Lohi 2016 – tilannekatsaus valmennuksen silmin

Kirjoittaja on Lohen kakkospelinjohtaja A-J Hirvonen.

Maailma on muuttunut. Nykyisin kuulumisia kuulemma seurataan kaiken maaliman snäpeistä, perskopeista, wiiteistä ja instasta. Facebook on niin last season ja nettisivut ovat vain pakolliset, vähän niin kuin verot.

Aion olla tässä(kin) asiassa vanhan liiton mies, kaikkea uutta vastaan. Kehityksen jarru. Minulle tulee edelleen joka aamu paperinen sanomalehti ja viikoittain kaksi urheilun aikakausilehteä. Lapsiperheen isänä en katso (tai anna perheenjäsenten katsoa) yhdenkään nettijulkaisun kuvailematonta YouTube-linkkiä tai pysty edes käyttämään Snapchatia paskahuussissa kun juuri nukahtaneet lapset saattavat herätä. En myöskään pysty kuuntelemaan videotervehdyksiä töissä (kun niitä töitä ei tällä hetkellä ole), enkä aio sellaiseen työpaikkaan pyrkiäkään, missä moinen älämölö ei häiritsisi vastuullista tekemistä tai haittaisi asikkaita.

Minä tykkään lukea ja taidan tykätä myös kirjoittamisesta. Joten vanhan liiton mies kirjoittaa. Tykkään myös yhdyssanoista, mutta ei siitä sen enempää. Ja Excelistä, se on kova. Koska tarinaa on hankala Excelissä kertoa, eikä Jyväskylän Lohen suomisarjajoukkue vuosimallia 2016 ylitä tällä hetkellä paperilehden julkaisukynnystä, aion raapustaa joukkueen kuulumisia mm. yhdyssanoja käyttäen tänne bittiavaruuteen. Toivottavasti Koskenharjun notkelmaan on saatu jonkin sortin 3G-, 4G- tai edes jonkun G:n kattava nettiyhteys, jotta tämä tavoittaa edes jonkun Lohiparven kehittymistä seuraavan, urheilunystävän, fanin, perheenjäsenen tai turhanpäiväisien nettikirjoituksien lukemisesta pitävän. Jos ei tavoita, ei se mitään. Luen tämän itse kuitenkin. Ja pistän tytön lukemaan iltasaduksi pojalleni.

Historiaa…

Mennään ensin tämän tarinan, uuden Lohen alkulähteille. Sinne last seasonille, kauteen 2015. Lohi 2015 putkaistiin käyntiin keinohedelmöityksellä ja synnytettiin keisarinleikkauksella. Kun elettiin syksyä 2014, Lohi rakennettiin niistä legopalikoista, joita saatavilla oli. Oli monenlaista, eri kokoista, muotoista ja väristä palikkaa. Rakentui kirjolohi. Kirjava sakki, kirjavilla taustoilla, kirjavalla menestyksellä. Oli hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Peliä pakotettiin, yritettiin sovittaa se suorakulmion muotoinen palikka ympyrän muotoisesta reiästä ja päinvastoin. Kehityttiin, saatiin joitakin palikoita kohdalleen ja joitakin ei saatu, vaikka vasaralla muotoiltiin. Jouduttiin tekemään kompromisseja, jättämään joku kolo täyttämättä.

Joukkueen arkeen kaudella 2015 osallistuneet tietävät, mitä nuo hämärät ja lapselliset kielikuvat tarkoittavat. Avataan lyhyesti vielä oikeillakin sanoilla: kompromisseja tehtiin erityisesti harjoittelussa; fysiikassa rakennettiin pohjia varoen rikkomasta ketään harjoittelulla (paljon välivuoden jälkeen palanneita urheilijoita), lajissa edettiin liian nopeasti roolikohtaisiin harjoitteisiin, jotta nähtäisiin mihin järjestykseen nippu pitäisi sarja-avaukseen arpoa. Ensimmäisessä onnistuttiin eikä ketään rikottu, mutta diesel-moottorilla varustettu nippumme ei vielä viime kesänä ottanut harppausta kiihdytyskisojen eturiviin. Esimerkiksi loikkia uskallettiin ottaa ohjelmaan minimaalisen vähän, ettemme rikkoisi (loikka)harjoitteluun tottumattomia jalkoja. Olimme tasaisen hitaita. Roolittaminen ei sitten onnistunut, johon katsomoon saakka näkyvimmin vaikutti kotipesässä pyörinyt kulloinenkin kapellimestari. Taisi olla niin, että useimmin siellä meidän pelissä esiintyivät syöttötuomarit Ryynänen ja Pitkänen, vasta sen jälkeen syöttäjinä kokeilleet henkilöt. No, ehkä Rytkönen oli useimmiten paikalla. Iso hatunnosto kuitenkin erityisesti Rytköselle mutta myös muille (Pulkkinen, Mattila, Watia, Pajari ja oliko niitä vielä muitakin?), jotka uskaltautuivat harjoittelematta tuohon vaativaan lukkarin paikkaan, yleisön voivoteltavaksi ”ei Lohi voi tuolla syöttelyllä voittaa”. No ei voittanut.

Kolmantena asiana pitää nostaa sitoutuminen. Kun pelaaja ei tiedä, sitoutuuko hän sarjan voittamista tavoittelevaan joukkueeseen vai harrastelijaporukkaan, lukkariksi vai kolmosvahdiksi, parin pelin ajaksi vai koko kaudeksi, täysillä vai puolittain, eihän se suju. Sitoutuminen oli juuri sillä tasolla, kun se suomisarjan itälohkon sijalla 5 kuuluu ollakin. Ei missään nimessä kilpaurheilussa vaadittavalla tasolla.

Kauteen 2016

Hyvissä ajoin oli selvää, että tämä ei jää tähän (siis kauteen 2015). Herra Muilu kysyi hyvissä ajoin, olenko halukas jatkamaan hänen rinnallaan niin myötä- kuin vastamäessä. No jukupliuta! Olihan tämä hienoa pitkästä aikaa. Aivan uskomattoman hienoa! Olla osana urheilujoukkuetta, tuota salaperäistä ja kauniin punaista Lohea. Mutta, ennen kuin kaudesta 2016 osasi sanoa mitään, päässä pyöri – mikä on tavoite, ketkä siihen sitoutuvat mukaan ja miten siihen päästään?

Oli tietenkin huikea tilanne verrattuna edelliseen syksyyn päästä valitsemaan ihmisiä, joiden kanssa yhteistyötä ehdottomasti halutaan jatkaa. Kaikkia ei tietysti saada, mutta oli ilo huomata, että pelimme tärkeimmät palaset saatiin nopeasti kiinnitettyä, heillä oli selkeä halu pelata Lohelle. Jussi teki ison työn, josta kiitos kuuluu yksin hänelle. Lisäksi lukkaritilanteen ratkeaminen nopeasti antoi mielenrauhaa. Tämä mielenrauha on jatkunut koko lokakuussa alkaneen harjoituskautemme ajan. Emme syö mitään Kirurgi-Nuutisen lääkärinlaukusta unohtuneita rauhoittavia, mutta nyt mitään ei tarvitse pakottaa, aikaa on ja peli ehtii kehittyä reilusti ennen toukokuuta ja erityisesti ennen elokuuta. Enää ei ole pakko saada jalkoja jumiin heti seuraavassa treenissä tai nopeuteen kahden kymmenyksen parannusta seuraaviin testeihin mennessä. Edes jokaista harjoituspeliä ei tarvitse mielenrauhan takia voittaa, kunhan kehitymme edellisestä pelistä ja tiedostamme asiat, jotka korjaamalla voitamme vastustajan kesällä. Asiat kehittyvät ajallaan, kun työtä jaksetaan tehdä.

Valmistautuminen ensi kesään

Kuten sanottua, Lohi aloitti omatoimisen harjoittelun lokakuussa 2015. Lokakuussa käytiin yhteisillä lenkeillä/sählyillä ja juoksuharjoitteluun saatiin korvaamatonta apua aitajuoksija Otto Raja-aholta. Virallisesti harjoituskausi käynnistyi testeillä 30. lokakuuta. Tuon jälkeen on aurinko noussut 89 aamuna (tätä kirjoittaessa) ja Lohi on kokoontunut treenaamaan 58 kertaa. Tuon päälle on istuttu muutama palaveri, juostu muutama omatoiminen lenkki, saunottu ja vietetty pikkujoulujakin. Ja olihan siinä tosiaan ihan oikea joulukin aiheuttamassa taukoa tekemiseen.

Alkupalaverissa varoittelin, että tämmöinen harrastus kerää aina ihmettelijöitä ja vähättelijöitä. Mitä te suomisarjan itälohkoa varten noin paljoa treenaatte? Kolmeen kuukauteen melkein 60 treeniä ja kesällä ei ole edes kahtakymmentä peliä. Eikä siitä edes makseta. No hitto vieköön – koska haluamme tehdä tämän!

Tämä on urheilua, siinä kuin jonkun jouluna yllättäen paisuneen meikkipalleron uuden vuoden lupaukseksi aloittama kesäksi rantakuntoon -jumppa. Siellä se hiukkasen kolahtaneella itsetunnolla varustettu peroksidi-blondi meikkaa viisi kertaa viikossa itsensä hikoilun kestävillä ripsiväreillä ja kiirehtii muodikkaassa pinkissä topissa ylikalliille salille huhkimaan tunniksi. Treenin jälkeen proteiinipatukka poskeen ja mäkkärin kautta kotiin. Kesän rantakunto mitataan niinä noin kahtenakymmenenä tuntina, jolloin Tuomiojärvellä yhtaikaa paistaa aurinko ja on lämmin. Toivottavasti täti on tikissä, jotta flaksi käy. Rauhalan puhelinnumeron saa multa.

Ihan vastaavalla tavalla sitä itsekin tuonne lenkkipolulle lähtee. Henkilökohtaisia urheilutavoitteita ei nykyään enää ole kuin Vuokattihiihdosta elossa selviäminen (= yksi suoritus vuodessa), mutta siitä huolimatta kuntourheilu on niin kivaa, että Lohitreenien lisäksi viime viikko sisälsi kuusi ja puoli tuntia omaa harjoittelua (sisältäen niin aerobista treeniä, intervalleja, perusvoimaharjoittelua kuin jopa juoksutestin!). Mitä ihmettä sinä melkein 40-vuotias äijänkäppänä itseäsi kiusaat tuommoisilla treenimäärillä? Luulisi Loheen valmentamaan kelpaavan vähemmälläkin eikä tuo treeni ainakaan ulkomuodossa näy. Entäs kun tykkään harjoitella, treenata ja olla joka lihas kipeänä? Eikö saa, edes kolmena viikkona kuukaudesta? Pitääkö tyytyä olemaan vain penkkiurheilija vaikka tykkää haastaa itseään ja myös kilpailla?

Me joukkueurheiluun hurahtaneet pidämme urheilusta. Ja tykkäämme tehdä sitä yhdessä, joillekin se on jopa ainoa tapa, tuo yhteisöllinen urheiluharrastus. Yksilöurheilija tietää, että yksinkertaisenkin taitolajin harjoitteluun kuluu useita (laji)harjoitustunteja viikossa. Kun lisäksi pitäisi pystyä myös joukkueena tekemään onnistuneita, peräkkäisiä suorituksia, myös joukkuetekemistä on treenattava. Jotta pystyt tekemään nuo suoritteet paremmin ja vähintäänkin muun joukkueen tasolla, on kehitettävä fysiikka sille tasolle, että se mahdollistaa laadukkaan harjoittelun ja pelaamisen. Olemme valinneet joukkueurheilun, koska saamme voittaa yhdessä, kehittyä yhdessä ja nauttia yhdessä noista voiton ja kehittymisen hetkistä. Se vaatii paljon yhdessä tekemistä, eikä mikään tunnu miltään jos sen eteen ei ole töitä tehnyt. Hitto, melkein pitää olla kateellinen naapuriseuran hienolle hästäkille #nautimatkasta. Sitähän me tässä teemme, nautimme urheilijan/valmentajan elämästä suomisarjan itälohkossa. Mutta emme me nauti tavoittelematta myös nauttimista lopputuloksesta. Koska se se vasta höpöniää tekeekin!

Talviset tasonmittaukset edessä

Lohi on 58 harjoituksessaan pyrkinyt saamaan palikoita sille tasolle, että ensimmäisiin tasonmittauksiin ollaan valmiina. Helmikuun 7. päivästä alkavalla viiden viikon jaksolla Lohi pelaa neljä hallipeliä (aikataulu) ja testaa niin fyysisten kuin lajiominaisuuksien kehitystä. Kuten sanottua, ei olla vielä valmiita, mutta paljon on tehty esimerkiksi sen eteen, että kohdalle tuleva pesäpallo pysähtyy vasempaan (joillakin myös oikeaan) käteen asennetulla välineellä ja liikesarja huipentuu vapaalla kädellä suoritettuun roiskaisuun, jota saa Kimmo Kinnunen vapaasti paheksua (sen ei ole siis tarkoitus lentää 80 metriä vailla osoitetta vaan esimerkiksi lähimmän joukkuekaverin välineeseen). Fysiikkatesteissä hyväksymme sen, että 30 metrin piikki ei ole vielä parantunut, jos loikkatulokset ja voimat ovat hetkahtaneet Rajan tai ahon tai Raja-ahon osoittamaan suuntaan. Aiemmin mainittu mielenrauha on tuonut sen, että kun ihan jokaisessa harjoituksessa ei tarvitse saada parannettua yhtaikaa nopeutta, voimaa, sisäpeliä, ulkopeliä, peliälyä ja sääntötuntemusta, etenemme loogisesti, mutta varmasti kohti kevättä. Tammikuussa käytimme viikonlopun ulkopeliharmonian luomiseen ja sieltä kun vielä parikymmentä ilmaiseksi annettua juoksua jätetään viime kauden luvuista antamatta, riittää voittoon joskus keskinkertainenkin sisäpeli. Toki tässä nipussa on mahdollisuuksia myös tyydyttävään, hyvään tai jopa kiitettävään sisäpeliin, kun saadaan sitäkin ajatuksella parannettua ja lasikuitufallos napsuu keskelle Karhun leimaa (jos leima vielä pallosta kysytysheiton jälkeen erottuu).

Näin valmentajana tärkeintä on kuitenkin se, että jos minä näille työssäkäyville, opiskeleville, perheellisille tai sitä perheen toista puoliskoa aktiivisesti vonkaaville nuorille miehille merkkaan 58 harjoitusta vajaaseen kolmeen kuukauteen, niin eihän heitä voi sinne paikalle komentaa jos siellä ei tehdä a) jotain järkevää, b) jotain kehittävää, c) jotain perusteltua, d) jollain tavalla pesäpalloon liittyvää. Harjoittelulla me tähtäämme tavoitteeseen, harjoittelulle on suunnitelma, miten siihen tavoitteeseen päästään ja yksittäiset harjoitukset kehittävät eri osa-alueita tällä matkalla. Loogisesti, rauhallisesti ja varmasti.

Mikä on Lohi 2016?

Lohi on ylöspäin pyrkivä jalokala. Se ei anna periksi, vaikka eteen tulee koskia, kiviä tai vaikka pato – kyllä sieltä liitonkin asettamasta nousukaranteenista pystyy läpi luikertelemaan kun on tarpeeksi vahva. Lohi myös tykkää ympäristöstä jossa se elää; lajitovereistaan ja tukijoistaan. Koskenharju on se pesä, jonne ei ole helppo vieraiden tulla. Käymään saa tulla, mutta vieraanvaraisia ollaan vain Laittomassa ja sielläkin käypää maksuvälinettä vastaan.

Ja sitten taas näistä typeristä kielikuvista faktiseen tietoon. Lohen viime kauden joukkueesta jatkavat herrat Mattila, Orpana, Pajari, Pennanen, Rauhala, Rytkönen, Saukkola, Watia sekä toppatakkiosastolla Muilu, Hirvonen, Hyvönen ja pelaajistosta taustoihin siirtyvä Huovinen. Lohipaitaan paluun tekee Henri Ikonen, lukkarina debytoi Aleksi ”Sfinksi Jr.” Karttunen, pesävälejä kirmaa Susirajan sukkela, Liperin liukas Joni Luukkainen ja viistomailaa väliin pujottaa uusi tulokas Heikki Koivula. Sählybändykauden päätyttyä Lohiparveen uiskentelee myös pari kovakuntoista, viime kesältä tuttua miestä. Toppatakkiosaston uutuus on jo aiemmin mainittu Otto Raja-aho (jätän Orpanan antaman lempinimen tähän kirjoittamatta, jos se tytär tosissaan tämän iltasaduksi lukee). Talvikaudella olemme saaneet nauttia myös superpesistasoisista kirittäjistä, joiden kanssa on sovittu pelaamisesta Lohessa sitten jäähdyttelyvuonna 2028. Rinki on kapea, mutta erittäin sitoutunut, joten tänä vuonna ei tulla näkemään Muilun Trangiaa Kämärillä. Sori vaan, puurtilalaiset ja muut Varkauteen joutuneet.

Pahoittelen, jos koet uhranneesi elämäsi tärkeistä, hektisistä minuuteista liian monta tämän lukemiseen. Korostan kuitenkin, että en pakottanut siihen. Jos tämä internetaika on liian hektistä, älä pue pitkiä kalsareita (lehdestä luettu vinkki). Tosin – eihän niitä Aina Aurinkoisella Koskenharjulla tarvitakaan. Siellä niitä aurinkoisia, lämminhenkisiä tunteja on enemmän kuin muutaman sadan metrin päässä Tuomiojärven rannassa.

Lupaan koko Lohen joukkueen puolesta, että ensi kesänä Koskenharjulla voitetaan enemmän kuin hävitään ja jos hävitään, tehdään se kentällä kaikkemme antaen. Se peli kun on tärkein osa sitä urheiluharrastustamme, aiomme nauttia joukkueena, teidän kanssanne, myös siitä. Ei muuta kuin kroppaa rantakuntoon, jotta toukokuun tullen pari putkilohta per peli sinne sujuvasti muljahtaa V-P Turpeisen samettisen äänen hyväillessä korvakäytäviä ja Lohen takoessa juoksuja kuin liukuhihnalta.

Tavataan viimeistään Koskenharjulla toukokuussa, mutta ilolla otamme kannattajat sankoin joukoin tutustumaan Loheen jo hallipeleissä.

Lohi on Lohi!

A-J Hirvonen

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.