juhannushölkässä, Römpsis pitää pienturkismuokkaamoaan, Rauhala aukoo palttoonnappeja, Rytsölä on puntilla ja Muilu lukee runoja. Ensi viikolla aloitetaan sitten pesiksen kehittäminen Koskenharjulla; kuusi harjoitusta viiteen päivään ja sen jälkeen ollaan valmiimpana syyskauteen. Vastustajat kehittyvät ja saavuttavat, yhtään pistettä ei tule niin helposti kuin tuli kevätkaudella. Sarjakärjen päänahka on halutumpi kuin norjalaisen pussilohen. Olemme myös säästyneet loukkaantumisilta, mutta sekin päivä voi valitettavasti tulla eteen kun pitääkin tehdä jotakin muutenkin kuin parhaalla kokoonpanolla.

Toivotan koko Lohen joukkueen ja organisaation puolesta erittäin rentouttavaa juhannusta kaikille! Tervetuloa Aina Aurinkoiselle Koskenharjulle heti heinäkuun alussa – mekin olemme siellä pelaamassa Kiriä vastaan keskiviikkona 6.7. kello 18.00!

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.